hihhei

Pakko oli tulla tänne kuuluttaa ihmeen tapahtumisesta. Tiistaina tulin taas tänne vieraille maille ja siitähän onki syöminen taas alkanu, en siis oo mitenkään hillittömästi sikaillu mutta ottaen huomioon että oon parhaani mukaan noi päivät suomessa boikotoinu leipää ja lämmintä ruokaa ni tää on aikamoista hiilihydraattien ja muiden ruokamassojen riemujuhlaa. Kuitenki tänään vaaka ilmotti mulle 50.8. Motivoi kyllä aika reippaasti, jos jatkan samaan malliin ni saan pian rutistettua alle 50! Nyt on aionoo pelko etten saa sniikattua syömisiä enää niin tehokkaasti koska S vahtii mua haukkana kokoajan, se oli kieltäny mua painamasta alle 52 kiloa (hah dream on) ja nyt näki että sekä numero että minä oltiin pienennytty. (vielä ku itekki huomais peilissä muutoksen?) Jokatapauksessa nyt saan mentyä keskimäärin 800kcal/päivä, ja vaikka se on tähän asti näköjään riittäny tiputtamaan mun painoa, en ois niinkään varma että se toimii jatkossa. Ja vituttava puoli tässä on myös se, että jos mua syötetään ku sikaa ennen teurastusta, ajaudun oksentamaan päästäkseni niistä kaloreista eroon ja sitte mennään taas, en haluis joutuu siihen niin hirveen usein turvautumaan... Mutta löpinät sikseen, tulin ilmottamaan että nyt on 51 alitettu ja ku vaaka on kolme päivää putkeen pysyny sen alemmalla puolella, uskallan vetää rastin tonne sivuun.

Hejdå kaikille ja TSEMPPIPOTKUT PERSUKSILLE!<3

tule joulu kultainen

Siis ei jumaliste mä oon aina ollu jouluihminen, oon nauttinu ruuasta lahjoista suklaasta ja joulusiivouksesta. Nyt huomaan vaan että tosta listasta nautintoa mulle aiheuttaa enää se siivoominen. Olin antanu itelleni luvan syödä jouluruokia, joten pöydässä vaan söin, ihan vaan siitä ilosta että siihen oli lupa, mikään ei oikeestaan maistunu miltään. Lahjoja avasin ihan innolla, mutta aina ku näin mitä siellä oli sisällä, tuntu etten ollu ansainnu mitään. Ja kynttilänä kakun päällä loppuillasta päädyin oksentamaan suklaata. Illalla kävelin koiran kanssa rantaan ja pysähdyin tupakalle ja itkin, itkin, itkin. Oli vaan tyhjä olo. Siis täysin perseestä, kaikki. Aamulla öin kaks leipää ja suklaata ja oksensin. Kohta on taas ruokaa pöydässä ja mä itken edelleen. Haluisin vaan et tää paska ois ohi, haluun kiivetä jonkun syliin itkemään ja kertoo kaiken mut oikeestaan en haluu et kukaan huomaa mitään. Miten helvetissä saan tän hysteerisen itkun loppumaan etten joudu selittelee äitille ruokapöydässä?!



Ainii, mittailin itteeni ympäriinsä eilen ja...

Vyötärö: 59cm -> 57cm
Lantio: 85cm -> 80cm
Reisi: 52cm -> 50cm (se paksuin löllökohta mikä aina hinkkaa yhtee)
Käsi: 25cm -> 24cm
Pohje: 35cm -> 34cm

Huomenna kirjaan taas kalorit ylös ja ylihuomenna onki edessä taas matka muille maille, pakoon taas hetkeks kotioloista kunnes siellä taas huomaan vaan haluuvani karkuun sitä elämää tänne pohjoseen. Aika säälittävää tää touhu ei voi muuta sanoo!

Ja uusia lukijoitaki on näköjään hypänny kyytiin, tervetuloa!

fätti meininki

Aamupaino 51.5

Putoshan se 700g, hieno homma. Tän päivän oli tarkotus mennä hyvin, koko päivä tekemistä, ei aikaa ruualle. Söin siis jo aamulla puolikkaan ruisleivän kalkkunalla ja porkkanan. Ajattelin että sillä mennään huomiseen asti.

No, kello 11 illalla tulin kotiin ja olin ottamassa kivennäisvettä jääkaapista, sieltä vilkuttiki mulle kattilallinen spaghettia. Ei ketään kehottamassa syömään, ainoostaan äiti joka jopa vihjas ettei nuyt enää tähän aikaan kannattais. Ja kukapa muu ku minä riensi juoksujalkaa hakemaan lautasen ja kauho pastaa oikein olan takaa! Siis miten pettyny voi ihminen itteensä olla, annan failaamisen itelleni anteeks jos se johtuu siitä että S tai kuka hyvänsä on tuputtamassa/syöttämässä väkisin. Mutta tällasta täyttä oman kontrollin menetystä ei oo tapahtunu mulle kuukausiin, oon niin raivona että haluisin mukiloida itteni oikein pahan kerran. Koitan kuitenki välttää kaikenlaista ulkonäköä haittaavaa itsetuhoisuutta joten tää tietää paastoa huomiseks. Illalla on tarkotus lähteä kavereitten kanssa istuskelemaan ja drinksuille joten tulee hilpee meininki ku en oo syöny koko päivänä ja tinttasen jtn alkoholipitosta.

Siitäs sait läskipaska, no food tomorrow.

Nää päivät taas.

Vaaka heitti aamusta taas paskat yllärit, 52.2kg. Ja eilenhän kaloreita tuli joku reilu 500, kaikki ennen iltakaheksaa? Onneks vilkasu kalenteriin palautti mun uskon elämään, menkkaturvotus se siellä varmaan mua häiritsee. Vaikkakin oon usein sitäki riesaa pitäny vähän urbaanina legendana, oon jotenki ihan vainoharhanen kaiken tämmösen kanssa. En vaan pysty ottamaan tosissani sitä että mun keho turpoais pelkkien hormonien takia, oon varma että koko paska jothuu siitä että ite oon tehny jtn väärin.

Syömiset tänään on taas menny ihan jees;

-Spaghettia bolognesekastikkeella 270kcal
-Keksi 40kcal
-Hapankorppu kinkulla 26kcal
-Läkerolei 25kcal
-Klementiiniä 18kcal

yht. 379kcal

Mites toi määrä näyttiki noi isolt tossa listattuna, vaikka ei kaloreita kyllä oo niin hirmusesti. Jotenki maha vaan tuntuu epäilyttävän täydeltä, tässä vaiheessa oon taas ihan varma että oon joko laskenu väärin tai kalorilaskuri kusettaa ja että todellisuudessa oon vetässy napaan ainaki kolme kertaa ton määrän. Jännä tää vainoharhasuus, alan epäilee omaa järkeeni kohta!

Meni muuten kivasti perjantaina, kaloreita kerty jotain päälle tuhat plus että kiskoin tasaseen tahtiin drinksuja kolmeen asti yöllä, eli todellisuudessa se määrä oli about miljoona. Kuitenki aamupaino eilen oli "vaan" 52kg. Siis ihan sikana joo, mut olin varautunu johonki 53-alkuseen, vielä kaks viikkoo sitte sain olla ilonen jos oli paino ees himpunverran 52 puolella, vaikka oisin just paastonnu! Tässä just katoin ruoka/painopäiväkirjaa ja huomasinki että on vaa'an lukema tippunu nyt 4kg muutamassa viikossa. Nyt pelkään joka aamu että tahti hidastuu tai että tää lähtee nousuun takas, mikä sinänsä on älytöntä koska tuskin mä nyt ihan rehellisesti lihon jos syön alle 600kcal/päivä, korkeintaan saattaa olla se ruokamassa ite vielä sisällä lisäämässä painoa (minkä takia pyrinki olemaan syömättä 7 jälkeen) mutta kuitenki oon sydän sykkyrällä joka kerta ku astun vaa'alle. Ihanku jotkut pahat voimat vois saada mut lihomaan riippumatta siitä mitä ite teen. Ettei mulla vaan ois vähän turhan hilpee mielikuvitus...

Mut kevyttä viimestä adventtia kaikille, valmistautukaa henkisesti joulupyhiin, varmasti yhtä vaikeeta aikaa kaikille meistä eli koittakaa tsemppaa murmelit!<3

work it out baby

Aamupaino tänään 51.2! Siis miinus 800g eilisestä, jolloin paino hyppäs taas 52.0. Aika heittelevää siis, ja mitä luultavimmin koska oon alkoholin avulla aika tehokkaasti haihduttanu nesteitä itestäni... Eilisen syömiset siis:

-Piiieni leipä+margariini+kalkkunaleike 67kcal
-Klementiinä 18kcal
-Jauhelihaa 120kcal
yht. 205kcal

Ja kaloreitahan tohon tuli todellisuudessa vielä hulppeesti lisää koska oltiin erään ystävän kanssa istuskelemassa iltaa ulkona kera skumpan ja valkoviinin. Mutta mullahan siis ei oo tapana laskea kaloreita alkoholista, koska en oo vielä tähän mennessä huomannu niitten olevan mikään syy painonnousulle, päinvastoin yleesnä vaaka näyttää seuraavana aamuna pienempää koska se taikajuoma poistaa nesteitä niin tehokkaasti!

Tänään onki sitte vähän ongelmallisempi päivä edessä, illalla ollaan menossa ulos syömään. Onneks fiksuna tyttönä katoin jo etukäteen ravintolan ruokalistan netistä ja siellä oli kiltisti infottu myös kalorimääristä, joten valitsin jo etukäteen low-fateimman. Siinäki pelkästään on kuiteski jo 570kcal mikä on aika saatanan paljon noin niinku yhelle safkalle, varsinki ku pelkään että yleisön painostuksesta on pakko kiskasta nassuun vielä jotain jälkiruokaa. Ja kaiken hulluuden huippu on se, että onnistuin hetkellisen mielenhäiriön vallassa imasemaan aamulapaks kaks hapankorppua juustolla ja kalkkunalla sekä appelsiinia! Tänään siis menny yhteensä jo 146kcal ja voisin lyödä itteäni koska muutenhan en syö aamupalaa, nyt vaan tottakai ku on yks kalorien riemuvoitto edessä vielä illalla ni pakko jo alotella heti aamusta! En taas ymmärrä itteäni, tän ois voinu nippanappa saada pysymään 600 rajoissa ellen nyt ois innostunu siitä jääkaapista heti aamusta... Onneks kävin sentään koiran kanssa 40min reippaalla kävelyllä ennen aamupalaa ja kohta taidan vielä hyödyntää muutaman tunnin efektiivistä shoppailuaikaa ennenku syöttölä kutsuu, ehkäpä saan muutaman kalorin poltettua etukäteen!

Läski totuus

51.7. Ekaa kertaa viikkokausiin 51-alkunen numero vaa'assa! En oo aikoihin kehdannu ees julkistaa painoani tällä sen jälkee ku kaikki räjähti käsiin. Siis jossain vaiheessa oletin vaan voivani syödä "pikkusen" enemmän, sillai vähitellen kohotella kalorimääriä että paino pysyin paikoillaan ja laihdutuksesta tulis pikku "tauko" ihan vaan koska tuolla meren takana dieetin vetäminen kertakaikkiaan on mission impossible.

Yks kaunis päivä joku viis viikkoo sitte satuin sitte ottamaan riskin ja astumaan vaa'alle, ai että oli wake up -call isoilla alkukirjaimilla ku se vilkutti mulle 55,3. Väänsin itkua ja päätin että nyt tuli loppu, ekaks kelasin vaan ottaa kevyemmin mutta eihän siinä viikkookaan menny ku jo vetelin ruokaa roskikseen ja oksensin lähestulkoon mahani pihalle. Ah tää SH on kertakaikkiaan nam! Sitte paino pysähty yli viikoks 54kg lukuunottamatta niitä aamuja ku se oli noussu huolimatta edeltävästä alle 800kcal päivästä, voin muuten sanoa että se oli epätoivoa huipussaan! Nyt on viimein onneks hyvä putki päällä ja paino on tippunu muutamalla sadalla grammalla joka aamu, tää tahti sais nyt säilyä kiitos! Haluun olla alle 51 jouluaattoon mennessä mikä tarkottaa että jouluaattoon asti joka ikinen päivä on kalorit alle 600, siis reippaasti alle! Ja pakkanen kutsuu lenkkeilemään, tällä kertaa onnistun ja kirkkaasti, lupan sen itelleni ja teille!!

Wish me luck bunnies!

up and down

-1,5kg eilisestä, O je.

Pelkään vaan pahoin että tää onni on väliaikasta, nyt on alas menny pari lasillista viiniä ja muutama rommishotti. Mun on pakko alkaa kanavoida tätä pahaa oloa jotenki paremmin ku dokaamiseen, siitä ei tuu ku valtava määrä kaloreita. Kohta taidan vielä lähteä pienelle sulattelulenkille ulos, samalla vois vetästä pienet hermosavut. Sitä ennen pitää kuiteski tehä piparitaikina valmiiks S:n kanssa.

Syömiset tänään:

-Kaurapuuroa appelsiininpaloilla ~200kcal
-Jättikatkaravun pyrstöjä ~85kcal
-Leipää + tuorejuustoa ~200kcal

yht. 485 mistä miinustetaan n. 235kcal mitkä kulutin liikunnalla. Oon niin täynnä, ahdistaa. Toi leipä oli vikatikki, tiedän. S vahti voeressä eikä jättäny vaihtoehtoja. Pelkään että tää turvotus näkyy vaa'assa huomenaamulla, oon niin täynnä. Luultavasti meen tapaamaan ystäväni vessanpöntön tän postauksen jälkeen, nää kaikki kalorit huutaa haluuvansa ulos.

just fuck everything

Miks luen muitten onnistumiskertomuksii, miten niitten paino vaan laskee ku lehmän häntä ja sit ku ne mässää ni oho laskiki vielä enemmän! Miks kaikki muut onnistuu nii hyvin mut ite joudun leikkaa irti vasemman jalkani et painasin vähemmän? Tää meni putkeen viimeks niin pitkä aika sitte et mua hävettää, sillon näin sen nelosen vilahtavan vaa'assa ja HALUUN SEN SUUHEN TAKASIN KIITOS. Ja vaa'asta patterit loppu, ens viikolla pääsen kotipuntarlle taas ja sit alkaa nii saatananmoinen turbo et nää kilot lähtee, juosten. Paskat miten turhauttavaa.

Suusta alas tänää menny mustaa kahvia ja kivennäisvettä 1,5 litraa. Oon hölkänny paikallani ja ravannu portaita ylös ja alas. Ja taas tää menee niin hukkaan, illalla S:n mamin synttärit eli yhteinen illallinen tiedossa. Jos oisn himassa tää ois täydellinen paasto, mut eipä vaan täällä. Turhaa, niin vitun turhaa tää koko touhu. Miksen voi vaan juosta pakoon ruokaa ja kaikkia jotka haluu syöttää mua?

Tässä sitä taas ollaan. Hermot meni, S tuputti ruokaa, käski ottaa lisää ja lisää ja lisää, lopulta kysäsin suoraan että mikä helvetin tarve sillä on pakkosyöttää mua? Ja sittehän sieltä rupeski tulemaan kommenttia...

"Huomaan ettei sun syömiskäyttäytyminen oo normaalia. Lasket kokoajan kaloreita, nään sen susta, sun katse harhailee pakettien kylkiin ku luulet ettei kukaan huomaa. Sä rakastat laittaa ruokaa mutta syötät sen lopulta muille. Käyt keskustelua ittes kanssa ruokapöydässä etkä huomaa ympäristöä, et osaa nauttia syömisestä. Nään miten juokset paniikissa lenkille iltasin etkä osaa pysyä paikallas, oot liikkeessä koko ajan. Sun mielessä on jatkuvasti pelkät ravintoarvot, ajattelet vaan ruokaa ja syömistä. Ja älä yritä sanoa ettei se oo totta, mä tiedän sen, Mä nään sen."

Sitä rataa. Kielsin kaiken, tottakai. Mihin mä tarttisin apua? Kyllähän mä nyt herranjumala sentään lopettaisin tän jos siihen ois tarve, mutta en haluu. En oo lähelläkään valmis, vasta pääsemässä vauhtiin taas pitkästä aikaa!

Eilinen meni hyvin ruokien suhteen, aamulla leipää kurkkuviipaleilla, n. 100kcal. Teen kanssa en ottanu leivosta vedoten siihen että tulee paha olo jos syö makeeta tyhjään mahaan. Iltapalaks makaronilaatikkoa (jonka ite tein!) about 300 kcal edestä ja myöhemmin vielä jätskiä, jonka oksensin. Siis ilman sen enempää suunnittelua, olin kylpyhuoneessa putsaamassa meikkejä ja yhtäkkiä se vaan nous kurkkuun. Ja siinähän oli mahollisuus päästä eroon niistäki kaloreista joten miks ei? Muutenki oksentelu on taas vähentyny viimeaikoina! Tänäaamuna S ei raaskinu herättää mua, joten se oli jo syöny aamupalan ku heräsin. Oman joghurtn tottakai kaadoin vessasta alas ku se ei nähny, joten toistaseks tän päivän osalta on 0!

Mutta onneks mikään ei koskaan suju ilman ongelmia... Tänäaamuna mua oli odottamassa eteishallissa valtava joulusukka, täynnä suklaata. Lindt-konvehteja, ferrero-rochereita ja hasselpähkinätryffeleitä. Ynnä muuta, kaiken kruunaa vielä erittäin massiivinen milka-suklaapukki! Ja tiiän, että mun on syötävä niitä, S:n nähden. Tsekkasin just netistä ja yhessä pikkusessa konvehtissa on about 55kcal! Jestas, viis sellasta ja kalorisaldo on täynnä. Mitä helvettiä nyt?! On niin nurkkaan ahdistettu olo...

smaklig måltid

Aamulla puolen tunnin reipas lenkki ennen aamupalaa, miinus 300kcal. Aamupalaks sämpylää, tuoretta, ihanaa, S haki leipomosta ku oli heittäny casanovansa töihin. Onneks sentään laitoin pelkkää kurkkua päälle! Vaan yks pienenpieni viipale goudaa, en voinu välttää ku S vahti. Kävelylle hepan kanssa, ei uskaltanu ratsastaa ku oli liian liukasta... Ehkä joku tunti? Reippaasti aurinkoisessa säässä lumihangessa, joku reilu miinus 100 kcal? En muista viimepäivistä mitään muuta ku painot ja kalorit. Fucking nice taas, muistan miten tää viimetalvena vei mut mukanaan jonnekki mustaan kuoppaan josta keväällä kömmin ylös "nauttimalla elämästä aidosti" (=lihomalla). Nyt on taas suunta alaspäin, oon ihan kalorikaasuissa enkä enää tajuu muuta, ihan vitun ahdistavaa. Ja samalla oon onnellinen tämmösessä omassa pikku maailmassa... Eipä vaisinkaan, tyytyväinenhän mä oon koska yhtäkkiä tää taas tuntuu sujuvan. Joo fine, söin aamupalaa ku sika mut onks reilu puolikas sämpylä paljon, sillon se tuntu niin tajuttomalta mutta ihanku joku järjen ääni kaukana menneisyydessä koittas vihjasta ettei puolikas sämpylä kurkun kanssa oo paljoa yhelle päivälle, VAIKKA siinä viipale goudaa pääski mukaan? Ei jumalauta ku huomaa taas tasantarkkaan mitä meinataan ku sanotaan että syömishäiriöt johtuu vinksahduksesta korvien välissä, fyysiset muutokset on vaan oireita. Oon ihan pihalla, mun alkuperänen samusirkka on vaihtunu johonki salakavalaan ana-ääneen joka siellä kiljuu ja saa mut tuntee itteni skitsofreenikoks! Periaatteessa nautin siitä, tiiän kokemuksesta että mitä enemmän tää valtaa mut, sitä tehokkaammin saan aikaan tuloksia. Ja sitte voin taas ottaa iisimmin, nyt pitää vaan kiristää tahtia ja antaa läskeille kyytä oikein olan takaa!

Hassu juttu muuten, heräsin tossa aattelemaan että puran tänne blogiin kaikennäköstä skeidaa kaikesta mitä nyt eteen tulee tän ruokakriisin tiimoilta maustettuna kaikella muulla mussutuksella. Yhtäkkä pisti mieleen että hitto, siellähän joku oikeesti lukee tätä lässytystä ja miettii mikä ihme ongelma tääki on olevinaan! Jotenki tuli semmonen fiilis että ku jengi tätä tekstiä lukee, ni ne kuvittelee tän ruudun taakse anorektikkoa leikkivän normaalipainon ylärajoilla kiikkuvan rumiluksen, jolla on säälittävä rakkauselämä. Rupee vaan tosissaan pikkuhiljaa tuntuun että jaan itestäni täällä ihan harvinaisen säälittävää kuvaa...

Nyt jotta tästä tekstistä tulee mahollisimman katkonainen ja epäjohdonmukanen, mun on pakko vielä fiilistellä että 10 viikkoa täällä meren takana sijaitsevassa syöttölässä lähenee loppua ja kohta oon vanhassa kunnon joulupukkimaassa taas! Ja vaikka haaste on ollu kova, oon onnistunu pitämään pääni syömisen kanssa! Kotona on suunnitteilla sitte elämän eka yli vuorokauden mittanen paasto, siihen kerään vielä tahdonvoimaa ja itsekuria. Viikon päästä kanssa oon luvannu ittelleni julkistaa tähtitieteellisen painoni tänne, anteeks ku oon ollu heikko häviäjä ja pimittäny teiltä sen vahingonilon... No, anyways tänäaamuna vaaka taas hymyili mulle ja nyt koitan olla varovainen tän iltapalan kanssa. Ja anteeks, tää postaus oli taas yhtä tyhjän kanssa mutta pakko mun oli tulla tänne sössöttämään. Tähän mennessä päviän kalorit plusmiinus nolla ja tällä viikolla aiemmin 200-700 välillä. Nyt iltapalaks merikrottia ja punajuuri-ragoutia. Ei jessus kaikki ruoka saa mut voimaan pahoin, ihan kaikki. Alkaa oksettaa.

FrapuccinoFATuccino

Ekaa kertaa elämässäni oon syöny puolikkssn tuplasuklaamuffinssin ja caramel-frapuccinon starbucksissa ja oon onnellinen. Vaaka näytti taas -600 grammaa!! En kehtaa edelleenkään julkasta mun painoa koska lähinnä se muistuttaa sukellusvenettä mutta se päivä ku palaan suomeen on myös virallinen painonjulkasu päivä, vaikka ois +20 vaa'assa! Nyt kuiteski hävettää liikaa toi lukema vaikka fiilikset nousiki ku oli pienentyny. Ehkä kiitos city-päivälle joka kulutti multa laskurin mukaan 800kcal? Jokatapauksessa oon ihan viboissa painonlaskusta!

Huvittavan sairaan huolestuttavaa tässä on se, että oon riidelly lähes pääni irti S:n kanssa, loukkaan sitä jatkuvasti niin pahasti. Voisin itkee sen takia, varsinkik ku tiiän että se johtuu mun sairaista mielialanvaihteluista ja raivareista, jotka on pelkkää seurausta mun alhasesta verensokerista. Ja jos ei sokrut oo alhaalla, on päällä niin hirvee läskiahdistus että oon vihanen sen takia. Tänään oli siis lähellä että kaikki ois over, se sano olevansa kyllästyny mun kiukutteluun ja hysteeriseen riehumiseen. Siis mä itekki huomaan olevani epäreilu sitä kohtaan, niinku kaikkia läheisiäni. Mulle ei juurikaan muu oo viimeaikoina merkinny ku laihtuminen. Ja tänään tuli taas se piste, jolloin oikeesti pelkäsin menettäväni sen tän pelleilyn takia, mutta puhuin itteni ulos. Selitin kaamosmasennuksesta ja siitä, miten en tiiä miksen oo enää oma itteni. Vaikka tottaikai tiiän ettei mun elämää pilaa mikään muu ku SH. Mutta silti haluun vaan jatkaa ja jatkaa ja jatkaa, en anna itelleni anteeks jos en nää 48 kiloa vaa'an näytössä! Ja sen jälkeen tulee 45. Ja mitä ikinä sen jälkeen. Joka tapauksessa mun kilot tuntuu olevan mull elämää suurempi asia ja kaikki muu saa odottaa. Tänään olin lähellä menettää elämäni rakkauden ja silti tää päivä tuntuu parhaimmalta mun elämässä koska vaaka oli mun puolella? Koska kalorit on reilut 400 minuksella? Hetken jo mietin että S:n takia voisin hakea apua ja parantua tästä, mutta ystäväni vaaka sai mut toisiin ajatuksiin, nyt haluun vaan jatkaa eteenpäin ja kaikki muu saa odottaa kunnes oon valmis.

Ja mähän en ollu sairas?

tankki sanoo tack

Viikonloppu on nyt ollu luvallista boostia, oon siis syöny "normaalisti". Eli en ahminu mitään ihmeellisyyksiä. Tarkottaa että oon ollu tavallinen ihminen. Tää viikko tuntu menevän nii oravanvituiks että ajattelin nyt kerranki syöväni luvan kanssa mahan täyteen, jos sais aineenvaihdunnan taas käymään täysillä ja ittensä ruotuun.

Arvatkaapas vaan miten se onnistuu? S on tottakai hyppiny onnesta tasajalkaa ku syön ilman mutinoita ja kitinöitä mutta vastoin odotuksia en vetäny napaa täyteen siitä ilosta että ruokaa on olemassa ja mulla on suu, ehei! Mun ei tehny mieli, olin muutaman haarukallisen jälkeen täynnä, mikään ei maistunu miltään, mua alko oksettaa, ei huvittanu ottaa lisää. Mutta koska olin suunnitellu itelleni boostin ja päättäny syöväni just sen 1900kcal minkä laskennallisesti tarttisin päivää kohti, ni änkesin sitä ruokaa sisään väkisin. Mulle ei tullu siitä huono omatunto, en saanu läskiahdistusta, olin vaan haluton syömään. Ja kaiken huippu oli se, että ku maha oli täynnä, oksensin. En sen takia että oisin hysteerisesti pelänny kaloreita, tai koska mulla ois ollu joku tarve oksentaa, mä vaan oksensin. Eilen kaks kertaa ja tänään jo kerran. Ja kysyn iteltäni vaan miks miks miks? Se oli jotenki niin automaattista ja mekaanista, en tehny mitään, en ajatellu mitään, en tuntenu mitään. Kuhan vaa oksensin! Propsit siis sille etten osaa enää ees boostaa kunnolla, luuseri-ällä otsassa senku kasvaa.

Pienet siis mun boosteille! lol

Ciao grasso brutto!

Aamulla omena ja pari lusikallista müsliä, vähän joghurttia, yhteensä vajaat 150kcal. Kaikki hipshops pois ratsastamalla ja hyvillä mielin sata kaloria miinuksella.

Ja sitten...

Välipalaks S laitto mulle lautaselle valmiiks ciabattaa chili-goudalla, unelma-namia ja sen silmän välttäessä suoraan roskikseen. Seuraavaks se kauniseleisesti tarjos mulle samaista juustoa rullalle käärittynä suoraan suuhun, ilman pakomahollisuuksia nielasin viipaleen jos toisenki, kunnes oli pakko rupee tekee lähtöä ostoksille. Mähän naiivisti kelasin shopping yay polttaa muutaman kaloripahasen, mutta paskan marjat ku starbucksiinhan siitä oli pakko hilpasta, siinä caramel-lattea (pelkkä musta kahvi ei tietenkään tullu kysymykseen...) maistellessa jouduin luopumaan myös illan salaattihaaveista, koska S oli saanu äkillisen himon aasialaiseen ruokaan, tilattiin siis kotiin läjä nuudeleita hapanimeläkastikkeella sekä hillitön kasa kevätkääryleitä, olin niin sairaissa rasva- ja hiilaripiikeissä sen jälkeen että tosissaan meinas itku tulla, ja maha oli niin täynnä täynnä täynnä. Ja pysykö sisällä? Ei, oksensin taas kerran. Siitä se lähtee nyt pienet mulle, kohta oon ahmimis-oksentamiskietreessä. Jipiajee.

Ja kalorit oli...? No idea, enkä haluukkaan. En haluu pahentaa tätä oloa enää yhtään!

Huoh.

-600 grammaa. Finally.

Ja itku lyhyestä ilosta, 200kcal müsliaamiaisen kulutin pois ratsastamalla, mkä oli jipii. KUNNES, kotona S:n kädestä keksejä 300ckal edestä. Oksennus tuli kurkkuun, juoksin vessaan ja rykäsin menemään ehkä 50kcal? Iltapalaks risottoa, juomana viiniä. Kalorit tulee kipuu taivaisiin. Ei helvetti mä vaan sanon, tervetuloa epätoivo ja turvonnu maha. Ja kaikki ne kalorit. Tulkaa vaan sisään saatana kyllä tilaa riittää!! Joo muutama vielä, sinne mahtuu kaikki istumaan rasvaa rasvan päälle vaan, kyllä sopu sijaa antaa ja iho joustaa lihoessa! Naminami ja yäk, nyt on itku lähellä.

Pelle vai mikä olin

Tää on taas menny niin kävyiks koko homma, sinänsä ei valittamista kaloreissa yms mutta itkua ja kitinää sitte koko rahalla. Voin jakaa parhaina paloina esim. eilisen jolloin S tuli kotiin ja kisko mut ylös sängystä VAAN voidakseen syöttää mua. Jääkaappin oli sopivasti jääny semmonen kolmen raavaan miehen syötävä annos kanakeittoa ja S ihan puhtaasta "välittämisestä ja rakkaudesta" halus lämmittää sitä mulle. (Ite kutsun noita hellyydenosotuksia kontrollointitarpeeks mutta miten vaan...) Ja sitähän oli enää niin "pikku tilkka" että eiköhän pistetä lämpeemään koko potti ja lusikalla siitä sitte suoraan! Satakertaa triplasti pahemman tosta herkkuhetkestä teki se että söin, yksin, siis ainoona syöjänä, kahen muun tuijottaessa. S pöydän toiselta puolelta vahti kärppänä että syön kaiken ja itkuhan siinä meinas päästä. Koko illan olin niin täynnä, teki niin pahaa, ja kuinka ollakkaan ku iltamyöhällä kömmin vielä ylös sängystä sanomaan hyvät yöt ni S:n kommentti oli "nii mites se iltapala..." Armollisesti lupasin syödä yhen riisikakun ja just ku sitä nakersin ni S kaivo kaapista koko paketin ja kaveriks juustoa, marmeladia ja nutellaa. Sitte se pisti kolme riisikakkua lisää, namiläskittävillä päälisillä ja istu taas kattomaan miten söin. Reilu peli? Puolikkaan juustopäälystetystä sain sujautettua roskikseen... Eilisen kalorit yhteensä siis about 500 mitä noin karkeesti laskin? Sinänsä ihan jees kuiteski... Periaatteesta vaan ärsyttää ku ilman tota väkisinkauhomista oisin ollu miinuksilla...

Tänään taas kerran oon saanu olla kokonaismäärään ihan tyytyväinen vaikka muu toiminta onki ollu kyseenalaista. Aamupalalla sain taas pakotettuna pistellä menemään 400kcal hampaat irvessä, sen tosin kuittasin kokonaan hikijumpalla sillä aikaa ku noi oli hepan luona. Siinä siis ne positiiviset uutiset, hassusti kävi siinä vaiheessa ku S tuli syöttämään mulle yhen cantuccini-keksin just ennen lähtöä kyläreissulle (jolta onneks pystyin kipeyden turvin jäämään pois) ja seuraavaks löysin itteni kiskomassa kaksin käsin suklaatoffee-karkkeja ja suolattuja cashew-pähkinöitä sekä homejuustoa hapankorppujen kanssa ja sitte vielä suklaata. About 15min non-stop -lappamisen jälkeen olinki oksentamassa, kaiken pois, kunnes kaikenmaailman sappinesteet ja vatsahapot tuli, ja sillonki varmuuden vuoks lisää. Sillä hetkellä pelotin itteeni, en ymmärrä mitä tapahtu! Oon vieläki erittäin hämilläni, en haluu että tästä tulee tapaa. Pieni paniikki iski illalla ku S ihmetteli että joutu taas siivoo vessanpöntön ja lavuaarin vaikka oli aamulla ne just putsannu, näytti kuulemma ku joku ois oksentanu pitkin seiniä siellä... Ja samalla semmonen kummaksuva katse muhun. Mähän heti ihan loukkaantuneena kysyin että "kiitti vaan näytänks jotenki siltä ku oisin oksentanu koko päivän?!?!" Ja aika äkäseen liukenin paikalta, rupes sen verran nimittäin poskia kuumottaan... Ihaninta oli ku tunnelmaa vielä nostatettiin sillä että kauhottiin noin himalajan kokoset vuoret jätskiä kulhoihin ja herkuteltiin oikein kunnolla, mä sitte omassa rauhassani vielä uudestaan vessanpöntön kanssa. Tämmönen laattaprinsessa siis tällä kertaa.

Ja guess what, paino edelleen sama! ;)<3

FUCK OFF

Ei musta oo tähän. Oon paiskinu niin lujasti töitä, oon väistelly ruokaa minkä ehdin, oon liikkunu ja oksentanu ja kusettanu ja itkeny, joten miten on mahollista että paino on yli kilon enemmän ku kaks päivää sitten? Molempina päivina kalorit about 700-1000 miinus kulutetut. Ja toissapäivänenki paino oli yli kilon enemmän ku minkä viimeks punnitsin ku olin vielä kotona! Myönnän että syömiset meni päin helvettiä ekat puoltoista viikkoa ku olin täällä, mut sen jälkeen oon joka päivä ehkä kolmea poikkeusta lukuunottamatta syönu alle tuhat vitun kaloria joka päivä, oon nähny loputtomasti vaivaa saadaksenu joghurtit kaadettua lavuaariin, juustoleivät spitattua talouspaperiin ja curryt oksennettua, mikä by the way, SATTUU. Ja palkkio siitä on toi hirviöluku vaa'assa mitä en kehtaa tähän edes kirjottaa, posket punottaa häpeästä jo ku nään sen numeron vaa'assa!!! Tuntuu että voisin leikata käteni irti että vaan näkisin pienemmän numeron, mitä mulle on tapahtunu?? Miks en saa jumalauta tuloksia ihan sama mitä teen??? Oonko tuomittu tukehtumaan selluliittiin????? Voi hyvä luoja että voi tuntua säälittävältä rumalta paskalta. Voi hellurei ja huhhuh.

Thank god family lähti brunssille ja jäin kipeenä yksin kotiin, jolloin sain ekaks kulutettua hikijumpalla tähän mennessä 200kcal, kohta lähtee lisää. (Jos saan keuhkoputkentulehduksen ja kuolen ni saampahan ansioni mukaan) Ananasjoghurtin ja juustoleivän jotka mulle jalosti tarjoiltiin sänkyyn asti heitin menemään samantien ku ovi meni kiinni ettei tapahtuis vahinkoa, ja muutama suklaakarkin chew and spittasin teekuppiin joka oli niin täynnä hunajaa ettei sen juomista ees voinu ajatella vaan laitoin uuden. Päivän ruokasaldo siis on porkkana omena ja muutama cashew-pähkinä, yhteensä alle 100 kcal. Nyt pistän iPodin korville ja urheilen vielä hien pintaan minkä jälkeen painun nukkumaan ettei vaan eksy syöminen mieleen.

Haukkukaa mut pystyyn kiitos<3

Aina siihen vitun kuolemaan saakka

Alamäki vaihtuu vapaapudotukseen. Oon niin saatanan hajalla ja rkki, mun rakkain satuttaa mua ku metsänhakkaaja mäntyä ja mulla on niin sanoinkuvaamattoman paha olo ettei tosikaan! Ja mikä parasta, MÄ joudun pyytää ANTEEKS sitä, että muhun sattuu! Reilu peli? Hah oma vika ku suostun pelaamaan näillä umpikieroilla säännöillä, iteppähän oon soppani keittäny. Paskat oikeesti, paras elämän ohje minkä babylle tuun antaa on että ne jotka sua satuttaa kaikkein eniten on ne joita sä eniten rakastat. Kiitti sydänsuruista, mun piti olla tunteeton rautanainen joka puskee läpi elämän antamatta minkään päästä lähelle, ja katos vaan tässä sitä ollaan! Oon säälittävä ku viimevuotinen villasukka.

Pahasta olostakin pitää silti pystyä ottaan jotain hyvää irti, joten mä nautin siitä että oon täysin menettäny ruokahaluni ja mielitekoni ja saanu hirveen vimman liikkua ja huitoa ympäriinsä ku viimestä päivää! Tänään sekotin taas aamupalaks joghurttia, kaurahiutaleita ja omenanpaloja vaikka S autuaan tietämättömänä luulikin että mukana oli müsliä, banaania ja hunajaa niinku sillä! Ja sitäkään se ei tienny että se leipä jonka söin jo valmiiks sen ollessa suihkussa meni roskalaatikon täyteen mahaan! Siinä me istuttiin onnellisina syömässä ja minätyttö alotin nyppimällä pelkät omenanpalat! Onneks, sillä loppumurkinat lens leivän perässä roskikseen ku S joutu vaipanvaihtokeikalle!

Oon monta kertaa ollu jo menossa vaa'alle mutta en uskalla, mulla ei vaan oo nmunaa mennä siihen toteemaan läskeyttäni kilolukemissa, pelkään että siihe kaatus mun motivaatio ja tarmo ku huomaisin ettei tuloksia oo tullu. Viiden viikon päästä oon taas vaihtamassa maisemaa jokskus aikaa meren sille puolelle ja sillon on mun totuuden hetki, siihe mennessä pitäis jo olla tuloksia. Yhtäkkiä tää vaan tuntuu niin helpolta, kaikki ruuan välttely ja pois heittäminen on rutiinin omasta eikä sortumisista oo tietoakaan, jos tää tsemppi pysyy päällä nää seuraavat viikot oon jo lähempänä tavotetta ku koskaan, cheers sille!

Ja hei dudes, taas oli uusia lukijoita liittyny seuraan iloiseen, sedämellisesti tervetuloa!

PROST!

Voin edelleen komppaa tota viimesintä postausta, eilen oli nimittäin sama homma. Sillä aikaa ku toi yks armoton kusipää lähti babyn kanssa kävelylle ja S oli jumpassa, ni meikätyttöhän pist taas pullon heilahtamaan ja sen jälkee iPod korville ja tanssimaan kaloreita pois. Ja guess what, taas tekis mieli nappaa pullo kouraan! Tää on oikeesti säälittävintä mitä ikinä oon tehny, kaiken kestän vielä mutta tää on nyt menny överiks jos ihan tosissaan en iltaakaan jaksa selvinpäin. Se on vaan tää sama kierre kokoajan, syön vähemmän ja vähemmän ja nälkä saa mut kiukkuseks, jolloin alkaa vituttaa kaikki ja päädyn kränään S:n kanssa ja fiilikset ois korkeella sen suhteen että vetäsis kuonoon tota urpoo, ja tarpeeks ku vannetta kiristää ni parhaalta tuntuu blokkii kaikki mielestä ottamalla snapsi tai pari, ja siinä sitä sitte ollaan, kaloreita repsahtaa ja lopulta silti vaan vituttaa. Hilfe oikeesti oon yks sairas pelle.

Ja tän päivän ruokailemattomuuden riemuvoittoki katkee tohon samaan mulkeroon jonka jo uhkailin hakkaavani, oltiin S:n kanssa jo sovittu että safkataan iltapalaks salaattia mikä ois sopinu hyvin jatkeeks aamun kolmelle murolusikalliselle ja puolikkaalle omenalle jogurttilorauksen kera. Mut tää saatanan runkku ilmottaa haluuvansa makkaraa. Siis kyllä, makkaraa, korv, wurst. hyi!! Tähän väliin sitä toivois voivansa sanoa fine, en sit työ sitä. Hahha u wish, noihan laittaa mut syömään sen peniksenmallisen lihajalosteen vaikka itkua vääntäsin, eilen jo S alko huomautteleen että mukamas söin liian vähän. Jasså, mun maha oli ihan rehellisesti täynnä mikä tarkottaa että söin saatanasti liikaa. Ja nyt tää helvetin nakkifiasko. Pistetäänkö oikee majoneesia mukaan nih??!??! Tietty voisin lukittautua huoneeseeni ja kieriskellä sydänsuruissani siihen asti ku nukahdan. Siis joo VOISIN jos S ei ois kyttäämässä. Jumalauta oikeesti, haluun vaan juosta pois niin lujaa ku pääsen niin kauas ku pääsen ja polttaa kolme askii ketjuun. Aaaarggh!!

lol

En oo miesmuistiin käyny vaa'alla, järjellä ajatellen lihomista ei oo voinu tapahtua koska oon joka pv syöny alle 1000 kaloria, mutta peilillä ajatellen oon vähintään helikopterin kokonen. Eilen sain niin valtavan läskiahdistuskohtauksen että itkin hysteerisesti ja tärisin enkä voinu lähteä naapureiden halloween-illanistujaisiin ja jäin siis yksin tänne kotiin sillä seurauksella että vetäsin vitutukseeni ihan pienet peput ku auki oli jääny kaks viinipulloa ja yks rommi. Siis haloo? Tää herrasväki oli poissa ehkä PUOL TUNTIA (koska ne oli huolissaan eikä halunnu jättää mua yksin ku käyttäydyin kaistapäisesti...) ja enköhän mä ollu ihan tuiterissa ku alettiin tekee iltapalaa. Se oli ihan älytöntä, kiskasin kerralla huikka toisensa perään joka pullosta vuorotellen ja ku lapsia tuli kummituspuvuissa trick or treat kierrokselle kerjämään karkkia ni mä avasin oven ja huusin BÖÖ ja puhuin niille suomea mitä ne tietenkään ei ymmärtäny, se jengihän pelkäs mua enemmän ku mä niitä! Kyllä ne kaikki kuiteski sai karkkinsa ei siinä mitään, mutta sillon ku ei ollu ovikello soimassa ni seisoin peilin edessä ja selitin ÄÄNEEN YKSIN OMALLE PEILIKUVALLENI MITEN RUMA JA LIHAVA OON. Ja lopulta sammutin kaikki valot etten näkis läskejäni ja istuin keittiön lattialla itkemässä. Miten säälittävä mä oikein oon? Oh my fucking god mikä sunnuntai-ilta siinä taas oli, ja aamulla muistin miten paljon kaloreita niissä juomissa oli ja taas meinas tulla itku, huolestuttavinta kyllä oli että sängystä noustessa se mikä mua ENITEBN vitutti oli että olin selvin päin. Kohta mulla on siis syömishäiriön lisäks varmaan alkoholiongelma, ei helvetti nauran vaan itelleni päin naamaa!

Lisäks vetäsin aamupalalla 300kcal edestä leipää, juustoa ja marmeladia. Ilmeisesti olin väliaikasesti täysin päästäni vialla ku en tyytyny pelkästään juustoon vaan PAKKO oli saada se mansikkahilloki. Ja pienet leipäpalat ei tieteskää kelvannu ku mähän ostin isoja! Luojan kiitos heitin jo suuhun matkalla olleen viimesen leivän menemään ku S oli vessassa ja järki teki paluun... Nyt kello on jo puol 5 enkä oo siis syöny mitään ton aamupalan jälkeen eli mulla on vielä jotkut mahikset tälle päivälle, nyt vaan äkkiä hepan luo urheilemaan!

P.S, eew ratsastushousut kiristää......

Pitkästä aikaa!

Tää on nyt ollu oikee emämunaustauko, isoin syy siihen siis se, että siirsin taas perseeni ja asumukseni paikasta A paikkaan B ja paikassa B oli väliaikanen nettiongelma enkä päässy jakamaan kuulumisia lihomisestani, ei sillä että nytkään kokisin mitään suurta himoa päästä tunnustamaan teille miten läydellinen häviäjä oon mutta eipä auta muu, oon siis oikee supersika. Täällähän niinku jotkut rakkaat muistaa on pakkosyöttö avainsana ja mitään nirsoilua ei katota hyvällä, ja se alkaa nyt hälyttävästi näkyä ja erityisesti tuntua mun hehtaarinkokosessa ruhossa. Siitä on sitte seurannu taas se, että oon jälleen terästäytyny kieroissa ruuankiertosuunnitelmissa ja otan kaikennäkösiä sniikkausideoita vastaan jos niitä jollain on. Oon onneks fiksuna likkana tällä viikolla passittanu S:n aina suihkuun ja luvannu sillä välin pistää aamupalat valmiiks, tähän mennessä sille ei oo luojan kiitos vielä auennu että mun annoksesta on skipattu banaani, hunajamurot ja müsli ja että se todellisuudessa on pelkkää omenaa blandattuna rasvattomaan jogurttiin.

Tänään just tuliki tietty sitte oikee kaikkien epäonnistumisten mummu, piti syödä 2 LÄMMINTÄ RUOKAA ja molemmissa annoksissa kaloreita ainaki 600!! Plus sitte S:n syöttämä suklaacookie yms mättöä pariiin väliin. Illalla sain tuputettuna vielä mega-annoksen maapähkinäjäätelöä ja siinä vaiheessa mun hermot sano naks ja puklasin sen kaiken lukittujen vessanovien takana lavuaariin. Se oli jotenki liian helppoa, vähän vaan hytkyin ja kumarruin eteenpäin ja PULP, ulkona oli. Ja sama riittävän monta kertaa ni johan oli parempi mieli! Oli jotenki tosi hämillinen olo sen jälkeen, muistan kyllä miten joskus oksensin päivittäin, kokoajan ja kaiken mutta tää oli jotenki liian helppoa. Tästä sitte ei tuu tapaa, eihön? Pitää ehdottomasti alkaa panostaa liikuntaan, ja mahollisimman low-fat ruokaan. Ja vaikka nenäliinoihin sylkemiseen mutta toi oksentaminen näitten seinien sisällä on liian iso riski, en haluu joutuu hirsipuuhun tän takia. Enkä haluu että S saa tietää mitä edelleen puuhailen, se satuttais sitä niin liikaa. Se luulee että tää vaihe on koettu ja unohdettu, niinku tää onki sitte heti ku oon tarpeeks pieni siihen, ja sitä mä helvetti soikoon aion vielä olla!!

Glimmer of hope

Nyt on päässy tulemaan pitkä tauko, oon tosi pahoillani siitä! Kuitenki aattelin että nyt hoidan YO-kirjotukset alta pois että ajatuksissa pyörii taas jotakin ja tulee jollain lailla ees luettavaa höpinää tänne. Tässä välissä oon siis pärjänny olosuhteisiin nähden hyvin kirjotuksissa, kasvattanu ihrakerrosta talven varalle (tiiän, hyi minä!) ja käyny lähempänä eroa S:n kanssa ku koskaan ennen. Tosta lohomisesta voin vaan sanoa, että mitään varmaa en siis tiiä koska vaa'allehan en oo uskaltautunu siinä pelossa et se sanoo crunch crunch mun astuessa siihen. Mutta ottaen huomioon että kaiken tän pakkomielteisen syömispanikoinninkaan keskellä en voinu riskeerata koemenestystä parinsadan ylimääräsen kalorin takia. Huomasin sen ku ekasta kokeesta lähin sillon kolmen aikaan ulos ja meinasin pyörtyä koska en ollu koko aikana mitään syöny tai juonu, heikotus ja oksettava olo alko jo puolilta päivin ja se suoraan heijastu mun tekstin laatuun. Päätin siis loppujen kokeiden ajaks luvata itelleni ravitsevat eväät ja pakko myöntää että se kannatti, jakso tsempata kunnolla ja loppujenlopuks se turvonnu ja possumainenki olo tasaantu parin päivän megavähällä energialla.

Oon vaan jotenki niin täynnä toivoa nyt, oon katellu thinspokuvia ja siivonnu. Innostuin tanssimaan itteni ihan nahkeeks kesken pölyjenpyyhinnän ja tunnen olevani niin täynnä patoutunutta energiaa nyt ku oon nukkunu itteni turpeeks pari viimeyötä ja päivää. En vaan voi epäonnistua, ku kevättuuli talven jälkeen puhaltaa ni lennän sen mukana pois nii että hupsista vaan! Käytännössä siis en tiiä, miten aion jatkaa ruuankiertämistä nyt ku kolmen päviän päästä lähen taas tonne toisaalle, jos joku on noita alkupään tekstejä lukenu ni muistaa varmaan ku oon kertonu että se on varsinainen Big Brother -house mitä syömiseen tulee. Siinä saa oikeesti olla tunkemassa ruokaa hihoihin jos meinaa laihtua. Tarviin siis kaiken tuen ja tsempin että jaksan taistella korkeerasvaprosenttisia juustoja ja tappavan ihania joghurtteja vastaan nää seuraavat kuukaudet. Ja kaikki keinot pitää ottaa käyttöön ettei S pääse niitä mulle väkisin syöttämään, varsinki ku se nyt tietää miten asioitten laita mun syömisten kanssa on. Thank god se sentään luulee että oon vannoutuneesti päättäny parantua. No siis oonhan mä, sit joskus, ku on sen aika. Nyt oon kuitenki vielä liian iso ja suunta on alas päin. Pitäkää siis peukut pystyssä ja varpaat ristissä kaikki rakkaat pupuliinit jotka siellä lueskelee! (jos kukaan enää tätä tulee vilkasemaan tän tauon jälkeen...) Siinä toivossa kuiteski elän, pusuja siis kaikille ja hejdå!

Paska jätkä

Fuck this shit oikeesti miten se äijä kehtaa?? Tää koettelee mun viimesiä hermojan ihan todella miten sillä JUMALAUTA ON POKKAA??! Se saatanan pelle varmaan tekis mitä vaan että tuhois mun ja S:n välit. Se riivatun skorpioni valuttaa myrkkynsä joka paikkaan ja manipuloi, eikä S huomaa. Se vaan jaksaa puolustella, se on niin naiivi, niin sinisilmänen, niin helvetin sokee!!

"She could never love you as I do"

MITEN SE KEHTAA?? Onko se mun vitun syy jos SE on niin tajuttoman saamaton uspo luuseri ettei pysty tekee puolisoaan onnelliseks? Mutta munhan ei pitäis olla näin negatiivinen, täähän on ihan paranoidista, mähän oon hukkaamassa järkeni... MUTTA KUN EN VITTU OLE! Oon tuntenu sen nahoissani niin helvetin monta kertaa että tiiän tasan tarkkaan mitä se saatanan runkku on musta mieltä. Totuus sattuu, mut pakko sitä silti on voida kattoa silmiin. Se. Mulkku. Vihaa. Mua. Tää on niin likasta triangelidraamaa että voisin oksentaa. Ei helvetti miten mua kuvottaa tää, SE. Voisin vaan vihata sitä. Ainoo syy miksen tee niin on S. Koska mä vaan VITTU VÄLITÄN SIITÄ.

Juh. Nyt vähän suuta hevosenkengälle ennenku verenpaine nousee kuuhun. Syömisetki meni tänää suorastaan täydellisesti siihen asti ku tää juttu rupes repii mun hermoja. Olin pitkälle iltapäivään syöny alle 100kcal mutta sitte iski semmonen vitutus että järki sumeni ja juustomakaronit alko maistuun. Ja voileipäkeksit. Tässä sitte istuu läski sika ja kärsii sydänsuruista, pienet sille! Onneks oon tänää sentää lenkkeilly ku nelikymppinen maratoonari, toivon siis että se vähän tasaa näitä mässäjäisiä. Huomenna pitäis sitte vetää tiukasti ongelmana vaan, että synttäreiden johtosta on kakkupäivä. Mites helvetissä mä siinä kusetan varsinki ku tykkään kakusta?? Nojaa eipä oo ongelma, senku vaan jätän syömättä. Ja HAH sen ku näkis, mähän vetäsen koko herkus yhtenä suupalana, vedän lautasen jälkiruuaks ja röyhtäsen päälle. Oon nii saamaton luuseri että muuhun en todennäkösesti pysty. OI ITSEKURI TUU MUN ELÄMÄÄN TAKASIN!

Joo anteeks, tää on taas ollu niin pohjanoteeraustekstiä, hirveetä tilitystä ja kiukuttelua. Kuiteski haluun vielä toivottaa lämpimästi tervetuloa uudelle lukijalle, ihanaa ku tulit!

Läskipaska opiskelee

Ihanaa, uusia lukijoita!! Tositosi paljon tervetuloa kaikille!

Tähän alkuun pieni anteekspyyntö, oon ollu laiska päivittelee viimeviikon koska kaikki on menny päin helvettiä ja oon vaan etsiskelly omaa itsekuriani joka mut julmasti hylkäs samassa hetkessä ku rupesin avautuu S:lle. Menneen viikon avainsanat siis oli juusto ja leipä ja sen pitäski jo kertoo kaikki, nyt oon pistäny vaakalakon kaheks viikoks ja jos vaaka sillon ei näytä vähemmän ni järjestän äänestyksen siitä saako mut hirttää vai ampua. Sitä odotellessa yritän tsempata opiskelussa ja syventyä niin kiinni koulukirjoihin että unohan ruuan olemassaolon. No jaa, viikonloppuna lähetään porukalla juhlii synttäreitä Helsingin yöhön mutta muuten meinaan boikotoida sosiaalista elämää kunnes kirjotukset on ohi.

Tällä hetkellä olo on tyhjä ku musta aukko, istuin enkun kuuntelussa lihavana ku buddha-patsas, totesin etten kyseistä kieltä ilmeisesti sitte osaa ja tulin kotiin itkemään säälittävää parisuhdettani. Siis viimeviikolla todellaki iski päin naamaa kovempaa ku koskaan se, ettei toi suhde oo menossa paskakaivoon. Mua ahdistaa ja itkettää se niin paljon että lopulta ei ees istu tuu, tupakkaa vaan kuluu noin kolminkertanen määrä aiempaan verrattuna. Noh, siitä nyt en rupee sen enempää angstailemaan koska tarviin kaiken huomiokyvyn nyt lakitietoon, sitäpaitsi kohta soitan kuiteski S:lle ja hyvässä lykyssä hetken aikaa taas uskon siihen että elämä on täydellistä ja rakastuminen ihanaa, Kolmen viikon päästä ehin vaipua epätoivoon rakkauselämän takia, siihen asti saan luvan hysterisoida näitä fucking kirjotuksia ja nauttia typötyhjästä mahasta.

Fuck.

Nyt mokasin, pahasti. Avauduin S:lle mun SH:sta. Siis ihan helvetinmoisen stoorin. Hysteerisenä, väsyneenä, keskellä yötä. Tää oli nyt sitte tässä, mulla ei oo aavistustakaan miten tässä käy. Nojoo, se alko itkee ja halas mua ja sano että tavallaan tiesi kokoajan. (dmn ku ihmiset tuntee liian hyvin) Se haluu että paranen, se halus kuulla kaiken yksityiskohtasesti, se piti mua lähellä koko yön ja kuunteli miten itkin... Tuntuu pahalta, tiiän että se ihan todella välittää, haloo se rakastaa mua! Miten voin olla nii tyhmä? Monet kerrat oon huutanu ja raivonnu sille vaan siks että on verensokerit alhaalla ja vitunmoinen nälkä ja se kuuntelee ja ymmärtää ja suuttuu takasinki mutta silti, rakastaa mua. Ja mä vaan ite ryssin kaiken. Nii btw, se myös syyttää itteään tästä. Nojaa osittainhan mäki syytän sitä, esimerkiks meiän jutusta johtuvaa ahdistusta puran just ruuan kanssa pelleilyyn mutta silti, on niin paha mieli ja mun samusirkka tuolla koputtelee aika lujaa... Yhtäkkii vaan tuli tarve avautuu ja pyytää anteeks ja jos vaikka mitä.

Eiks tän tilityksen ois voinu säästää myöhemmäks sitte ku oon valmis lopettamaan eli pieni ja nätti? Eihän nyt herranjumala maratonia voi lopettaa kesken ja lähteä kotiin röhnäämään sohvalle, TÄÄ EI JUMALAUTA JÄÄ TÄHÄN. Vitut mul on neljä viikkoa jäljellä ennenku oon taas S:n syöttölässä 24/7, siihen mennessä on pakko saada TULOKSIA. Ja vähitellen ehtiä totuttamaan itteni isommille kaloreille, 600/päivä on siellä nimittäin ihan kaikkien fysiikan lakien vastasta enkä voi yhtäkkiä vaan rupee vetelee grillimakkaroita kaksin käsin räjähtämättä käsiin. Tarviin suunnitelman jumalauta!!!

Ja hei, kirsikka tän kakun päällä on mun viimesin paino oli 51.3, mielestäni hienosti tsempatun viikon päälle +200 grammaa siis. Paskat sille, paskat tälle koko vitun elämälle!

PANIC!

Torstai-iltapaniikki! Tarviin kaikki jaossa olevat henkiset voimavarat vaa'alle manoon aamulla, oikeesti ihan naurettavaa miten paisutan tätä hysteriaa viikko viikolta mut no can do, se vaan romahduttaa jos kaiken tän duunin jälkeen paino vaan nousee/säilyy. Samassa suhteessa ku numerot kasvaa, mun mieliala laskee! Jos joku kertoin miten helvetin perseessä on mahollista että vaaka ilmotti mulle 53 tnäaamuna (joo en voinu vastustaa ku se kylppärissä nii kutsuvasti seisoskeli...) VAIKKA oon vetäny perse rullalla dieettiä tän viikon, onnistuneemmin ku aikoihin!? Sehän vasta nostaaki lipun korkeelle, JES. Ja vaikka oon luvannu itelleni etten ota vakavasti muita ku perjantaisin otettuja painoja ni kyllä toi pistää vituttaa, ihan armottomasti! Ja nyt on sitte kahta kauheemmin sydän sykkyrällä ku pitää aamulla mennä toteemaan että paino senku nousee ja nälkä kasvaa. Ei jessus.

friends will be friends

Jesjesjes tää viikko alko aika harvinaisen lupaavasti! Maanantain vedin läpi 329kcal enkä ees tajunnu et olin syöny nii vähän!! Tiistai oliki sitte vähän njäähnjääh ku olin kaverilla joka oli ystävällisenä ostanu meille jätskit ruuan lisäks ja enhän mä siitä voinu kieltäytyy ku se pientä opiskelijabudjettiaan venyttää mun ruokkimiseen... Tänää sitte laskeskelin että saldoks tulis joku 400kcal, oon alottanu ton käytännön, että kirjotan jo aamulla muistiin mitä aion sinä päivänä pistää suuhuni, pysyy paljon paremmin narun päässä tää homma ku voin kirjallisenä todeta että ei käy, se leipä ei oo nyt ohjelmanumero. Meinas kylläkin tulla takapakkia heti alkuunsa ku mun koulupäivä jotenki jäi väliin ja olin kotona lukemassa ylppäreihin ja eikös vaan tullu äiti keittolautasen kanssa ku "eihän sitä jaksa opiskella nälkäsenä..." Nojoo joku tomaattikeitto on as goog as nothing, muttaku se ei lukenu tän päivän listalla! Siispä söin sen muutaman lusikallisen (oli vielä raejuustoo seassa...) ja sitte äkkä kippasin menemään ku äiti lähti koiran kanssa ulos. Nyt päivän menu sisältää vielä makaronilaatikkoa ja omenaa ja näistä pitäs yhteensä sitte jäädä vähän alle neljänsadan, ylöspäin pyöristettynä!

Muttamutta, mulla on ongelmana tää yks kaveri, just toi sama joka sponssas jätskit eilen. Siis sillä on itelläänki ollu syömishäiriö ja oon ihan loputtoman onnellinen että se on siitä päässy yli. Vietetään siis tosi paljon aikaa yhessä ja tottakai siinä tulee ruoka-ajat vastaan, millon se kysyy jos söidsin jotain. Mähän en ite ottas, mutta tiiän että sillon ei ottas sekään, koska syöminen on sille yhä ja edelleen hankalaa enkä haluu mitenkään ajaa sitä takas siihen sirkukseen, mistä se on just päässy irti. Lopputulos, mun on syötävä myös. En yhtään tiiä mitä teen, koska haluun olla varma että taa kaveri syö ja kunnolla, mutten ite haluu alkaa muistuttaa junbojettiä enää yhtään tän enempää, tää tyttöhän on jo valmiiks mua paaaaaljon laihempi, eikä jotenki tunnu tajuuvan että mulla on varaa (ja erityisesti syytä) vähän kituuttaa pienillä energioilla, mitä sillä ei yhtään ole! Mitä ihmettä tällekki nyt teen?!

Hmph, pakko alkaa tankkaa perustuslakia nytte... Kuulemma hyödyllistä opetella ennen kirjotuksia, mä ajattelen siltä kannalta että ompahan tekemistä joka vie aikaa syömiseltä. Nyt on nimittäin paineet ku nään S:n (ja muut... ... ...) lauantaina ja sillon haluun, että vaaka näyttää pientä! Näkypä se ulospäin tai ei, se on nii suojaava tunne ku voi olla tyytyväinen itteensä, tuntee iiihan hienosta ylimielisyyttä ja sulkeutua semmoseen pieneen kuplaan sillain "hah vaikka miten menis päin vittua, ainaki vaaka näyttää vähän ku seison siinä muaha!" Joo toi taas meni joiltain varmaan vähän yli hilseen, mutta sillon tunnen itteni hyväks, et oon muiden yläpuolella. Se auttaa kestämään ihan minkälaisen rumban tahansa ja sitä todella tarvin lauantaina... Nyt siis lukemaan.

Heikunkeikun ja hyvää ruokahaluttomuutta kaikille rakkaille lukijoille!<3

Ja suurin niistä on rakkaus...

Miks se on niin kaukana? Miks ihmeessä en saa sitä mielestäni? Mistä lähtien oon ollu tämmönen nyyhky-herkistelijä?
Missä välissä mä rakastuin? Mulle ei pitäny tapahtua niin, mun piti olla tunteeton rautanainen. Ja silti, poks. Se vaan yllätti mut. Ja se satuttaa, satuttaa niin helvetisti! Voisin itkeä joka helvetin hetki sitä, miten oon joutunu tähän, miks annoin tän tapahtua ja miks en vaan estäny sitä. Enhän mä ees yrittäny kunnolla, annoin mennä vaan vaikka tiesin, että kaivan itelleni hautaa samaan tahtiin ku annan näitten tunteiden syventyä.
Ja silti oon onnellinen, voisin leijua ilmassa ja laulaa hoosiannaa, niin ihana tää tunne on. Ainoa isompi tunne ku se viha, jota tätä kaikkee kohtaan tunnen, on se rakkaus. Niin helvetin itkettävän surkuhupaisaa. Ei mun pitäny olla tällanen!
Ja silti, mä vaan rakastan.

P.S, huomenna koko päivä tallilla, ei siis mitään mahiksia eksyä turhanpäiten jääkaapille. Se sentään nostattaa mielialaa mukavasti!

nå äntligen!

Ojdå, 51.1kg! Huhuh ku oon ilonen ettei se toissapäivänen sikailu räjäyttäny vaakaa! :) Nyt edessä taas viikonloppu JESS. Siis herranjumala oon onnellinen että tää viikko loppuu kohta, oon ollu täysin paska koululainen ja laihduttajana (hyi mikä sana) ihan täys vitsi. Ens viikolla sitte taas homma pelaamaan täysillä, eli ruoka no no ja läksyt yes yes. Nyt suunnitelmissa on parin kaverin kanssa mennä vähän istuskelemaan ja siemailemaan parit drinksut eli kaloriarmeija on tulossa taas, mutta nyt sallin sen itelleni koska oon ansainnu pikku relaxing-hetken. Siispä alan tästä sutimaan aurinkopuuteria ja sitten lähen läpyttämään.

Hejdå kullat<3

FUCKING 201 CALORIES

EILINEN HÄVETTÄÄ! Siis hävettää oikeesti niin saatanasti että kovan tuskan takana on ees kehdata kertoo siitä. Menin siis kahvittelee kaverin kanssa ja siinä tuli napattua pala juustokakkua latten kaveriks. Ajattelin että muuta en sinä päivänä syö eli voin ihan hyvillä mielin päästää suun makeeks tosta. (Jooh no toi hommahan kusahti jo siihen että aikasemmin otin kaverin tarjoomana pari ranskalaista mutta thank god vaan pari...) However, siinä kaverin kanssa läskeiltyäni tulin illalla kotiin ja siitäkös riemu vasta ratkes! Yhtäkkiä aloin vaan imuroimaan leipää ja juustoa ja jauhelihakastiketta ja jätskiä ja mitä ikinä sattu l.öytymään. Availin vaan kaappeja ja söin. Siis herranjumala, oonhan mä ennenki failannu ja sortunu johonki kiellettyyn pullapalaan tms, mutta tommonen kontrolloimaton ahmiminen ilman että ees istun pöydän ääreen syömään... HUHHUH aloin jo epäillä oonko vaihtanu itteni johonki toiseen ku oli niin hämärää toimintaa multa, ei siis lainkaan mun tapasta! Ja jumaliste ku oli maha pömpöllään, sittehän vielä vedin hysteerisen itkukohtauksen S:lle puhelimessa ja vaikka todellinen syy mun raivoomiselle oli se miten vihasin itteäni ja lihavaa olotilaani, niin tuli kyllä taas kaivettua ruumitta ylös haudasta ja riehuttua oikein olan takaa kaikista olemassaolevista ongelmista. Eikä todellakaan ollu mikään pikkuhepuli. Olin ihan hysteerinen ja aloin hyperventiloida ja pelkäsin että saan taas kohta paniikkikohtauksen. Tänäaamuna herätessä oli siis turvoksissa sekä maha että silmaät...

No tänään yritän parhaani mukaan hyvittää ton eilisen, S:n kanssa höpöttelin jos äskön ja kyllä se edelleen kaipaa ja rakastaa mua, nou hätä siis. Mutta tää ruokapuoli aiheuttaa mulle edelleen oksennusrefleksejä. Puolille päivin kuljin siis turpeena ku hiivataikina mutta iltapäivään mennessä olin onneks jo kehittäny jopa jonkinmoisen nälän. Sitte olin tyytyväinen ku nälkäsenä mulle tulee jotenki kevyt olo ja ajattelin jo että hyvitän ton eilisen paastoomalla koko päivän. No sitte tulin koulusta kotiin puol kuuden aikaan ja nappasin pari haarukallista spaghettia ja jauhelihaa. JA OMENAN. Siitä napsahti sitte 201kcal ja nyt oikeesti köytän itteni työtuoliin kiinni etten pääse enää keittiöön. Tän päivän syöminen oli nyt tässä koska en haluu joutuu huutamaan henkisestä läskituskasta huomenaamulla vaa'alla. Pelkään sitä nyt jo ihan kirahvina. En kestä jos se näyttää enemmän ku viimeviikolla. Isäpuoli onneks kerto sellasen lohdullisen infon (jota en ihan täysin uskalla uskoa...) että meiän vaaka näyttäs kilon oikeeta painoo enemmän. Juups sitä toivon, ja näytti se mitä hyvänsä, haluujn sen olevan vähemmän ku viimeviikolla. Nyt sormet ja varpaat ristiin kaikki, tarviin teiän tsemppiä! Niin naurettavalta ku se kuulostaaki ni joka ikinen kerta ku astun vaa'alle, mun kädet vapisee pelosta. En enää koskaan haluu olla painava, haluun olla laiha, pieni, kevyt ja ihanan siro.

Huomista totuudenhetkeä odotellessa sitte vielä lipitän teetä ja lähen lenkille, ylppäreihin en saa luettua. Hötkyilen ja hepuloin liikaa ei vaan onnistu. Aikasin nukkumaan siis ja aamulla heti puntarille pelkäämään.

Se on moro nyt<3

Kyllä patongilla pääsee...

Ja taas on maanantai. Oho ja minne se yks viikko taas hävis? Vihaan sitä ku odottaa ja odottaa perjantaita ja viikonloppua ja on varma että tää on nyt just se viikko mitä ei jaksa enää ja sitte JES, perjantai. Kunnes sama paska alkaa taas alusta. Varsinki nyt ku pitää alkaa vakavissaan valmistautua ylppäreihin eikä saa hetken rauhaa ees kotona. Nytteki laitoin just teen hautumaan ja alan psyykkaa itteäni henkisesti siihen, että pitää sisäistää käsittämätön määrä informaatiota liian lyhyessä ajassa. Ihmettelen vaan niitä jotka joskus ammoisina aikoina vati seittemän aineen YO:t kerralla ja vielä selvis siitä. Ite oon ihan helisemässä näitten neljän aineen kanssa. Mut sitte se on ohi, valmis ja tehty. Muutama hassu viikko eikä tarvii enää istua koulussa nököttämässä, eikä varsinkaan stressata kirjotuksista! Kysymys on vaan, miten rytmitän elämäni sen jälkeen? Miten hitossa kierrän pullasiivuja ja kakkupaloja ku en voi enää paeta kouluun?! Muutama naurettava viikko enää ja S:llä on taas vapaat kädet täyttää mut kaiken maailman tortuilla jolloin mun kaikki tähänastiset saavutukset taas on turhia!! Viimevuonna ihan tosissaan luulin että tähän mennessä oisin valmis mutta paskat oon ollu liian laiska, ahne saastanen ihrapallero. Vaikka ehtiihän näissä viikoiss vielä tapahtua ihme... HAH mitä unelmoin.

Koulussa tein oikeen emämunauksen ku kaveri pamahti sisään picnic-patongin kanssa, jota valitettavasti ei jaksanu syödä loppuun. Ja arvatkaas kelle se meni? *röh* Tervetuloa vaan lähes sata kaloria (katoin picnicin sivuilta äskön ja tota luokkaa se mun suupala about oli...) Olin vielä oikeen ehtiny herättelee ruokahalua yhellä omenalla, että varmasti oisin mässäämässä heti tilaisuuden tullen! Jotenki se on niin paljon vaikeempi kieltäytyä jos on jo syöny alle jtn pientä, mulla ainaki :( Pakko silti sanoa että tunsin itteni aika kuninkaaks ku kävin kaupassa kahen kaverini kanssa, jotka halus ostaa suklaata. Hetken olin jopa kateellinen että ne voi tosta noin vaan hetken mielijohteesta napata tuplan ja duellopussin mukaan ilman mitään surua mutta sitte kattelin ettei oo kyllä nää kaverit sieltä hoikimmasta päästä, ja samantien oli lievä ylemmyydentunne ku ite painelin kaupasta ulos eväänä yks omena ja aski tupakkaa. (vaikka sittre tuliki toi patonkiepisodi...) Nyt sitte lipitän tota jättikupillista teetä ja välipalaks nautin just porkkanan ja pari lusikallista rasvatonta raejuustoa. Illan otan sitte syömisten suhteen taas mahollisimman kevyesti ja lenkin jälkeen en syö enää mitään. Nyt lukittaudun huoneeseeni koulukirjojen ja teemukin kanssa ja jos joku tulee utelemaan nälkätilanneta, voin rehellisesti sanoa että tapoin sen jo aikasemmin picnicin paahtopaisti -patongilla.

Perjantai paasto ja punnitus

Takana 26h paastoa: heikotus, tärinä ja onnellinen olo! Eilen oli kunnon suut makeaksi -päivä, menin kaverin kanssa kahville kahen viimesen tunnin sijaan ja siitä lähti mässyttämällä puolikas korvapuusti. Sitte näin seuraavan kaverin jonka kanssa mentiin vetäsemään sushit ja jälkkäriks vielä mega-annos ben&jerry's jätskiä. Sitte oliki maha taas nii pömpöllä että iltaseittemältä tein itelleni hyvän lupauksen paastota väh. seuraavat 24h. Aamupaino oli huimat 52.3kg ja siitäkös suutuin, ihme sika ku vieläki ylittää ton 52kg vaikka se saavutettiin jo ajat sitte ja normaalisti on kanssa pysyny ihan kiltisti sen alapuolella! No koska aattelin et caramel chewchew se siellä jyllää ja menkkaturvotus rupee painaa päälle ni päätin ottaa ton huiman luvun ihan rauhallisesti ja kattoo illalla painon uudestaan, jolloin se sitte oliki tippunu 900g tosta aamusesta. Näitä paastonjälkeisiä painoja en vaan jotenki osaa koskaan ottaa vakavasti koska ne on aina niin väkisin rutistettu että yhen porkkanapalan jälkeen tapahtuu taas nestetasapainossa ihmeitä ja vaa'an numerot nousee ku kuuraketti. Kaikesta huolimatta lasken kuitenki homman nyt olevan kontrollissa ja voin jatkaa niin hyvillä mielin ku tässä tankkerivartalossa on mahollista. Eipä siis muuta kun adjö ja laihaa yönjatkoa!

Hulluuden rajalla?

Voiko olla mahollista, että kaks tuntia haravoimalla polttaa yli kolmesataa kaloria? Ja sen lisäks oon kävelly 40 min reippaasti eli yhteensä oisin tän päivän aikana kuluttanu reippaasti yli neljäsataa? Ja silti mulla on huono omatunto siitä, että söon tänään 652 kaloria, ihanku kulutetut kalorit ei merkkais mitään tai ettei niitä vois ottaa vakavasti, en luota niihin! Salakavalasti joku tyhmä laskuri/sykemittari/muu informaatiolähde uskottelee mulle, että oon kuluttanu energiaa ja yrittää vaan saada mut syömään lisää ja lopulta joku salaliitto, joka tän koko jäynän on suunnitellu nauraa mulle koska oon säälittävä läski köntyspontus! Hmm, olikohan tää vainoharhasuus yks merkki siitä että päässä on joku pahemminki vinksahtanu laihdutuksen suhteen? Jotenki on nimittäin epärealistista ajatella, että MÄ oisin jotenki sairas, että MULLA oikeesti ois joku SH. Eihän oo, en oo tarpeeks laiha enkä hyvä enkä omistautunu tälle! Vai oonko?

Tänään näin ekaa kertaa kesän jälkeen yhen tutun koulussa. Tää tuttu ei siis turhia höpise eikä todellakaan jakele mitenkään kohtuuttomasti kohteliaisuuksia, ennemminki pyskii olemaan vähän ihnottava. Se sitte totes mulle että "sä oot joka kerta jotenki pienemmän näkönen ku nään sut, ihanniinku villapaita joka kutistuu pesukoneessa!" Ja koska tiiän, ettei toi ollu mikään semmonen OMG ku oot LA1H4HH<3<33133253 Vaan ihan vaan ohimenevä kommentti, mä jopa melkein uskon sitä ja samalla alan epäilee omaa järkeäni koska kai nyt ite nään miten törkee mammutti oon? Siis fine, tajuun kyllä etten oo mikään himoläski, jolle oikeesti ois terveydellistä haittaa ylipainosta, vaan ihan vaan peruspullee. Ja silti kuulen tommosia kommentteja? Mun kaveri joka kanssa pelleili ruuan kanssa pari vuotta takaperin ja jolta tää itseasiassa on vähän mullekki rantautunu sano kanssa jotain tapaan "en tajuu miten oot pysyny noin pitkään noin laihana ku yleensä ote herpaantuu..." Siis what? a) En oo missään vaiheessa ollu LAIHA. Oon saattanu laihTUA vähäsen, mutta pyöree oon edelleen. ja b) Mun otehan herpaantu aika helvetisti tossa loppukeväästä, mähän olin kesäkuussa oikee dinosaurus! Ja nyt seuraavaks oon taas epäilemässä, että mun kavereilla on joku "kusetetaan se läskiks" -kampanja menossa mun seläntakana. Ja kylläjoo, tiedän miten crazyltä se kuulostaa mutta miks muuten ne puhuis tollasia, haluuks ne vaan olla kivoja mulle? Vai enks mä ite huomaa? Vai eiks ne vaan huomaa? JOKU tässä on kyllä väärässä, ja se en VARMASTI oo minä!!

Paskaa sieltä ja vitutusta täältä.

Olis varmaan pitäny kirjottaa jo parjantaina mutten usko että ketään ois kiinnostanu täällä lukea miten simputan itelleni blogissa ja itken failattua päivää. Sellanen se nimittäin oli, sanon vaan että 1900kcal ja varmaan samanverran alkoholia tul.i huiskastua niin että hiskista vaan. Eilen sitten kaikki syöminen koostu täytetystä paprikasta ja välipalaks omenaa, viinirypäleitä ja tomaattia. Kiitos niitten 421kcal pahin turvotuksen tunne alkaa nyt olla voitettu, mutta sanon vaan että eilisen verostesta ruokakrapulasta en vähään aikaan muistakkaan kärsineeni! Sekä henkinen että fyysinen hyvinvointi oli pakkasen puolella, varsinki ku ton ihme mättöperjantain kruunas se, että jänistin punnituksesta. En vaan uskaltanu! Tulkaa siis ja haukkukaa luuseriks, sen oon ansainnu!

Tänään on taas alkanu päivä kevyesti, jollain on ollu pakko täyttää mahaa etten innostu illalla lappaamaan liikaa grilliruokaa. Siispä omena, mehukeitto ja vesimeloni on ollu ahkerassa käytössä. En oo vielä ehtiny laskea päivän kokonaiskaloreita mutta teen sen sitte ku on koko potti kasassa eli ennen nukkumaanmenoa. Tästä siis tosissaan tulee taas yhenmoinen haasteilta koska tuun suoraan ratsastustunnilta ruokapöytään. Positiivista on sentään se, että ratsastaessa kulutan yleensä semmosen vajaat 400kcal ja sen lisäks meinaan kävellä tallille ja takasin 3km per suunta. Ongelmana vaan tossa on se, että ratsastustunnin jälkeen oon aina nälkänen ku paastoava anakonda ja se on sillon goodbye itsekuri, siis helpommin ku yleensä. Mielenkiintosta on se, että normaalisti ku on kunnon nälkä ni mun motivaatio olla syömättä vaan kasvaa. Jotenki vaan ratsastuksen jälkeen oon aina valmis syömään vasemman jalkani ja toi nälkäjuttu ei päde sillon ollenkaan. Oon kuitenki täysin varustautunu ruuan jälkeen lähtee vielä polttamaan lisäenergiat lenkkipolulle, motivaationa toimii myös se, että aski tupakkaa on ostettava, muuten itken huomenna ennen koulua ilman aamuröökiä. Sen lisäks pitää taas turista S:n kanssa puhelimessa minkä teen mielummin luonnon helmassa kuin kotona, kiitos meiän naurettavan huonojen äänieristeiden. Eilen onnistuin taas saamaan hysteerisen kohtauksen sille puhelimessa ja kiljuin siitä miten oon umpikujassa tän elämän kanssa koska se vaatii multa liikaa ja uhraan sille enemmän ku se ikinä uhrais mulle enkä koskaan tuu saamaan sitä mitä todella haluun jolloin mun pitäis vaan lähteä mutta eihän me haluta elää ilman toisiamme? Ja blaablaablaa, tästäkin vois jauhaa ikuisesti. Se vaan on uskomattoman vituttavaa miten kaikki voi heittää häränpersettä yhessä vuodessa ja mennä täysin sekasin. Sanon vaan, että jos joskus oisin tienny mihin tää homma S:n kanssa mut vielä ajaa, en ois kuunapäivänä antanu sille lupaa tapahtua. Mutta turha rypistää kun paska on jo housussa, nyt eletään näin. Ja mitenkäs onnistuinkaan taas liukumaan aiheesta toiseen ilman mitään johdonmukasuutta?

Tulkaa joku järjestämään mun elämä jooko, en kestä tätä kirottua paskanjauhantaa.

Back in business

On ollut muutaman päivän tauko kirjottamisesta, mistä oon tosi pahoillani. Maanantaina palasin takasin kotiin ja siinä oli hirmunen hulabaloo nähä kaikkia kavereita pitkästä aikaa ja sitte eilen alko koulukin, ja nyt on eka hetki sunnuntain jälkeen ku sain kunnolla aikaa istua alas. Ja nyt voin kertoa, että syömänen/sen väliin jättäminen on taas ruvennu sujumaan toivotulla tavalla ja on ihanaa ku mä oon se, joka saa päättää missä syön ja millon eikä kukaan tarjoo mitään väkisin! Kun kaveri tänään tarjos puolikasta valkosuklaakeksiä, sain ihan rauhassa kieltäytyä ja se oli sillä hyvä. Vaikka tuntu että kuola valu suupielestä samalla kun sanoin ei ja koitin olla ottamatta katsekontaktia sen herkkupalan kanssa niin se oli kuitenkin ei, ja samantien nostin omia otsekuripisteitäni. Samaten kun tulin kotiin niin äiti vaa nilmotti että hellalla on ruokaa, ei siis mitään yhteistä syömistä, ei ketään vahtimassa kuinka paljon otan eikä mitään väliä vaikka hautaisin hiekklaatikkoon koko aterian, kukaan ei vaan huomaa eikä jaksa kiinnittää huomiota vaikka näkiski. Ah tää vapauden ja kontrollin tunne!

Eilen siis tuli valitettavasti ladattua sisuksiin yli 600kcal. Alle 1000 kuiteskin! Jos nyt ootte pettyneitä etten pysy hihnan päässä ruokailuni kanssa niin voin selventää, että elefanttiosa noista kaloreista tuli viinistä, ja alkoholin laskemista en ota niin pilkuntarkasti. Hommahan meni siis sillä tavalla, että olin sopinu meneväni kaverini luo koulun jälkeen, aikeissa oli tehä ruokaa yhessä. Tää kaveri onneks kanssa suhtautuu syömiseen vähän nurinkurisesti syömiseen ni ihan sen ehdotuksesta tehtiin kanasalaattia, johon ainoot kalorit tulee siitä itse kanasta. Loput on salaattia kurkkua ja tomaattia, ei siis paljon mitään. Tohon kaveriks otettiin vielä viipale täysjyväleipää margariinilla ja vähärasvasella oltermannilla. Tehtiin tehokas laskutoimitus minkä tuloksena koko aterian saldoks tuli 320kcal. Oltiin kuitenki niin fiiliksissä ku nähtiin ekaa kertaa pariin kuukauteen, että päätettiin juhlistaa viinipullolla. Suunnitelmissa oli vielä pikkupullo ettei ihan mee ryypiskelyks mutta eiköhän ollu laseissa vielä pohjat jäljellä ku jo nakitettiin kaverin poikaystävä alkoon. Naukkailtiin siinä sitte parvekkeella vähän enemmänkin ja nautittiin ilta-auringosta tupakan kera. Ja siinä hetkessä ei todellakaan ollu tarkotus vetää mitään täysiä peppuja mutta siitä huolimatta heilutti vähän kun istuin metrossa matkalla kotiin. Ja tän päivän eka varsinainen koulupäivä eli kello kuuden herätyski tuntu vähän nihkeeltä ja hampaita pestessä vapisutti epäilyttävästi. Hengissä kuiteskin ollaan ja syömällä suuhun meni eilen vaan kanasalaatti ja leipä about kello kuus, eli tyytyväinen oon, varsinki ku liikuin 300kcal edestä!

Tänään sitte jatku hyvää rataa, koulussa roikuin klo 8-16 minkä ajan kittasin vaan pepsi maxia ja kahvia, päivän eka ruoka oli äitin tekemä tonnikalaspaghetti joskus viiden aikaan mistä kaloreita tuli 286. Iltapalaks mulla on tomaatti-kurkku-raejuusto -salaatti(105kcal) ja omena. Sen lisäks meen lenkkeilee vielä koiran kanssa ja samalla soitan S:lle, sillä vaikka miten arvostan tätä ruokailun kontrollointia niin mulla on ikävä, ihan sairas ikävä. Inhoon sitä ku en osaa olla tyytyväinen ikinä just siihen mitä mulla on, aina on ruoho vihreempää aidan toisella puolella. Mutta lohduttaudun ajatuksella, että mitä ahkerampi nyt oon laihduttamisen kanssa, sitä varmammin voin taas enemmän nauttia elämästä ku syksyllä palaan sinne. Nyt siis ei auta ku kiskasta salaatit huiviin ja häipyä viipottamaan ton haukun kanssa.

Nauttikaa dieeteistä, ciao!<3

Kerrnanki mulla oli hyvä aamu! Herätykello piippas 07.30 ja samantien säntäsin lenkille. Tein vielä ylimääräsen kierroksen siihen normaaliin rundiin ja selvisin silti samassa ajassa, mikä tarkottaa että kipitin aikas lujaa vauhtia ja kulutin taas tosi kivasti! Mulla tulee aina niin hyvä mielik siitä ku ehin tekee kunnon kalorivajeen jo ennen päivän ekaa suupalaa, siis isomman ku -30kcal jos pissattaa koiran tms.Ton reippaan rykäsyn jälkeen venyttelin vielä ahkerasti puol tuntia, nyt on jo niin sporttinen olo ettei tee mieli syödä suupalaakaan! Juoda vaan vihreetä teetä ja istua jossain lootusasennossa loppupäivä, vaikka se ei kyllä käy. Se hemmetin aamupala on kuiteskin pakko syödä, kyse on vaan siitä miten ison osan siitä onnistun skippaamaan. Ja toi lootusasento-idea jää siihen kun mennään S:n kanssa shoppaamaan, vaikka hyvä niin, kuluttaa enemmän!
Nyt S onneks on niin itkemässä ja poissa tolaltaan (hormoonit menee ympäri-ämpäri..) ettei todennäkösesti tajuu kiinnittää huomitota siihen, meneekö mun leipä aamupalapöydässä suuhun vai taskuun. Pitääki mutten muistaa vetää isotaskuset verkkarit jalkaan syömisen ajaks! Kaupungilla pyöriessä on aina tuhat hyvää syytä siihen, minkä takia ei just nyt viittis poiketa kahville tai bagelille johonkin ja ku tullaan kotiin ni hupsis, en nyt enää tähän aikaan viitti syödä noita cantuccineja ku kohta tehään ruoka kuiteski ja sit en jaksa syödä sitä. Eli tästä näyttäs tulevan hyvä päivä, aurinkoki paistaa!

Eilisestä vielä sen verran, etten päässy punnitsee itteeni koska se vaaka on mitä on ja ajattelin mieluummin oottaa viikon pidempään hyvää vaakaa johon luotan. Siispä mulla on nyt viikko aikaa saada numerot pienemmiks ja viikon päästä sitte tsekkaan onko musta mihinkään vai pitääkö pistää kovempi vaihde päälle. Sitte alkaa onneks jo kouluki, ei siis sillä että kovasti puhkuisin intoa päästä opiskelemaan, vaan syömättömyys on helpompaa kun on selkeet rutiinit. Ja samalla ku oon kotona taas, ei kukaan oo tuputtamassa ruokaa. Mulla on siis kerranki kaikki mahollisuudet onnistua!

This war just goes on and on and on

Ai että miten oon tyytyväinen ku kerranki on ollu onnea! Aamulla S tuli herättämään mua kysymyksellä mitä haluan syödä aamupalaks. Siispä jo ennenku avasin silmät alko vituttaa koko ruuan olemassaolo, varsinki ku tolle ei riitä jos sanoo yhen omenan, sillon se pistäin munakkaan porisemaan ja paahtoleivälle kilon voita. (Ainoa vaihtoehto siis on valita kaikista kaloripommeista se käsigranaatti sen ydinohjuksen sijaan...) Siinä sitte aloin jo mumista jotain kaurapuurosta kun tuttu soitti spontaanisti ja pyys ratsastamaan. Se ilmotti hakevansa mut puolen tunnin päästä mihin S sitte sano että no, syö ite jotain sillä aikaa ku oon suihkussa. S sitte paineli kylpyhuoneeseen ja multa väkisinkii pääsi pieni MUAHHAHHAA ku hiivin keittiöön ja lusikoin jogurttia lavuaariin ja syljin banaania talouspaperiin. Joo S, kyllä söin ja joojoo, oli hyvää. Haha, sen sijaan, että oisin mättäny 300kcal heti aamusta, kulutin saman määrän hepan selässä. Voittajafiilis!

Tuntuu ihanku jokainen ruokailu ois ottelu, jonka joko voittaa tai häviää. Jos onnistuu piilottamaan/sylkemään/välttelemään ruokaa onnistuneesti koko aterian, on voittaja. Jos taas joutuu lapioimaan sapuskaa ilman pakotietä, on hävinny. Illalla sitä sitten laskee miten monta erävoittoa tuli, ja samalla voi määrittää onko tyytyväinen päivään vai ei. Ja toi sama päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Se kuulostaa niin yksitoikkoselta, tylsältä ja ahdistavalta mutta jostain syystä saan siitä niin älyttömät kiksit. Etenki ku huomaa solisluut alkaa taas vilkuttelemaan ja vaaka musertuu joka kerta vähän vähemmän ku astun siihen. Rakastan nälän tunnetta ja tyhjää mahaa, siis oikeesti rakastan!

Tänään onki sitte edessä pari vähän rankempaa erää, S nimittäin meinaa tehä päiväkahvin kaveriks luumukakkua ja illalla on suunnitelmissa maissimuffinsit. Noitten muffinssien suhteen oon jo tehny parhaani siinä, että kun oltiin kaupassa ostamassa tarvikkeita niin vaihoin sinne tulevat pekonikuutiot light-versioihin, joissa on vaan 2% rasvaa ja kassalla ku S huomas että "oli vahingossa ottanu vääriä", ei se enää niitä jaksanu lähteä vaihtamaankaan, syvä helpotuksen huokaus.
Nyt saan luvan ihan todella pitää itteni kurissa ja nuhteessa, koska eilen tuli taas couscousin kanssa naukattua kolme lasia skumppaa ja kalorimäärät siis taas jotain ihan hirveetä. Vaikka en periaatteessa laskekaan alkoholeja niin vähäsen koitan pitää hanskassa siltäkin osin tätä hommaa. Onneks olin aamulla sentään lähteny 45min hikilenkille tihkusateeseen kello 8 aamulla heti ku noi pakkas vauvan autoon ja lähti lääkäriin. Kulutin muuten 403.2 kaloria!

Nyt mun pitää lähteä jatkamaan tätä taistelua tonne keittiöön ja kattoa miten saisin parheiten terrorisoitua ton luumukakun. Palaillaan siis myöhemmin...->

ja P.S, kaikki uusen lukijat, koko mun möhöilevän mahan pohjasta tervetuloa!<3

Thnx a lot.

MIKSI pitää tehä valmiiks ruoka-annos ja laittaa se nenän elle. Näytinkö jotenki nälkäseltä? Pyysinkä sitä? Halusinko syödä? EN! Jos haluun syödä jotain, meen, otan ja syön sen. Niin kauan kun en tee niin, on pääteltävissä että EN halua syödä EIKÄ mulla ole nälkä EIKÄ mun tee mieli mitään. Sillon siis ei kiitos vaan tarvii ees tarjota mitään eikä VARSINKAAN tuputtaa sitä mulle väkisin. Mä syön sillon kun MÄ HALUUN SYÖDÄ JA SILLÄ SIPULI. MISSÄ SE ONGELMA ON MIKÄ ESTÄÄ TAJUUMASTA SITÄ???!!!? Kiitos ja kumarrus, nyt vituttaa itkettää ja oksettaa.

400kcal alas yhellä kertaa ja väkisin, anteeks oli pakko purkautua! :(

So called good day...

First things first, eli uudet lukijat taas ihanan lämpimästi tervetuloa, ette usko miten tää taas piristi mun päivää! :)

Aamu meni sitte nappiin. Heräsin kello kuus ja pistin kahvin valuu siks aikaa ku lähin juoksemaan. 20min ja jouduin juoksee vielä ylimääräsen kierroksen koska olin normaalin lenkin kanssa valmis jo 15min jälkeen. Sen jälkeen kippasin mitään ajattelematta pois kookosjogurtin mikä oli ihan mua varten jätetty jääkaappiin. Satun jumaloimaan sitä kyseistä makua eli aika intensiivisesti sain koirankakkoja ajatella siitä eroon hankkiutuessani etten olis sortunu lusikalliseen... Mutta mun oiva taktiikka sekottaa se kahviin ja kaataa koko mömmö lavuaarista alas toimi jälleen vaikka meinasinkin saada slaagin ku varaisukki lähestulkoon bongas mut rysän päältä. Voin luvata että oisin aika hiton pahasti nesteessä jos täällä jäisin kiinni siitä että välttelen syömistä noin "radikaalisti". Eli jos syön pieniä annoksia tai vaikka tomaattia metwurstin sijaan ni sitä katotaan naama huolesta rypyllä mutta jos noi huomaa että rupeen sylkee lihapullat servettiin/oksentaa/kaataa roskikseen ni se on sitte korvasta kiinni ja valkotakkisten luo, nää ei siedä mitään tohon liittyvää omista henkiläkohtasista syistään, mikä tietty tekee mun elämästä jonkinverran hankalaa.

Lounaaksi meni tänään puolikas croissant ja vesimelonia, tykkään kun vesimelonista mun maha tulee aina tosi täyteen ja on niin turvonnu olo ettei pysty eikä tee mieli enää syödä, vaikka todellisuudessa ei oo menny ku muutamakymmen hassu kalori! Niillä sitte mentiin iltaan asti, jolloin piti alkaa keittää spaghettia. Siinä vaiheessa varadaddyllä sytytti, sehän halus paistaa pannulla oliiviöljyssä eiliset spaghetinjämät ja mä tuijotin suu auki sitä tirisevää rasvaa missä ne luikerot kiilteli ja öljyn käry tuli olohuoneeseen asti. Kiitos siis menetetystä ruokahalusta, varsinki kun sain vielä vakuutettua etten voi syödä sitä koska en siedä oliiviöljyn makua ruuassa. Siispä söin ihan pienen annoksen uutta pastaa ihan pienen ketsuppinokareen kanssa ja good was. Olin ihan aikuisten oikeesti_täynnä. Siinä sitte pitelin vatsaani ja mitäs toi herra toteekaan siihen, "hahah cookie noin käy ku syö kerralla hirveen määrän tyhjään mahaan!" Ja siis anteeks mikä hirvee määrä? Tiiän ettei se kiinnittäny huomiota mun ruoka-annokseen ku silmät kiiluen imeskeli niitä omia rasvamakaronejaan mutta tunsin itteni niin epäonnistuneeks ja oisin halunnu lyödä sitä ja sen jälkeen itteeni. Vaikka oikeesti pitäis vaan olla tyytyväinen että ne luulee mun syövän kunnolla? Toi taas on yks niitä asioita mitä on niin vaikeeta selittää, tätä haluu viimeseen asti piilotella ja samalla pieni osa toivoo että joku huomais ja huolestuis. En tiedä jos muut kokee ton samalla tavalla mutta mulla se ainaki menee just noin.

Loppuun mun on vielä pakko kertoa päivän isoin virhe, koska hyvä tarina on opettavainen tarina. Opetus siis tänään on: älä syö kenenkään kädestä. Istuskelin sohvalla kun S tuli syöttämään mulle palan tobleronea, suoraan suuhun. Tossa vaiheessa kieltäytyminen on mahotonta ja kävin nopeet laskut päässäni siitä, voinko elää ton suklaapalan kanssa. Kuvittelin sen olevan naftit 30kcal jotka poltan jo venyttelemällä joten otin sen, ja arvatkaas oliko yllätys suuri kun tsekkasin sen energiamäärän siitä paketin kyljestä, joka siis yhessä palassa oli 106kcal!!? Siis aina kun laitat suuhus jotain laita se sinne ITE ja OLE SELVILLÄ SIITÄ MITÄ SE ON. Muuten saattaa joutua jälkeenpäin itkemään omaa tyhmyyttään yhtä suklaapalaa lihavampana...

Nyt taitaa kuiteskin tulla iltavenytysten aika ja sitten kauneusunille, ciao ja laihtumisiin<3

Tänään tuli kyllä pitkästä aikaa taas oikein urakalla hyvä mieli, S tuli mun huoneeseen tuomaan aamukahvia ja innostu siinä sitten halailemaan samaan syssyyn ja yhtäkkiä kulmat kurtussa totes että "oon taas laihtumassa" ja sekös piristi kuulla toi pahimmalla läskityshetkellä. Eilen kävi nimittäin niin, että kun olin iltapäivään asti selvinny kahella hapankorpulla sen jälkeen ku olin juossu reippaan 20min lenkin, tapasin kaverini jonka kanssa meni homma totaalisen nuudeleiksi. Olihan se jo etukäteen tiedossa että se haluu mun kanssa mennä syömään ja onnistuinki syöttämään sille puolet mun annoksesta mutta sitte se käytti hyväkseen mun salaista pahetta, subwayn keksejä. Uunituoreita mitkä on vielä vähä pehmeitä siitä keskeltä ja ihan lämpimiä, ja semmosen se mulle sitte osti. Vaikka oli lauantai ja mulla lupa ottaa vähän rennommin niin en silti jää ilman morkkista kun tungen yhen keksin muodossa viikon energiantarpeen sisääni... Lauantain kunniaks oisin vielä voinu ton kanssa elää mutta kotiin tullessa oli nää jo avannu viinipullon ja mähän olin heti mukana juomassa ja pian myös huppelissa ja sillonhan vasta alko ruoka maittaa! Pistelin suuhun sitä ja tätä ja kruunasin ne mässäjäiset isolla läjällä jätskiä ja voitte kuvitella miten turpeena olin herätessäni, ei ollu itku kaukana.

Onneks nyt on viikonloppu purkissa ja huomenna palataan taas elämän vakavalle puolelle, varsinkin tän päivästen skonesien ja peanutbutterkeksien jälkeen ansaitsen vähän kuritusta, tää olo on niin kuvottava! Huomenna aamulla on kello soimassa kello kuusi ja sillon alkaa hikilenkki minkä jälkeen aamupalaa ei tipu. Se potkasee viikon käyntiin kaikista parhaiten! <3

Läskiläski, kuka syömään käski!

Fail. S oli tehny maailman ihaninta kirsikkarahkapaistosta. Siis sokeria, kananmunaa ja rahkaa vatkattuna vaahdoks ja uuniin kirsikoiden kanssa. Herranjumala ku se oli hyvää, otin lusikallisen ja naps oli itsehillintä poissa päältä. Vasta kun se kulho oli tyhjä ja olin just saanu ängettyä itteeni vielä yhen suklaavohvelin, tulin taas järkiini ja nyt olo on ku juustoburgereita ahmineella virtahevolla. Mua ällöttää, tunnen miten toi kaikki sokeripaska pakkautuu mun reisiin ja käsivarsiin ja maha tuntuu inhottavan täydeltä. Voisin lopettaa tähän mutta tämmösessä vitun perhekeskeisessä taloudessa ei iltapalaa skipata, ja tänään tulee kauhakaupalla makaronilaatikkoa. Itkettää nyt jo, varsinki ku oon nyt jo päässy tähän syömisen makuun ni haarukoin illalla varmaan ilosesti eteenpäin... Tavallaan oon helpottunu siitä että 10 päivän päästä palaan kesänvietosta taas oman perheen pariin jotka paskat on vahtimassa mitä syön vai syönkö mitään. Ens viikko vielä tätä naurettavaa ruokakuurupiiloa ja sitte ei enää yhteisiä ruokailuja, ei ketään laittamassa aamupalaa eikä kenenkään yllättävää leipomisvimmaa. Surullista sinänsä, koska noi asiat ennen on ollu just niitä, minkä takia rakastan olla täällä mutta nyt ajatukset kulkee vaan ruoka-ajasta toiseen, mut nyt on vaan sen aika. Ehin nauttii elämän muista osa-alueista sitte taas myöhemmin. Mitä nopeemmin saan painoni järjestykseen, sitä nopeemmin ehin taas keskittyä muihinkin asioihin!

Ja sitte vielä siitä aamun punnituksesta, joka sai mut itkun partaalle. Ekaks vaaka lähestulkoon aiheutti sydänhalvauksen näyttämällä reilut 55kg. Laatta meinas jo lentää kunnes tajusin vielä kokeilla josko se sittekki ois näyttäny väärin ja kuinka ollakkaan, seuraavaks se näytti enää 52kg. Kokeilin vielä vaikka miten monta kertaa ja tulos oli joka kerta eri, jotain 50-55kg väliltä. En siis tiiä paljonko painan enkä siis todennäkösesti myöskään saa sitä selville ennenku oon kotona taas. Kyrpä otsassa siis. Taidampa tästä jokatapauksessa ruveta jumppaamaan, hejdå ja voikaa hoikasti<3

Olipa ihana yllätys ku huomasin että olin saanu lukijoita! Tervetuloa vaan vai mitä tässä pitäs sanoa... :)
Voitte arvata miten kävi aamupalan kanssa... Pistelin ilosesti menemään 300kcal ja seki muka liian vähän. Kokoajan oli S tuputtamassa lisää ja viipaloimassa juustoa ja kattomassa pahasti kun mukamas nirsoilin ruuan kanssa. Haloo pitäiskö mun vetää aamupalaks 20 leipää juustolla ja marmeladilla että näyttäsin syövän niinku "normaalit ihmiset"!? Onneks olin leikannu valmiiks osan leipäviipaleista ultraohuiks joten siltä osin ainaki sain minimoitua. Ja vaan puolikas leipä piti sydä juuston kanssa, lopuille laitoin kurkkua ja lasillisen mehua heitin menemään. Toi 300 on siis varmasti tosi yläkanttiin mutta parempi niin päin...

Flopanneen aamupalan kunniaksi sitte ylipuhuin S:n jättämään ruuanlaiton mun vastuulle tänään, listalla on illalla siis thaimaalaista parsakeittoa. Siinä on kaloreita n. 200 per lautanen mikä sinänsä on paljon jos aattelee että kasvissose tai tomaattikeitto voi olla vaan muutamakymmen mutta siinä olevasta kanasta saa hyvin protskua ja kun korvaa osan kookosmaidosta vedellä niin tulee ihan jees light-versio :)

Huomenna on sitten edessä vaakapäivä, tarkottaa siis että vaikka miten pysyis tänään kalorit rajojen sisällä, pelkään huomisaamua ku juutalainen natsia. Oon nimittäin varma, että mun elimistö on jotenki epänormaali ja kasaa hirveet selluliittivuoristot heti ku syön yhen riisin! Taidampa siis tästä painella lenkille ettei ala omatunto koputtelemaan.

Mihin jäi nukkumatti?

Uni ei tuu, siispä tulin listaamaan klassiset 10 faktaa jos ne sais mun löpinät kuulostamaan vähän järkeenkäyvemmiltä...

1. Saan pian valkoisen lakin.
2. Puhun kolmea kieltä sujuvasti.
3. Olen pakkomielteinen siivoaja.
4. Asun kahdessa maassa yhtäaikaa.
5. Elän tuhoontuomitussa parisuhteessa...
6. Josta kuitenkin nautin yhtä paljon kuin kärsin.
7. Minusta on ihana muistella menneitä.
8. Minua on satutettu paljon...
9. Ja minä olen satuttanut muita.
10. Olen hukkaamassa itseni halutessani vain olla laiha, laiha, laiha...

I'm singing in the rain...

Hah, ihana aamu. (not) Kello viis herään siihen ku vauva huutaa, seuraavaks muutamaa tuntia myöhemmin S ilmaantuu "herättämään" mua, kuulin sen askeleet jo oven takaa mutta asttelin että se ehkä jättäis mut rauhaan vielä hetkeks jos näkis että nukun mutta ei. Aamupala kuulemma on valmis, fucking awesome saada valmiiks tehtynä oman pääni kokonen kulhollinen mysliä, banaania, nektariinia ja jogurttia. Koko satsissa vajaat 500kcal mikä on jo yksinään melkein koko päivän saldoraja. Vitutti siis kevyesti, nieleskelin itkua ku aattelin miten saan sniikattua sen tavaran roskikseen ja samalla muistelin miten S:llä oli tapana aamusin tulla mun viereen makaamaan ja silittää mua ja vaan nauttia siitä kun saa kattoa miten nukun, ja vasta tunteja myöhemmin kun tarpeeks ollaan nautittu toistemme seurasta, mennään tekemään yhessä aamupalaa ja syön sitä nauttien. Nojaa, ajat muuttuu ja nautinnolla syönti on jo jossain kaukana menneisyydessä, samoin ne aamuiset intiimit hetket, ajat vaan muuttuu. Kai se silti on ok joskus kaivata menneitä? Kuitenkin, juoksin lähes paniikinomasesti suihkuun ja toivoin että noi söis aamupalansa sillä aikaa ja onnekas kun olin, seiso suihkun jälkeen pöydällä enään mun oma kulho minkä sisältöä sitten aloin tasaseen tahtiin sylkemään talouspaperiin ja siitä mytyssä roskikseen. Oli muuten hyvää, rakastan tota myslisekotusta ja joku päivä vielä syön sitä, ihan varmasti! Ei vaan nyt vielä...

Yks erittäin hyvä tapa välttää syömistä on muuten täys aikataulu. Tänään päivä meni enimmäkseen siihen kun juostiin ympäriinsä uusimassa passia ja ostamassa vihanneksia ja vaikka mitä muuta. Toimii siihen asti kun pakotetaan pysähtymään päiväkahville. Vastustin houkutusta ottaa valkosuklaakaakao tai caramel latte, tyydyin isoon mustaan kahviin. S halus jakaa mun kanssa palan luumukakkua mutta nälissään se söi koko palan eikä huomannu että ite vaan tökin haarukkaani siihen enkä laittanu palastakaan suuhun. Kuiteskin voitte arvata että huokasin helpotuksesta kun se palanen oli hävinny eikä ollu enää vaaraa sortua siihen, sillä hetkellä yhtäkkiä tunsin itteni vaan niin kuninkaaks. Kello oli neljä iltapäivällä ja olin selvinny syömättä kaloriakaan, mikä tän porukan kanssa on as good as mahdoton tehtävä. Yhtäkkiä vaan olin tyytyväinen itteeni ja elämääni, istuin siinä ihmisten kanssa jotka todella välittää musta ja tekee niin paljon mun hyväks, alko vaan niin älyttömästi hymyilyttää. Melkein pelottavaa tollanen yhtäkkinen onnellisuuspurkaus! Ja ennen kaikkea tieto siitä että suupalaakaan ei tarvii syödä ennen iltapalaa! ;)
Siitähän se riemu sitte irtoski ku iltapala-aika tuli. Se vaan on se välttämätön paha mitä täällä ei voi välttää. Pöytä täynnä leipää, älyttömästi juustoja(rasvaprosentti väh. 45) ja salaattiinki on pitäny tunkea mozzarellaa mikä muuten on mun heikkous. Siinä pitää sitte istua ku liimattuna iät ja ajat ja yrittää olla laittamatta suuhunsa muuta ku suolakurrkua ja hapankorppuja. Varsinki ku S ojentaa leipäkoria ja näyttää niin loputtoman surulliselta ku sanon ei kiitos. Tiiän että se tietää/aavistaa ja vihaan satuttaa sitä! Koitin siis tehä kaikille mieliks ja samalla laskin hysteerisenä ettei menis yli sallitun 600kcal. Siitä huolimatta olo on nyt turvonnut ja epämiellyttävän täys, kohta pakko alottaa lihassarja ja venyttelyt.

Meen siis tällä hetkellä periaatteella ma-pe enintään 600kcal ja viikonloppusin enemmän ettei taas ala säästöliekki kiusaamaan. Syksyllä kaikista kultasimpina ana-aikoina toi pelas parhaiten ja nyt luotan siihen taas sokeesti, punnitsen itteni perjantaisin heti aamulla jolloin kaiken logiikan mukaan painon pitäs olla alhasimmillaan = hyvillä mielin viikonloppuun. Talvella alhasin paino oli 49.7 ja nyt aion jatkaa tätä rataa siihen asti että voin sanoa vaa'an luotolla näyttävän 48kg. Sitte katon mitä tapahtuu, mitä todennäkösimmin siis haluun jatkaa matkaa 45 kiloon mutta nyt tavotteena on toi 48.
Huominen pelottaa jo nyt koska ollaan S:n kanssa kotona koko päivä mikä meinaa että se voi tasan tarkkaan vahtia mun syömistä. Jos en saa skipattua aamupalaa niin peli on käytännössä jo menetetty. Eli wish me luck!

Miten kello voi yhtäkkiä taas olla vaikka mitä? Jäin yksin tänne tarkotuksena lukea yo-kokeisiin ku muut lähti kaupungille mutta HAH. Seisoin peilin edessä ja tuijotin, halusin nähä laihtuvani ja tulevani pienemmäks, halusin tuntea itteni kevyeksi ja kauniiksi. Yhtäkkiä vaan huomasin miten kyyneleet valu mun silmistä ja ihan ku transsissa keräsin lenkkikamat ja lähin ulos. Juoksin hullunlailla tunnin, minkä jälkeen sykemittari näytti 557 poltettua kaloria. Taas seisoin peilin edessä ja oisin halunnu heittää maljakon sitä päin, että voikin ihminen näyttää törkeen läskiltä! Vaikka eihän se peilistä johdu että ite satun olemaan vastenmielinen porsas. Käänsin vielä veistä haavassa selailemalla thinspo-kuvia koneella eessun taas ja seittemän aikaan kun noi tuli kotiin, sanoin syöneeni aamupalaksi muroja ja lounaakksi leipää ja salaattia. Tuntuu niin pahalta valehdella päin naamaa, ne on nyt jo huolissaan. Mut S ei kestäis jos tietäis totuuden, se katto jo iltapalalla kulmat kurtussa ku en ottanu leipää. Söin salaattia, kaks hapankorppua, suolakurkkua ja porkkanoita minkä jälkeen iski käsittämätön turvotus-oon täynnä-räjähdän-lihon -fiilis. Koska muka söin taas "kun pieni lintu" oli taas "vakavan keskustelun paikka" lähellä, onneks vauva alko ilmottaa nälkäänsä ja pääsin pakenemaan paikalta ja alottamaan lihaskuntosarjan. Nyt kello on taas vaikka mitä ja mä väännän näitä samoja rutistuksia ja välillä katon itteeni etten varmasti unohda miten valtava oon. Huh miten tää päivä voiki olla näin fail?

Uusi alku

Nyt päätin siis lopulta uskaltautua avaamaan oman blogin, tavoitteena saada lisää motivaatiota jaksaa eteenpäin tässä kaloreiden, painoindeksien ja epäonnistumisten kyynelien valtameressä.

Oon kamppaillu jos jonkinmoisten syömisongelmien kanssa varmaan siitä asti kun olin 12. Silloin se tosin oli vielä semmosta uhoomista ja karkkilakkoilua ilman mitään todellista käsitystä ravintoarvoista tai energiankulutuksista. Kuitenkin jo sillon tiesin, etten voi koskaan olla tyytyväinen peilikuvaani ellen tee jotain, ja siitä samasta ahdistuksesta kärsin vaihtelevasti seuraavat vuodet, toisinaan yritin kaikkeni oksentaa tai paastota ja välillä taas osasin ottaa enemmän chillisti ja mukamas hyväksyä itteni.
Lukiossa vasta aloin hahmottaa mistä siinä hommassa ihan todella on kyse, satuin vaan (epä)onnekseni tutustumaan oikeisiin ihmisiin. Ekat oikeet kalorilistat tein vaihto-oppilasvuoden aikana ja suomeen palatessa olin 3kg kevyempi ja ihmiset huomas sen. Sillon tiesin, että pystyn siihen. Sillon ei enää ollu paluuta.

Nyt vuotta myöhemmin oon tosta laskenu vielä toiset 3kg. Itseasiassa enemmän mutta keväällä lihoin kun luulin voivani elää ihan normaalisti ilman tätä sekoilua. Paskat semmosesta, mä en oo valmis, en lähelläkään. En oo tyytyväinen, en voi enkä saa olla tyytyväinen ennenkun peilistä kattoo takasin se laiha kaunis keijukainen. Ja mä pystyn siihen.