Vihaa, vihaan ja vihaan tuputtamista. S innostu kokkailee välipalaks paistettuja päärynöitä ja banaaneja cashewpähkinöiden kanssa, kiva ja nami ja juujuu mutta MIKS? Oltiin just syöty lounaaks yhessä merikrottia ja punajuurisalaattia. Ja aamulla se halus syödä taas yhessä aamupala, joghurttia ja muroja. Illalla pitäis vielä pistää pöytään juustokokoelma ja patonkia ja salaattia?! Joo sitä salaattia voin ottaa ja olla onnellinen mutta leipää ja juustoa ei HELVETISSÄ. Ja kaapissa odottaa vielä illaks mudcake, anteeks?! Ja siis ihan todella, musta on ihanaa ku ihmiset voi nauttia ruuasta ja haluu syödä kaikkee hyvää, ilman mitään ongelmaa ja täysin hyvillä mielin, mut MIKS sitte pitää kiskoo väkisin mut siihen mukaan? Jos kaveriporukka tupakoi ni eihän sillonkaan saa pakottaa savutonta kaveria maistamaan? Tosi hubaa tänään tolla hedelmävälipalalla ku pöydässä oli vaniljakastiketta mausteeks, mä tietenkään en ottanu ja S heti sillai et HEEEI mikä sul on TÄÄ ON KANS VIEL TÄSSÄ ja tuli kaataa mulle sitä. Joo siis NO SHIT seki oli siinä, eihän??! Katos ku en huomannu, muuten oisin imeny sen pillillä suoraan kannusta!!! Tai mitäpä jos, en vaan halunnu ottaa sitä?
Ja mikä siinä ylipäätään on, että ruoka voi aiheuttaa niin paljon kitkaa rakkaimpien kanssa? Jos toinen vaikka rakastavana eleenä tarjoo suklaamuffinssin, ihan pelkkää hyvää hyvyyttään ni aivan varmasti se riittää mulle syyks vetää nenään semmoset herneet omenat ja vesimeloonit että oksat pois! Ja jumaliste sitte ku ei tarjoo lisää, heti tulee se fiilis että oonko niin lihava ettei mulle voi antaa lisää?! Johtopäätös: pitäis aina vaan syödä yksin, ja sillon vois hyvin myös jättää syömättä. Haluisin vaan kehittää itelleni täydellisen ruokavalion ja keskittyy siihen yksinäni ilman että kukaan haluu lisätä siihen mitään tai ottaa mitään pois, ilman että kukaan haluu teh seuraa ku syön ja ilman että kukaan sotkee mun liikuntasuunnitelmia. Haluun vaan olla rauhassa!!
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
tiistai 18. lokakuuta 2011
mitä tapahtuu...?
Oon kipeenä kotona, taas. Oon niin usen kipeenä nykyään? Söin aamupalaks S:n silmien alla juggen muroila, 92kcal. Ku se lähti painelin lenkille, paskat flunssapöpöistä. Kulutin sentään lähemmän 300kcal, jotain oon saanu aikaan tänään.
Viime viikonloppu oli melkosen sekava. Tässä on nyt kuvioita tullu hämmentämään yks paikallinen urpo joka iski silmänsä muhun jokunen kuukausi takaperin. Urpo nimeltä M sai multa sitte heikolla hetkellä deittilupauksen ja se meni parin hyvän drinkin merkeissä, ilman ruokaa ja ilman ahdistusta. Mukava ilta siis. Ja tällä kertaa se sitte haluski viedä mut parhaan kaverinsa synttäreille, ja enne sitä syömään. Voi jeesus että meinasin flipata pahemman kerran ruokalistan kanssa, lähestulkoon itkua vääntäen kysyin siltä että mitä ihmettä mun pitäis syödä, en osaa päättää sellasta! En alkuunkaan haluis yhtään mitään! Herra sitte tarjos mulle lopulta tomaatti-rucola -pastan ja mineraalivettä. Se vesi oli hyvää! Ruokaa väkersin kurkusta alas puol haarukallista kerralla kunnes 1/3 annoksen jälkeen olin täynnä ja vittuuntunu. Eka siitä, että mun ylipäätään piti syödä sitä ja sitte siitä että sen syöminen oli ongelma. Nyt mä täällä elän siinä toivossa että M ajattelee tytön vähän jänskänneen treffejä, eikse aina vähän oo niin?<3 Ainoo vaan että mä en kertakaikkiaan jaksa suhtautua siihen niin vakavasti että saisin minkäännäkösiä perhosia mahaan tai muurahaisia housuihin. Ihme moraaliton paska mäki oon, en oo alkuunkaan kiinnostunu tästä tyypistä, nautin vaan huomiosta. Varsinki ku S:n aika viimeaikoina on menny vähän muualle... Juu eli tulkaa vaan hakemaan hirtettäväks jos haluutte.
Seuraavaks ajettiinki sitte sinne juhliin, melkosen hulppee talo ja mukavia ihmisiä. Mä istuin nahkasohvalla tyytyväisenä vetämässä small talkia muitten vieraitten kanssa ja tää M:n homie kanto mulle drinkkisekotuksia suoraan pöytään. Jossain vaiheessa kaikki meni hupsistakeikkaa ja yllättäen yks typerä suomalainen oksensi nurkkaan kalliille kokolattiamatolle. Kaikki ihmiset oli niin ymmärtäväisiä ja halus auttaa mutta voi jessus miten hävetti. Varsinki ku se laukas aika ärhäkän paniikkikohtauksen ja lopulta M makso mun taksimatkan kotiin. Fail fail fail. Ja seuraavana päivänä ne kaikki oli aidon empaattisia ja huolissaan ja kysy miten voin. Ja M toivo että nähtäis pian uudestaan, ja kysy osotetta että vois lähettää ruusuja. En sitte viittiny sanoo, ekaks ois saattanu S vähän kysellä perään ja toiseks mulla oli liian kiire piehtaroida itsesäälissä ja häpeässä ja vitutuksessa.
Seuraavana päivänä oliki sitte kova kuume, JIPII se vie ruokahalun. Eilen söin leivän ja tonnikalasalaattia. Tänään toistaseks noi murot ja illalla aasialaista linssikeittoa. Kerranki S ei tuputa väkisin ruokaa, sen mielestä kipeenä olo on tekosyy ruokahaluttomuudelle. Siispä otan nyt siitä kaiken mahollisen hyödyn irti, alan olla paineissa koska muutaman viikon päästä on reissu suomeen edessä ja oon varma että kaverit kummastelee mun turvonnutta ja pöhöttynyttä ulkomuotoa. En oo käyny vaa'alla yli kahteen kuukauteen, ja oon varma että oon paisunu. En uskalla laittaa kireitä vaatteita ku pelkään että niistä huomaisin konkreettisesti että oon lihonu. En uskalla syödä koska pelkään konkreettisesti lihoa. Siks liikun enemmän ku koskaan. Ja koska en pysty täällä mittaamaan joka ikistä ruoka-ainetta vaa'alla, pelkään syödä. Enemmän ku koskaan.
Viime viikonloppu oli melkosen sekava. Tässä on nyt kuvioita tullu hämmentämään yks paikallinen urpo joka iski silmänsä muhun jokunen kuukausi takaperin. Urpo nimeltä M sai multa sitte heikolla hetkellä deittilupauksen ja se meni parin hyvän drinkin merkeissä, ilman ruokaa ja ilman ahdistusta. Mukava ilta siis. Ja tällä kertaa se sitte haluski viedä mut parhaan kaverinsa synttäreille, ja enne sitä syömään. Voi jeesus että meinasin flipata pahemman kerran ruokalistan kanssa, lähestulkoon itkua vääntäen kysyin siltä että mitä ihmettä mun pitäis syödä, en osaa päättää sellasta! En alkuunkaan haluis yhtään mitään! Herra sitte tarjos mulle lopulta tomaatti-rucola -pastan ja mineraalivettä. Se vesi oli hyvää! Ruokaa väkersin kurkusta alas puol haarukallista kerralla kunnes 1/3 annoksen jälkeen olin täynnä ja vittuuntunu. Eka siitä, että mun ylipäätään piti syödä sitä ja sitte siitä että sen syöminen oli ongelma. Nyt mä täällä elän siinä toivossa että M ajattelee tytön vähän jänskänneen treffejä, eikse aina vähän oo niin?<3 Ainoo vaan että mä en kertakaikkiaan jaksa suhtautua siihen niin vakavasti että saisin minkäännäkösiä perhosia mahaan tai muurahaisia housuihin. Ihme moraaliton paska mäki oon, en oo alkuunkaan kiinnostunu tästä tyypistä, nautin vaan huomiosta. Varsinki ku S:n aika viimeaikoina on menny vähän muualle... Juu eli tulkaa vaan hakemaan hirtettäväks jos haluutte.
Seuraavaks ajettiinki sitte sinne juhliin, melkosen hulppee talo ja mukavia ihmisiä. Mä istuin nahkasohvalla tyytyväisenä vetämässä small talkia muitten vieraitten kanssa ja tää M:n homie kanto mulle drinkkisekotuksia suoraan pöytään. Jossain vaiheessa kaikki meni hupsistakeikkaa ja yllättäen yks typerä suomalainen oksensi nurkkaan kalliille kokolattiamatolle. Kaikki ihmiset oli niin ymmärtäväisiä ja halus auttaa mutta voi jessus miten hävetti. Varsinki ku se laukas aika ärhäkän paniikkikohtauksen ja lopulta M makso mun taksimatkan kotiin. Fail fail fail. Ja seuraavana päivänä ne kaikki oli aidon empaattisia ja huolissaan ja kysy miten voin. Ja M toivo että nähtäis pian uudestaan, ja kysy osotetta että vois lähettää ruusuja. En sitte viittiny sanoo, ekaks ois saattanu S vähän kysellä perään ja toiseks mulla oli liian kiire piehtaroida itsesäälissä ja häpeässä ja vitutuksessa.
Seuraavana päivänä oliki sitte kova kuume, JIPII se vie ruokahalun. Eilen söin leivän ja tonnikalasalaattia. Tänään toistaseks noi murot ja illalla aasialaista linssikeittoa. Kerranki S ei tuputa väkisin ruokaa, sen mielestä kipeenä olo on tekosyy ruokahaluttomuudelle. Siispä otan nyt siitä kaiken mahollisen hyödyn irti, alan olla paineissa koska muutaman viikon päästä on reissu suomeen edessä ja oon varma että kaverit kummastelee mun turvonnutta ja pöhöttynyttä ulkomuotoa. En oo käyny vaa'alla yli kahteen kuukauteen, ja oon varma että oon paisunu. En uskalla laittaa kireitä vaatteita ku pelkään että niistä huomaisin konkreettisesti että oon lihonu. En uskalla syödä koska pelkään konkreettisesti lihoa. Siks liikun enemmän ku koskaan. Ja koska en pysty täällä mittaamaan joka ikistä ruoka-ainetta vaa'alla, pelkään syödä. Enemmän ku koskaan.
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
kurpitsapaskaa.
Ruokailu on sosiaalinen tapahtuma. Perhe kokoontuu yhteen. Syödään ja rentoudutaan. Keskustellaan päivän tapahtumista. Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa. Ruokapöytä täynnä kulinaristeja. JIPII.
Ja yks joka ei haluu syödä. Eikä osallistu keskusteluun. Se yks minä laskee kaloreita. Ja pyyhkii kyyneleen silmänurkasta ku tajuu että kurpitsavalkoviini -kastikkeeseen on käytetty kermaa eikä jotain korvaavaa tuotetta. Ja valkosta pastaa. Siis ei täysjyvää vaan sitä normaalia paskaa. Siis pastaa. Se yks ei ehi jutella ku sen pitää käydä keittiössä sylkemässä spaghettia roskikseen. Tosi sosiaalista!
Jos ite saisin päättää, heräisin aamulla enkä söis aamupalaa. Sitte lähtisin lenkille ja siivoisin että kaikki on täydellisesti järkässä. En söis lounasta. Iltapäivällä söisin välipalaks omenan tai jotain, ennenku vastaisin maileihin, soittelisin puhelut ja hoitasin muuten kaikki hommat. Iltapalalla ennen seittemää söisin ehkä rahkaa tai leipää, vähän jotain ettei kaikki elimoistön toiminta ihan stoppaa ja se siitä. Lähtisin lenkille, tekisin lihaskunnon ja menisin nukkumaan. Mut vitut mitään semmosta! Ku se yhteinen ruokailu on niin tärkee perheen yhteinen tapahtuma tapahtuma.
Tänään on taas uus ruolkatappelu, sitä samaa mitä se joka päivä on aamusta iltaan. Ihana rakastava S teki kauniin teon ja laitto aamupalaa. Yleensä syön 100g rasvatonta joghurttia missä on 10g muroja, yhteensä 92kcal. Koska S siitä tietää että tykkään niistä muroista, se oli laittanu täyhen kulhon niitä! Ja juggee päälle, ja banaania! Mutku mä en syö banskua? Ja lisäks se oli laittanu mukaan myös kaurahiutaleita! Viimeviikolla just tapeltiin siitä miten mä teen liian pienet aamupalat ja se sano että joka aterialla pitäis syödä ~500kcal. Joten no way in hell uskallan syödä sen laittamaa aamupalaa! Musta on ihan helvetin kivaa että ihmiset niinku S pystyy syömään 500kcal neljä kertaa päivässä ja napostella lisäks haribokarkkeja TV:n edessä illalla mutta mä en pysty. Sen ku teen ni en mahu enää keittiön ovesta ulos ja jään sinne loppuelämäkseni seurana jääkaappi ja lopulta kuolen liikalihavuuteen. Ei kuulosta oikein hyvältä! Siispä noukin jonku 50kcal edestä juggea siitä suuhuni ja sanoin etten oo nälkänen niin aikasin aamusta, syön myöhemmin sen loppuun. Onneks sillä oli kiire lähteä joten se ei päässy todistamaan miten kippasin lopulta koko satsin biojätteisiin. Ja noi 50kcal tietää 500 X-hyppyä, puolet tein jo! Illalla se halus syödä vielä tofuwokkia ja riisiä, siitäki tulee kerralla 400kcal ku otan enemmän wokkia ku riisiä, joten pitää säästellä. Jos söisin paljon jo päivällä en sais illalla syödä enää mitään! Ja se ei onnistu koska se on semmonen tärkee sosiaalinen tapahtuma. Vitut.
Ja yks joka ei haluu syödä. Eikä osallistu keskusteluun. Se yks minä laskee kaloreita. Ja pyyhkii kyyneleen silmänurkasta ku tajuu että kurpitsavalkoviini -kastikkeeseen on käytetty kermaa eikä jotain korvaavaa tuotetta. Ja valkosta pastaa. Siis ei täysjyvää vaan sitä normaalia paskaa. Siis pastaa. Se yks ei ehi jutella ku sen pitää käydä keittiössä sylkemässä spaghettia roskikseen. Tosi sosiaalista!
Jos ite saisin päättää, heräisin aamulla enkä söis aamupalaa. Sitte lähtisin lenkille ja siivoisin että kaikki on täydellisesti järkässä. En söis lounasta. Iltapäivällä söisin välipalaks omenan tai jotain, ennenku vastaisin maileihin, soittelisin puhelut ja hoitasin muuten kaikki hommat. Iltapalalla ennen seittemää söisin ehkä rahkaa tai leipää, vähän jotain ettei kaikki elimoistön toiminta ihan stoppaa ja se siitä. Lähtisin lenkille, tekisin lihaskunnon ja menisin nukkumaan. Mut vitut mitään semmosta! Ku se yhteinen ruokailu on niin tärkee perheen yhteinen tapahtuma tapahtuma.
Tänään on taas uus ruolkatappelu, sitä samaa mitä se joka päivä on aamusta iltaan. Ihana rakastava S teki kauniin teon ja laitto aamupalaa. Yleensä syön 100g rasvatonta joghurttia missä on 10g muroja, yhteensä 92kcal. Koska S siitä tietää että tykkään niistä muroista, se oli laittanu täyhen kulhon niitä! Ja juggee päälle, ja banaania! Mutku mä en syö banskua? Ja lisäks se oli laittanu mukaan myös kaurahiutaleita! Viimeviikolla just tapeltiin siitä miten mä teen liian pienet aamupalat ja se sano että joka aterialla pitäis syödä ~500kcal. Joten no way in hell uskallan syödä sen laittamaa aamupalaa! Musta on ihan helvetin kivaa että ihmiset niinku S pystyy syömään 500kcal neljä kertaa päivässä ja napostella lisäks haribokarkkeja TV:n edessä illalla mutta mä en pysty. Sen ku teen ni en mahu enää keittiön ovesta ulos ja jään sinne loppuelämäkseni seurana jääkaappi ja lopulta kuolen liikalihavuuteen. Ei kuulosta oikein hyvältä! Siispä noukin jonku 50kcal edestä juggea siitä suuhuni ja sanoin etten oo nälkänen niin aikasin aamusta, syön myöhemmin sen loppuun. Onneks sillä oli kiire lähteä joten se ei päässy todistamaan miten kippasin lopulta koko satsin biojätteisiin. Ja noi 50kcal tietää 500 X-hyppyä, puolet tein jo! Illalla se halus syödä vielä tofuwokkia ja riisiä, siitäki tulee kerralla 400kcal ku otan enemmän wokkia ku riisiä, joten pitää säästellä. Jos söisin paljon jo päivällä en sais illalla syödä enää mitään! Ja se ei onnistu koska se on semmonen tärkee sosiaalinen tapahtuma. Vitut.
tiistai 4. lokakuuta 2011
sick and tired.
Laiska paska täällä moi. Ei oo sitte tullu päiviteltyä, eikä oo tullu tehtyä mitään päivittelyn arvosta. Vedän 600kcal pvässä linjalla kunnes S tulee ja keksii pistää jotain namia jota on siis pakko syödä, mitä enemmän kaloreita sitä enemmän se hinaa sitä safkaa mun lautaselle. Ja sit teen hirveen duunin et saan ne turvotukset alas jotta S vois uudestaan pistää mun mahan pömpölleen. Miten turhauttavaa on se?
Oon nyt kuluttanu ~600kcal liikunnalla joka päivä, juoksu kävely ratsastus mitä tahansa kuhan saan kalorit palamaan. Ja se energia mitä siitä jää menee ruuan välttelyyn. Tnä aamulla tappelin S:n kanssa siitä etten syö tarpeeks aamupalaa. Maustamatonta juggee ja muroja, 92kcal! Jos se ei ois kyttäämässä en söis mtn, vetäsin kahvii ja tupakkaa vaan!
Oon väsyny, oon niin väsyny! Seuraavassa postauksessa sitte enemmän sisältöä, lupaan. On taas vaan heittäny häränpersettä kaikki, en jaksa. Oksettaa. Vaikken oo syhöny tnä ku 588kcal?
Oon nyt kuluttanu ~600kcal liikunnalla joka päivä, juoksu kävely ratsastus mitä tahansa kuhan saan kalorit palamaan. Ja se energia mitä siitä jää menee ruuan välttelyyn. Tnä aamulla tappelin S:n kanssa siitä etten syö tarpeeks aamupalaa. Maustamatonta juggee ja muroja, 92kcal! Jos se ei ois kyttäämässä en söis mtn, vetäsin kahvii ja tupakkaa vaan!
Oon väsyny, oon niin väsyny! Seuraavassa postauksessa sitte enemmän sisältöä, lupaan. On taas vaan heittäny häränpersettä kaikki, en jaksa. Oksettaa. Vaikken oo syhöny tnä ku 588kcal?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)