älkää rikkoko mun voittoputkea...

Ja taas repäsee. Huomenna siis nenä kohti muita maita ja tässä ku fiilistelen viis paitaa päällekkäin miten mulla on syömättömyyden takia kylmä +25-asteisessa huoneessa, S:ltä tulee viesti että haluunko huomenna hakea thaimaalaista ruokaa kotiin vai kokata ite. Siis anteeks en kumpaakaan! Mä haluun tunkee noi syömisajatukset sinne kuuluisaan siihen asti että on tavotteet kotona. Ja siltikään en mielellään rupeis ahtaa öljyssä käänneltyjä riisejä take-away -boksista joka ekaks on naurettavan täynnä ja tokaks sisätlää määrän X kaloreita. Tottakai mä tykkään siitä ruuasta, siis jumankekka mähän jumaloin thaisapuskaa mutta ku se nyt vaan ei käy!! Nyt on taas kerran hyvät neuvot tarpeen, tää ei näytä hyvältä.



Ongelma b, tää mun uus "ihailija" on ehdotellu jos sais hakee mut kentältä ja heittää kotiin. Herrahan ei siis tiedä että oon kind of varattu. En haluu tuottaa sille pettymystä enkä haluu loukata ketään tai muutenkaan aiheuttaa mielipahaa muttakun... Vaikka iteppähän oon tähän kuseen joutunu joten mitäs valitan. Toivon vaan että sillä on luennot sillain että se joutuu istumaan siellä ku mun lento tulee, sormet ristiin.

Eilen mamma kokkaili jouluruokia itsenäisyyspäivän kunniaksi. Huomaa taas miten nopeesti tulee täyteen ku ei oo tottunu syömään. Onneks se oli ainoo mitä söin sinä päivänä ja niistäki nielin vaan lanttulaatikkoa ja salaattia, enimmäkseen sitä jälkimmäistä. Mamma vielä ehdotteli että ottasin lisää mutta olin kertakaikkiaan täynnä, niin täynnä! Illalla kävin vielä pitkällä kävelyllä. Aamulla on niin ihanaa herätä siihen tunteeseen miten ei oo turvoksissa! Siitä sain tsemppiä tälle päivälle taas ottaa kevyesti, puolikas salaatti lounaaks ja loput siitä iltapalaks, jälkkäriks omena. Lautaselle levitin vähän lanttulaatikkoa ja rosollia hämäykseks. Voi kumpa tää sama tahti vaan vois sitte S:n kanssa jatkua... Nyt taidan tosin vielä kompensoida tuleviä läskiviikkoja kuntopyöräilyllä ja lenkillä. Ha det bra kullannuput! <3

may I stay here?

Hei wuppiduu ja heipparallaa, sadas postaus! Oolalaa!

Tää elämä tuntuu niin naurettavalta just nyt, oon Suomessa. Kaukana kaikesta paskanjauhannasta mitä siellä S:n kanssa on. Ajatus siitä että ensviikolla on taas lentokoneen nokka kohti niitä tutuksi käyneitä paskamaisia rutiineja, itkua ja ongelmia, ahdistaa niin saatanallisesti että mieli tekis sanoa että jään tänne paastoomaan ja juhlimaan koko loppuelämäkseni. Mut enhän mä voi tehä sitä? Sitäpaitsi kaikki mun tavarat on siellä? Oon ihan hukassa enkä osaa päästää irti, vaikka se ois varmaan ainoo mikä pitäis mut jollain tasolla ees järjissäni. Nii ja psykoterapialähete tuli viimeviikolla. Ei siis syömisen takia vaan muista asioista.


Ja pliis kuka tietää mistä johtuu tää käsittämätön itsekurin heilahtelu?! Jos yks pv ois valmis sitomaan ittensä puuhun kiinni ihan vaan ettei pääse jääkaapille ni toisena päivänä jo palkkä ajatus syömisestä kammoksuttaa. Tai niin no joo, nää viimeset ajat pelkkä idea tai syömisestä puhuminen on saanu mun sykkeet nousemaan, tänään äiti pisti nokan alle lautasellisen spaghettia ja mä en saanu ees haarukkaa otettua käteeni. Olin suhteellisen varma että maailma loppuu tähän jos sitä alan ahtamaan sisääni. Mamma onneks hävis huoneesta joten kippasin annoksen muovipussiin ja kiikutin roskikseen.

Tänään pääsin myös vaa'alle. 50.8kg Jasså. Tiesinhän mä että se on noussu, ei yllättäny. Olin samaan aikaan sekasin helpotuksesta ettei ton enempää, ja toisaalta oisin voinu hukuttautua vessanpönttöön ihan vaan siitä raivosta ja pettymyksestä että se ylipäätään oli korkeempi. Miten mä oisinkaan ehtiny laihtua tässä ajassa jos en ois ollu S:n luona. Miten pieni ja nätti voisin olla ellei mua ois koko syksyä väkisin vaan syötetty, syötetty ja syötetty. Tää koko fucking syksy on ollu paskahuussiin heitettyä aikaa, kaikki tuntuu niin turhalta. Ja nyt ku mulla on mahollisuus vetää 120% tsemppi päälle, joudun vaan paniikin valtaan siitä että viikon päästä palaan S:n luo ja se voi taas tuhota kaiken. MITÄ ihmettä teen?! Mamma laittaa ruokaa alhaalla. Lohkoperunoita ja lohipuikkoja. En syö. Isäpuoli haluu lähtee viel kahville mun kanssa. En syö. Mun pöydällä on omena, jonka meinasin syödä lounaaks. En syö. Ja tosta joulukalenterista ei tarvii ees puhua. Oon kurkkuani myöten täynnä syömistä, lähen lenkille.

Ciao murut!<3

Keväällä pysin opiskelemaan, takas pihjoseen, takas kotiin!<3






En edes muistanu mitlä tuntuu koti-ikävä!

Noniin se tunteilusta, oon nimittäin helvetin tyytyväinen itteeni! Tai niin juu, mitäs tekemistä sillä mun oman tahdonvoiman kanssa on että tänään on käyny tuuri eikä kukaan oo vahtimassa mitä ja miten syön! Aamulla lähin aikasin yliopiston avointen ovien päivälle ja kävin tutkailemassa millasta se opiskelu mahtaiskaan olla. Aikanen herätys ja mun nukkumishalut ei vaan jättäny tilaa aamupalalle, srry. Ja koska S ei nyt oo kotona, voin jatkaa päivää ilman lounasta! Ainooks ateriaks jää siis iltapala, jotain vihanneksia ja tofua oli suunnitteilla... Kulutin tnä lenkillä jo vajaat 300kcal eli ehkä saan syödä?

Tuijotin tänään itteeni taas peilistä. Tankkijalat hinkkaa yhteen, posket paisuu ja käsivarret höllyy. Ihme ku ei itku päässy! Veikkaan että nyt on pakko vielä kipittää lenkille ennenku S tulee kotiin ja kieltää mua. Muutama kulutetu lisäkalori on aina ihan jees!

ongelmalapsi.

Tuun mahollisesti ryminällä takasin suomeen. Mamma on nyt siellä hommannu mulle lääkäriajan ja vaatii että hankin terapialähetteen. Se oli tossa pari viikkoa sitte käymässä täällä ja sano että näytän flipanneen täysin ja uteli jos käytän huumeita tai muuten vaan polttelen jotain epäilyttävää. Mun kaikki kaverit siellä on nyt koko syksyn hyvällä ja pahalla saada mua palaamaan koska ne on täysin vakuuttuneita ettei mun suhde S:n kanssa tee mulle hyvää, kuulemma se on puhdasta valtataistelua ja manipuolointia. Juu kaverit ootte oikeessa, tulee niitä päiviä ku alan hervottomana täristä ja vapista ku se tulee samaan huoneeseen, koska pelkään että se taas kertoo mitä kaikkea oon tehny väärin. Ja juu, musta ois ihanaa voida lähteä lenkille tai nähä kavereita tai käydä helvetti vessassa ilman että tunnen tekeväni jotain väärää, totta hitossa mua nyppii että joudun kattoo sitä murjotusta ja kiukuttelua vähintään sen kolme päivää jos poistun tekemään omia asioitani. Ja joka ikinen kerta ku koitan ottaa asian puheeks ni tulee nää "enhän mä kiellä sulta mitään!" (sun käytös kertoo kaiken) "mähän teen kaikkeni sun eteen ja annan slle kaiken!" (yks ihminen ei pysty tarjoo toiselle kaikkea, piste.) "tiedätkö miten väsyny MÄ aina oon sun itsekkyyteen??" (oonko itsekäs, anteeks, anteeks, anteeks...) "mä rakastan sua!" (nii mäki sua) En tiedä teenkö ite jotain väärin ku se aina suuttuu, en tiedä onko se oikeesti mun syy, enkä tiedä onko sillä oikeutta olla tollanen. Mutku mä uskon sitä, se saa mut uskomaan että oon ihan täys paska. Ja mä en USKALLA jättää sitä, mitä sitte tekisin? We still have our moments.

Että semmosta paskaa juu mutta nyt siis se ruokapuoli! Eilen sain taas hirveet hepulit ku S halus hakee kiinalaista ruokaa kotiin. Olin onnistunu ihmeen kaupalla siihen asti olemaan koko päivän syömättä ja laskeskelin että se kestää jonku salaatin ja leipäviipaleen illalla. Mut siis oikeesti, kiinalaista? Saatana mä vaan sanon. Olin syöny mun boksista melkeen puolet ja sanoin että nyt on massu nii täys et vissiin jätän loput huomiseks. Ja paskat mitä ku S alko taas luomaan sellasia katseita että pelkäsin että yöllä käynnistyy kolmas maailmansota jos en nyt kiltisti nappaile puikoilla ruokaa suuhun! Ja aijaijai miten täynnä mun maha oli ja miten kipeetä se teki ja miten mua ahdisti ja miten hymy perseessä kiitin S:ää ruuasta. Se lähti pistää babyn nukkumaan ja multa lens nuudelit kaaressa ulos. Valitettavasti vaan ihan liian pieni osa niistä... Aamulla olin turvonnu ku hiivataikina ja naama oli enemmän levee ku korkee. Hyi, hyi, hyi.



Onneks aamu taas oli sen verran kiireinen että kerranki luistettiin yhteisestä aamupalasta, joten mun päivän tärkein ateria oli lusikallinen joghurttia sotkettuna kulhonpohjalle. Sen jälkeen jäin yksin kotiin ja painelin oikopäätä lenkille -338kcal. Myöhemmin meen vielä kävellen ratsastamaan ja toivon että noi kuittaa sitte sen lounaan minkä S meille keksii. Mitä ikinä sitte onki, yleensä keskellä päivää jotain semikevyttä kuiteski.Iltapalan meinasin skippaa tänään sillä tekosyyllä että meen yhen kaverin luo istuu iltaa. Ja tää on nyt just se kaveri joka on useempaan kertaan vieny mua deiteille ja aika tosissaan juoksee mun perässä. Se on jopa istunu yliopistoluennoilla opettelemassa suomea että vois yllättää mut, ei hitto. Ahdistavaa, sitäpaitsi S on oikeessa, täys syyhän sillä on olla mustasukkanen ku mä haluun vaan leikkiä tulella tällain huvikseni!

Mikämikämikä on mun ongelma?! Ja sen on parempi olla tarjoomatta mitään syötävää!

antakaa olla

Vihaa, vihaan ja vihaan tuputtamista. S innostu kokkailee välipalaks paistettuja päärynöitä ja banaaneja cashewpähkinöiden kanssa, kiva ja nami ja juujuu mutta MIKS? Oltiin just syöty lounaaks yhessä merikrottia ja punajuurisalaattia. Ja aamulla se halus syödä taas yhessä aamupala, joghurttia ja muroja. Illalla pitäis vielä pistää pöytään juustokokoelma ja patonkia ja salaattia?! Joo sitä salaattia voin ottaa ja olla onnellinen mutta leipää ja juustoa ei HELVETISSÄ. Ja kaapissa odottaa vielä illaks mudcake, anteeks?! Ja siis ihan todella, musta on ihanaa ku ihmiset voi nauttia ruuasta ja haluu syödä kaikkee hyvää, ilman mitään ongelmaa ja täysin hyvillä mielin, mut MIKS sitte pitää kiskoo väkisin mut siihen mukaan? Jos kaveriporukka tupakoi ni eihän sillonkaan saa pakottaa savutonta kaveria maistamaan? Tosi hubaa tänään tolla hedelmävälipalalla ku pöydässä oli vaniljakastiketta mausteeks, mä tietenkään en ottanu ja S heti sillai et HEEEI mikä sul on TÄÄ ON KANS VIEL TÄSSÄ ja tuli kaataa mulle sitä. Joo siis NO SHIT seki oli siinä, eihän??! Katos ku en huomannu, muuten oisin imeny sen pillillä suoraan kannusta!!! Tai mitäpä jos, en vaan halunnu ottaa sitä?

Ja mikä siinä ylipäätään on, että ruoka voi aiheuttaa niin paljon kitkaa rakkaimpien kanssa? Jos toinen vaikka rakastavana eleenä tarjoo suklaamuffinssin, ihan pelkkää hyvää hyvyyttään ni aivan varmasti se riittää mulle syyks vetää nenään semmoset herneet omenat ja vesimeloonit että oksat pois! Ja jumaliste sitte ku ei tarjoo lisää, heti tulee se fiilis että oonko niin lihava ettei mulle voi antaa lisää?! Johtopäätös: pitäis aina vaan syödä yksin, ja sillon vois hyvin myös jättää syömättä. Haluisin vaan kehittää itelleni täydellisen ruokavalion ja keskittyy siihen yksinäni ilman että kukaan haluu lisätä siihen mitään tai ottaa mitään pois, ilman että kukaan haluu teh seuraa ku syön ja ilman että kukaan sotkee mun liikuntasuunnitelmia. Haluun vaan olla rauhassa!!

mitä tapahtuu...?

Oon kipeenä kotona, taas. Oon niin usen kipeenä nykyään? Söin aamupalaks S:n silmien alla juggen muroila, 92kcal. Ku se lähti painelin lenkille, paskat flunssapöpöistä. Kulutin sentään lähemmän 300kcal, jotain oon saanu aikaan tänään.

Viime viikonloppu oli melkosen sekava. Tässä on nyt kuvioita tullu hämmentämään yks paikallinen urpo joka iski silmänsä muhun jokunen kuukausi takaperin. Urpo nimeltä M sai multa sitte heikolla hetkellä deittilupauksen ja se meni parin hyvän drinkin merkeissä, ilman ruokaa ja ilman ahdistusta. Mukava ilta siis. Ja tällä kertaa se sitte haluski viedä mut parhaan kaverinsa synttäreille, ja enne sitä syömään. Voi jeesus että meinasin flipata pahemman kerran ruokalistan kanssa, lähestulkoon itkua vääntäen kysyin siltä että mitä ihmettä mun pitäis syödä, en osaa päättää sellasta! En alkuunkaan haluis yhtään mitään! Herra sitte tarjos mulle lopulta tomaatti-rucola -pastan ja mineraalivettä. Se vesi oli hyvää! Ruokaa väkersin kurkusta alas puol haarukallista kerralla kunnes 1/3 annoksen jälkeen olin täynnä ja vittuuntunu. Eka siitä, että mun ylipäätään piti syödä sitä ja sitte siitä että sen syöminen oli ongelma. Nyt mä täällä elän siinä toivossa että M ajattelee tytön vähän jänskänneen treffejä, eikse aina vähän oo niin?<3 Ainoo vaan että mä en kertakaikkiaan jaksa suhtautua siihen niin vakavasti että saisin minkäännäkösiä perhosia mahaan tai muurahaisia housuihin. Ihme moraaliton paska mäki oon, en oo alkuunkaan kiinnostunu tästä tyypistä, nautin vaan huomiosta. Varsinki ku S:n aika viimeaikoina on menny vähän muualle... Juu eli tulkaa vaan hakemaan hirtettäväks jos haluutte.




Seuraavaks ajettiinki sitte sinne juhliin, melkosen hulppee talo ja mukavia ihmisiä. Mä istuin nahkasohvalla tyytyväisenä vetämässä small talkia muitten vieraitten kanssa ja tää M:n homie kanto mulle drinkkisekotuksia suoraan pöytään. Jossain vaiheessa kaikki meni hupsistakeikkaa ja yllättäen yks typerä suomalainen oksensi nurkkaan kalliille kokolattiamatolle. Kaikki ihmiset oli niin ymmärtäväisiä ja halus auttaa mutta voi jessus miten hävetti. Varsinki ku se laukas aika ärhäkän paniikkikohtauksen ja lopulta M makso mun taksimatkan kotiin. Fail fail fail. Ja seuraavana päivänä ne kaikki oli aidon empaattisia ja huolissaan ja kysy miten voin. Ja M toivo että nähtäis pian uudestaan, ja kysy osotetta että vois lähettää ruusuja. En sitte viittiny sanoo, ekaks ois saattanu S vähän kysellä perään ja toiseks mulla oli liian kiire piehtaroida itsesäälissä ja häpeässä ja vitutuksessa.






Seuraavana päivänä oliki sitte kova kuume, JIPII se vie ruokahalun. Eilen söin leivän ja tonnikalasalaattia. Tänään toistaseks noi murot ja illalla aasialaista linssikeittoa. Kerranki S ei tuputa väkisin ruokaa, sen mielestä kipeenä olo on tekosyy ruokahaluttomuudelle. Siispä otan nyt siitä kaiken mahollisen hyödyn irti, alan olla paineissa koska muutaman viikon päästä on reissu suomeen edessä ja oon varma että kaverit kummastelee mun turvonnutta ja pöhöttynyttä ulkomuotoa. En oo käyny vaa'alla yli kahteen kuukauteen, ja oon varma että oon paisunu. En uskalla laittaa kireitä vaatteita ku pelkään että niistä huomaisin konkreettisesti että oon lihonu. En uskalla syödä koska pelkään konkreettisesti lihoa. Siks liikun enemmän ku koskaan. Ja koska en pysty täällä mittaamaan joka ikistä ruoka-ainetta vaa'alla, pelkään syödä. Enemmän ku koskaan.

kurpitsapaskaa.

Ruokailu on sosiaalinen tapahtuma. Perhe kokoontuu yhteen. Syödään ja rentoudutaan. Keskustellaan päivän tapahtumista. Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa. Ruokapöytä täynnä kulinaristeja. JIPII.

Ja yks joka ei haluu syödä. Eikä osallistu keskusteluun. Se yks minä laskee kaloreita. Ja pyyhkii kyyneleen silmänurkasta ku tajuu että kurpitsavalkoviini -kastikkeeseen on käytetty kermaa eikä jotain korvaavaa tuotetta. Ja valkosta pastaa. Siis ei täysjyvää vaan sitä normaalia paskaa. Siis pastaa. Se yks ei ehi jutella ku sen pitää käydä keittiössä sylkemässä spaghettia roskikseen. Tosi sosiaalista!

Jos ite saisin päättää, heräisin aamulla enkä söis aamupalaa. Sitte lähtisin lenkille ja siivoisin että kaikki on täydellisesti järkässä. En söis lounasta. Iltapäivällä söisin välipalaks omenan tai jotain, ennenku vastaisin maileihin, soittelisin puhelut ja hoitasin muuten kaikki hommat. Iltapalalla ennen seittemää söisin ehkä rahkaa tai leipää, vähän jotain ettei kaikki elimoistön toiminta ihan stoppaa ja se siitä. Lähtisin lenkille, tekisin lihaskunnon ja menisin nukkumaan. Mut vitut mitään semmosta! Ku se yhteinen ruokailu on niin tärkee perheen yhteinen tapahtuma tapahtuma.






Tänään on taas uus ruolkatappelu, sitä samaa mitä se joka päivä on aamusta iltaan. Ihana rakastava S teki kauniin teon ja laitto aamupalaa. Yleensä syön 100g rasvatonta joghurttia missä on 10g muroja, yhteensä 92kcal. Koska S siitä tietää että tykkään niistä muroista, se oli laittanu täyhen kulhon niitä! Ja juggee päälle, ja banaania! Mutku mä en syö banskua? Ja lisäks se oli laittanu mukaan myös kaurahiutaleita! Viimeviikolla just tapeltiin siitä miten mä teen liian pienet aamupalat ja se sano että joka aterialla pitäis syödä ~500kcal. Joten no way in hell uskallan syödä sen laittamaa aamupalaa! Musta on ihan helvetin kivaa että ihmiset niinku S pystyy syömään 500kcal neljä kertaa päivässä ja napostella lisäks haribokarkkeja TV:n edessä illalla mutta mä en pysty. Sen ku teen ni en mahu enää keittiön ovesta ulos ja jään sinne loppuelämäkseni seurana jääkaappi ja lopulta kuolen liikalihavuuteen. Ei kuulosta oikein hyvältä! Siispä noukin jonku 50kcal edestä juggea siitä suuhuni ja sanoin etten oo nälkänen niin aikasin aamusta, syön myöhemmin sen loppuun. Onneks sillä oli kiire lähteä joten se ei päässy todistamaan miten kippasin lopulta koko satsin biojätteisiin. Ja noi 50kcal tietää 500 X-hyppyä, puolet tein jo! Illalla se halus syödä vielä tofuwokkia ja riisiä, siitäki tulee kerralla 400kcal ku otan enemmän wokkia ku riisiä, joten pitää säästellä. Jos söisin paljon jo päivällä en sais illalla syödä enää mitään! Ja se ei onnistu koska se on semmonen tärkee sosiaalinen tapahtuma. Vitut.

sick and tired.

Laiska paska täällä moi. Ei oo sitte tullu päiviteltyä, eikä oo tullu tehtyä mitään päivittelyn arvosta. Vedän 600kcal pvässä linjalla kunnes S tulee ja keksii pistää jotain namia jota on siis pakko syödä, mitä enemmän kaloreita sitä enemmän se hinaa sitä safkaa mun lautaselle. Ja sit teen hirveen duunin et saan ne turvotukset alas jotta S vois uudestaan pistää mun mahan pömpölleen. Miten turhauttavaa on se?

Oon nyt kuluttanu ~600kcal liikunnalla joka päivä, juoksu kävely ratsastus mitä tahansa kuhan saan kalorit palamaan. Ja se energia mitä siitä jää menee ruuan välttelyyn. Tnä aamulla tappelin S:n kanssa siitä etten syö tarpeeks aamupalaa. Maustamatonta juggee ja muroja, 92kcal! Jos se ei ois kyttäämässä en söis mtn, vetäsin kahvii ja tupakkaa vaan!

Oon väsyny, oon niin väsyny! Seuraavassa postauksessa sitte enemmän sisältöä, lupaan. On taas vaan heittäny häränpersettä kaikki, en jaksa. Oksettaa. Vaikken oo syhöny tnä ku 588kcal?

frustration

Rupes nörtittää ja pistin blogin ulkoasuu vähän uusiks. Mitäpä muutakaan sitä keksis tässä huoneessa mököttäessä! Oon ollu aivan kusessa koko päivän, en oo saanu skipattua ruokia ja kiitos sille oon oksentanu ku pissis kännissä koko illan. Mahollisimman hiljaa ja salaa, mutten tahallani. Olin vaan niin ääriäni myöten täynnä ruokaa, se ei pysyny sisällä. Leipää, marmeladia, juustoa, katkarapukeittoa, suklaata ja mozzarellasalaattia. Ja miks? Koska S piti mulle aika kriittissävyden kehityskeskustelun heti aamusta.



"Tiiätkö et mua ärsyttää ku laitat mun lautaselle aina enemmän ruokaa ku omalles."
"Tuleeks sulle jotenki parempi mieli jos saat sen tunteen että syöt muita vähemmän?"



Vakiona toki sanoin että nounou ku tulee vaan aina naposteltua jo valmistusvaiheessa niin paljon.



"Sulla löytyy aina joku selitys kaikkeen, jotenki niitten uskominen vaan on vaikeeta!"



Nice. Ei sillä etteikö se ois oikeessa mut mistä se muka sen vois tietää? Ei saa olla niin varma.



"Sä istut siinä liimattuna kunnes kaikki on syöty, ei tarvii hakee keittiöstä lisää mitään kaikki on jo tässä!"



Ja mä söin, koko päivän ja joka aterialla. Vihasena, pettyneenä ja epätoivosena.Se ei jättäny mulle tilaa olla syömättä, en saanu hetken rauhaa kahestaan ruokani kanssa. Ja kaiken kauniin huippuna se sitte lähti lenkille ja jätti mut kotiin, kuulemma liikun jo ihan tarpeeks ja nyt on aika sulatella ravintoa. No aha. Sitte se alko, en saanu pidettyä ruokaa sisälläni enää. Anteeks.

Oon linnottautunu sänkyyn läppärin, puhelimen ja sprite zeron kanssa. Syötin aamupalajoghurtin viemärille (kiitos S ku pakotat mut tuhlaamaan ruokaa tarkastamalla että löydät tyhjät pakkaukset roskiksesta...) Nyt meinaan pysytellä täällä siihen asti että S iltapäivällä tulee kotiin, pelkään että syön jos jätän tän huoneen.




S lähti aamulla aikasin ja heti sen jälkeen livahdin tonne syysmyrskyyn lenkille manaamaan sitä että viimeviikolla vielä juoksin shortsit ja toppi päällä ja nyt yhtäkkiä voisin ton sään perusteella antaa hurrikaanivarotuksen... No, tuli ainaki kulutettua se 200 kcal ja meinasin mennä vielä uudestaan juoksemaan ennenku toi eräs palaa kotiin. Onneks se on kutsuttu lounaalle papan äidin luo eli saan kaks ateriaa skipattua tänään. Tokihan se vannotti että syön eilisen tofuwokin lopun, mutta, you wish. Mä vaan pyydän kaikkea mahollista tuuria itelleni ettei S keksi kotona alkaa vääntää mitään iltapäiväteetä koska sillon tulee aina sanomista ku en haluu syödä keksejä!! Illaks suunniteltua pitaleipää edn kuitenkaan voi välttää joten nyt on pakko säästellä. Mieluiten nappaisin nyt muutaman antihistamiinin ja nukkuisin huomiseen asti (kyllä, setirisiini EI sovi mulle!), vois palailla sillon siihen syömiseen.




Ehkä mä vaan ehdotan että lähetään shopping, jokatapauksessa tarviin (haluun) uudet kengät ja kaupoissa kiertely kuluttaa mukavasti plus ei oo kotona jääkaapin vieressä! Ja jos just on "syöny lounaan" ni EHKÄ välttyy joutumasta starbucksiin tai asia hot wokiin. Ja siinä ois ainaki jotain konkreettista tekemistä, tää on taas menny tähän että aamulla alan oottaa nukkumaanmenoa ihan vaan koska sillon välttyy syömästä. Toisinaan on se fiilis että elämä valuu hukkaan mutta jos alan syödä ni pitää taas aluttaa alusta, mikä tietää lisää hukattua elämää. Jos taas nyt vaan oon syömättä ni tää homma on nopeesti paketissa ja elämä jatkuu normaalisti. HAHA ihanku uskosin itekkään. Onks se ihan mahotonta vaan tehä kaikki niinku muutki, miinustaa vaan syömisen? En vaan pääse yli siitä että todella tarvitsisin sitä, onhan mulla jo vararengasta mistä voi sitä energiaa repiä jos tarvii?! Ja mikä helvetti siinä on, että se että jotenki TARVITSISIN ruokaa ei riitä tekosyyks syödä, ja se että HALUUN ruokaa on vielä huonompi syy. Mutta se että oikeesti mukamas EI TARVITSIS laihduttaa ei myöskään riitä syyks olla laihduttamatta? Perkele. Kaikkia ei kiinnosta pelata jalkapalloa ja siks kaikki ei pelaa jalkapalloa. Miks se ei syömisen kanssa mee niin? Jos mua ei huvita syödä ni en syö vaan teen jotain muuta? Mitkä helvetin fyysiset tarpeet? Mulla on seuraavankerran fyysinen tarve syödä sitte ku oon laiha.

so twisted so sweet...

Se tunne ku kerran onnistuu tekee parasta itsetunnolle ja itseKURILLE. Selvisin aamupalasta puolikkaalla persikalla. S oli taas sekotellu sörsseleitään ja mua odotti himottavan herkullinen annos keittiössä. Kesken aamiaisen meille vaan satu iskemään riidanpoikanen ja se paineli kiukuspäissään ripustamaan pyykkejä narulle. Mä sitte kaadoin kipinkapin persikanpalasia vajaan kulhollisen müslisekotusta roskikseen ja myhäilin tyytyväisenä. Miten kieroutunutta voi olla että tollanen asia kaikessa "positiivisuudessaan" jättää kakkoseks sen että ollaan just saatu mellakka aikaseks siitä että mä oon viimeyönä taas paniikkihuuruissa nähny painajaisia ja sekottanu ne todellisuuteen sillä seurauksella että oon huutanu S:lle ja itkeny hysteerisesti tajuumatta siitä ite mitään? Joskus pelotan itteäni mutta luotan siihen että jos vaan ignooraan noi kohtaukset ni niitä ei tuu ja done. Ah ku oiski nii helppoa, mutta aamupalalla tuli 29kcal ja se riitti vetää hymyn poskille!




Okei mä myönnän, oon aivan paskana sen takia että tää on niin väärin S:ää kohtaan. Koska vaikka miten yritän pitää muut asiat mielessä ja tehä tätä rutiininomasesti siinä sivussa ni tottakai se vie ajatukset. En voi kulkea heijastavan pinnan ohi ilman että arvioin peilikuvaani. En voi nauttia ruuasta ja rauhallisesta syömishetkestä koska mun syöminen on rauhallisesta kaukana, se on aina yks päänsisäinen vääntö ja helvetti. Ja mieluiten jättäsin koko ruuan väliin. S:lle vaan kokkaaminen ja ruokailuhetki ja nätti kattaus etc. on sydäntä lähellä, se kaikki on sille tärkeetä ja mulla on niin huono omatunto etten voi jakaa sitä kaikkea sen kanssa! Se on kaikki vaan niin väärin väärin väärin ja mä tiedän sen mutten hyväksy sitä, oon kertakaikkiaan liian itsekäs siihen! Tai pakkomielteinen, sairas, you name it. En vaan osaa antaa olla, enkä haluukkaan osata kunnes tää projekti on valmis. Ei se loputtomiin voi jatkua, joskus mä oon valmis!

Näillä ajatuksilla jatkoin lounaaseen jolloin riita oli jo selvitetty ja ruinasin lounaaks kurpitsakeittoa. Läpi meni, koska S tietää sen olevan yhtä mun lempiruokaa. No totta helvetissä ku lautasellisessa on vaan joku 180kcal ja sillä saa aikaseks ähkyn! Jos oisin ollu yksinäni ni oisin syöny sitä ehkä desin, mutta jos kullannuppu vueressä vahtii että tulee kunnon annos ni olkoon sitte kunnon annos jos on kyseessä muhennettua vihannesta. Kylläsyyden tunne on vastenmielinen jokatapauksessa, mutta tietosuus siitä että alle 200kcal on menny alas helpottaa. Keskimääräsessä suklaapatukassa ois enemmän! Sen jälkeen päätin paeta hevosen luokse jotta saan kulutettua pois kaikki siihen mennessä kertyneet ja vähän pääälle. Tein vielä ovelan pelisiirron ja lähin matkaan julkisilla, että tulee lisäkävelyä pysäkkien välillä! Ja ah olin onnellinen ku tiesin että urheilun jälkeen iltapalalla on luvassa kanasalaattia!




Siispä tän päivän viimesenki ottelun handlasin melkosen hyvin, boikotoin kanapaloja ja keskityin muuhun salaattiin. Ei palaakaan juustoa, ei yhtäkään crackeria, eikä palaakaan tobleronea jälkiruuaks. S tarjos mulle goudaan käärittyjä viinirypäleitä ja joka ikisen juustoviipaleen sain ujutettua servettiin, ei tarvinnu yhtäkään "muodon vuoks" -suupalaa! Ja samantien iltapalan jälkeen kipitin avaamaan koneen jotta voisin kertoa teille että TÄÄ PÄIVÄ MENI HYVIN!

pissed?

Voi jumaliste mikä päivä mä vaan sanon, tiiättekö se tunne ku ekaks syömiset menee päin aasinpyllyä ja sitte rakkaan yöpöydänlaatikosta levii silmille kolme pakettia kortsuja joista tiiät että niitä tasan tarkkaan on käytetty jonku toisen kanssa? Oisin voinu oksentaa mutta siinä vaiheessa se S:n tekemä helvetin müsliaamiainen oli jo valunu mun elimistön jokaiseen sopukkaan johon vaan voi täydennystä vielä mahtua. Kirosin ja pahasti aina itkunpuuskien lomassa. (Ja ei, en myönnä olevani mustasukkasta sorttia!) LAPSELLISTA juu tiedän, vanhoja juttuja jotka ei mulle kuulu mutta miten se voiki silti tuntua niin suolaselta?




No anygays, veikkaisin että tohon säälittävään mörrimöykkyilyyn liitty seki että olin valmiiksi jo erittäin pahalla tuulella aamiaisen takia. Siis ihan tosissaan, yleensä mulla voi olla vaikka minkänäkönen keko ruokaa nenän alla ja aina saan sniikattua sitä taskuihin/roskikseen/vessanpönttöön/lavuaariin/kukkaruukkuun mutta eipä onnistunu tänään. S perhana se siinä istu koko fucking puol tuntia tapittamassa mua seksikkäillä sinisillä silmillään ku lyttäsin nassuuni sitä müslipaskaa ja kommentoi vielä sivusta että "sä se oot nii söpö ku syöt!" No aha, kuinkahan söpö muru itse ois mahtanu olla ne müslit naamalla? Nielin kuitenki kiukkuni sen annoksen mukana ja treenasin taas vihanhallintaa. Well done vai mitä? Juu, ei munkaan mielestä. Liikaa kaloreita jo aamukymmeneltä.




Huono tuuri ei onneks loppunu siihen, kotimatkalla ruokakaupasta S kurvas kahvilan pihaan ja tilas kaks palaa luumukakkua. Murotaikinakuorrotettua, sokerilla kyllästettyä tuorejuustokreemillä täytettyä luumukakkua. Miten oisinkaan voinu huutaa sille ja miten en voinu ku se vaan haluu osottaa huomiotaan mulle ja tehä mut onnelliseks. Seuraavalla kerralla ottasin tosin mielelläni kukkia tai mitä vaan mutta ei aina jotain mikä kasvattaa mun rasvaprosentin nelinkertakeks yhellä suupalalla!! Ja sitte vielä päivän kohokohta: mun kokkaama pasta bolognese. Rakastan sitä ku saa tehä ihmisille ruokaa josta ne tykkää, musta on ihanaa puuhailla keittiössä. Mut enkö ois voinu syödä sieltä vaan ne suolakurkut? Eihän se lopulta voinukkaan päättyä muuhun ku siihen että yritän kakoa puoliks syötyjä spaghetteja vessanpönttöön. Jos ees ois osannu pureskella mutta ei, mikä siinä on ku pitää kuvitella että jos sen ruuan imasee nopeesti ni ehkei vartalo huomaa että jotain tuli sisään. Hah ku sitä kroppaa ei vaan voi huijata, kalorit on kaloreita. Niitä pitää välttää jos meinaa laihtua, tän oli parempi olla viimenen näin epäonnistunu päivä tai muuten mua voi pian pyörittää eteenpäin.

• Müsliä 227kcal
• Luumukakku 268kcal
• Pasta bolognese (josta suurin osa pääty putkille) ~200kcal

Haistakoon maailma paskan.

Ja P.S, arvatkaa ehinkö liikkua tänään ollenkaan? Luuseri mikä luuseri.
PP.S, nyt alkaa lihaskunto!
PPP.S, Haluun vaa'an takas. VOI JUMALAUTA!!!

ruokaongelmien suhdannekäyrä

At first! Anteeks etten oo antanu kuulua itestäni, oon ollu hunningolla ja rappiolla ja tappanu aivosoluja järjestelmällisesti tequilalla ynnämuulla. Toisinaan oon tätä tekstiä kirjottanu eteenpäin mutta aina se on vielä vaatinu jotain ennenku voi julkasta. Nyt kuitenki ku oon saanu tyhjennettyä pääni (jäiköhän niitä aivosoluja yhtään...?) ni palailen ahkerammin blogin pariin taas. Tästä lähtee nyt pieni historiapläjäys, koittakaa jaksaa rakkaat lukijat!<3

Kuudennella kuokalla uhosia että lopetan syömisen, seuraavana kesälomana ostin joka päivä irtokarkkeja ja ku äiti varotteli lihomisesta suutuin ja halusin oksentaa, kostoks vaan. Seittemännellä luokalla söin pelkkää salaattia koulussa, huomiohakunen paska ku olin. Kaheksannella luokalla mulla ei ollu enää kavereita, huomiohakusety paskat ku ei oo niin hirveen kovassa huudossa ku ystäviä jaetaan... Ja sitte ku pahimmat teinikiukuttelut oli ohi, pääsin tosta pelleilystä yli ja kaikki oli hyvin. Kunnes... Helvetti pääski irti ihan tosissaan.




Se oli mun vaihto-oppilasvuosi, siinä oli alussa kaiken sortin draamaa ja perheenvaihtoa sun muuta, ja jotenki hukutin murhetta syömiseen, ainaki luulen niin. Saatoin koulun jälkeen käydä hakemassa suklaalevyn ja haribopussin plus jonku leivonnaisen, en pahemmin välittäny nähä orastavia ystävänalkuja koulusta, olin vaan onnellinen mättöjeni kanssa omassa huoneessa itkemässä ja kattomassa salkkareita netistä. Kaikki vaihtarikiloni keräsinki varmaan niitten ekojen kuukausien aikana, en muista mitä aattelin jos ylipäätään aattelin yhtään mitään. Venasin vaan että pääsem kotiin.

Se viimenen perheenvaihto oli mun suurin onni ja pahin erehdys, siellä sai alkunsa mun syömishäiriö, lopullisesti. Plus siellä alko mun juttu S:n kanssa, jota ilman tätä ruokavammaa ei välttämättä ois. Tai toisinpäin. Se vaan oli täydellisen laiha keijukainen, niin sulonen, ihana, hyväkroppanen ja helvetin ärsyttävä, ja mä sytyin ku dynnamiitti. Siellä vietin tosi paljon yksin aikaa kotona ku ne vanhemmat työskenteli, siis ihan helvetisti liikaa. Ja jostain syystä en kehdannu syödä yksinäni. Siellä vieraitten ihmisten jääkaapeista, hyi jumalauta no thanks. Ja yhteisinä ruokahetkinä musta oli jotenki "noloa" syödä, lapsellinen teinikusipää tässä terve, mutta en halunnu myöntää, että mulla oli nälkä. Tai että tarttin ruokaa. En tajuu mistä mulle tuli mieleen, että se ois joteni säälittävää syödä, jotenki musta vaan tuntu että ihmiset huolehtii musta jos en syö. Eiköhän siinä ookki tarpeeks syytä? Jostain syystä vaan kaipasin rakkautta ja hyväksyntää, ja sitä että joku ottaa syliin ja on huolissasan. Ei mua sillonkaan vielä sinänsä mikään laihtuminen kiinnostanu...




Siis mun lähtöpainohan oli ollu semmoset 55-56kg, ja siinä syömisrumbassa pahimmillaan varmaan lähemmäs 60. Eli kelatkaa sitä iloa, ku huomasin, että mun 28-tuumaset farkut löysty. Ja mun koulukaveri puhu siitä miten se on syömässä pelkkää salaattia että sais vähän timmimmän vartalon, ja ett sen pitää käydä kunnon lenkillä ennenku se saa koskea ees siihen fucking salaattiin. Mun muistot siitä, että kotimaassa mulla on kaks langanlaihaa syömishäiriöistä kaveria ja se siihen liittyvä vitunmoinen kateus. Ja tottskai ne S:n kuuhun paistavat solisluut ja selkänikamat... Me oltiin kavereitten kanssa spaghetti-illallisella ku muhun yhtäkkiä iski joku, halusin vaan kotiin ja vähän pahuksen vikkelästi. Sain kaverilta kyydin, tiesin että isäntä ja emäntä on ulkona syömässä, joten talo oli vapaasti mun. Paiskoin takin ja käsilaukun pitkin eteistä ja tungin ihan vimmmoissani vanupuikon kurkkuun. En itekkään uskonu onnistuvani, mutta ku oksennus alko lentää ni riemu oli rajaton, niin sairasta ku se onki.




Sain ihan täyden pakkomielteen siitä, että halusin olla se erikoinen vaihto-oppilas, joka ei tuu 10 vaihtarikilon kanssa kotiin. Halusin tulla muistetuks siitä, että onnistuin jättämään vararenkaan matkanvarrelle, ja siinä kyllä onnistuinki. Harmi vaan, että siinä vaiheessa ainoo minkä huomasin, oli löystyneet vaatteet. Oma kroppa näytti tasan yhtä valtavalta ku ennenki ja ihmisten ihmettely oli paskapuhetta mun korviin. Ajattelin, että noi kilot oli nyt tiputettu niin helposti että jatketaan nyt ihmeessä samaa rumbaa. ...Sitäpaitsi ajattelin, että muutaman kilon päästä huomaan itekki selvän muutoksen... Toi oli varmaan se etappi, missä upposin suohon ihan kokonaan. Loppukesän jatkoin samoilla linjoilla, ei aamupalaa, ei herkkuja, ei mitään kovin paljoa, mulle oli tärkeetä näyttää hyvältä ku koulu alkaa Suomessa taas.

Sitte halusin vielä tehostaa dieettiä, kelasin, että jos oon koulussa riittävän pitkään päivisin, en ehi syödä. Ja kotona rupes yllättäen näyttää siistiltä ku purin nälän ja ruuanhimon siivoomiseen. Well done, muutamassa viikossa olin neuroottinen, siivoushullu kiukkupussi, joka ei suostunu syömään.
...PAITSI toki lauantaisin ku pidin boostipäivää. En tiiä missä vaiheessa mun itsekontrolli muuttu syömisen pelkäämiseks, mutta siinä vaiheessa boostipäivä oli muisto vaan. Jouluna tulin S:n luo ja se järkytty ku olin mukamas nii helvetin kuihtunu, jssn 49 pyörin siinä vaiheessa. Mut sillon muistan miten oli työn ja tuskan takana saada ruokaa alas, nieleminen tuntu vaikeelta, mikään ei maistunu miltään. Mutta jotenki se onnistu ylipuhuu mut syömisen makuujn mukaan taas, ja kahen viikon loman jälkeen mun ruokahalu oli palannu parin kilon kera, jä mä alotin uudestaan.

Ihan säälittävä taistelu "normaaliutta" vastaan. Jojotin edes ja takas koko kevään, ja kesällä lopulta "paranin". Elämä maistu ihanalle, maailma rakasti mua ja mä maailmaa. Kalorien laskeminen ja pakonomanen urheilu tuntu niin kaukaselta! Olin S:n luona, tunsin itteni kauniiks, nautin ihanasta ruuasta ja kesäöistä terassilla viiniä juoden ja juustoa maistellen. Joku helvetin kesäkärpänen huijas mut uskomaan että lihavana voisin olla onnellinen.




No, tuli syksy, tuli sade, ja tuli elämän realiteetit, siis 55kg vaa'an näyttöön. Ja sitte palo pinna aika tehokkaan puoleisesti, ja siltiki mulla meni koko syksy sen helvetin itsekurin pyydystämiseen. Aina ku kaikki alko sujua painonputoomisen edellyttämällä tavalla, joku meni paskaks ja mun piti kokoo itteni ja motivaationi uudestaan. Jälkeenpäin kelaan vaan miten oon hukannu aikaa ja ryssiny kaiken tehokkaasti, vihaan ja häpeen itteeni ku tarttin vitun PUOLI VUOTTA ennenku olin taas nuorassa kiinni. Ja sillä kertaa tositarkotuksella, päätin että lakkiaisiini mennessä oon 48kg ja sukulaiset saa järkyttyä mun laihtumista. Onnistuhan se, vaaka näytti suuren päivän tienoilla 47-alkusta lukua ja vieraat kauhisteli ja kommentoi. Miinuspuolena vaan että mun mielestä se oli enimmäkseen kousallkista koska ne oli niin väärässä! Miten mä lihava lapsi voisin tosissani ottaa kysymykset siitä millon oon viimeks saanu ruokaa? Hitto soikoon kokoajan ja liikaa, muuten en ois tämmönen ryhävalas! Lihavuuteni kunniaks sitte ryyppäsin koko kesän ja siinä sivussa se syöminen vähän unohtu. Ei jotenki oo enää mun juttu toi ruoka.

a day as anyone else

Löysin meiän vaa'an!!!!!!! Ja pelonsekasissa kikseissä astuin siihen, MUTTA, patterit oli viety hevonvittuun joten paino on edelleen tietämättömissä vaikka varmasti noussu. Oon siitä asti ku tulin tänne. yrittäny elää nii vähällä ruualla ku mahollista ja silti joka himskaton peili aiheuttaa sanoinkuvaamattoman läskiahdistuksen.

Tänää ruokailut sentään suju aika jees, aamupalaks söin taas puoliks revittyjä leivänpaloja. (Siis ku haen niitä toasterista ni revin yhen lukman irti ja väitän että otin jo haukun...) Ja laitoin päälle jäätävän ohuelti vuohenjuustolevitettä, 200kcal/100g eli ku sitä siihen jonku 6g sipasee ni pienemmällä pahalla pääsee ku jos ottais vastaan S:n tarjoomat 5 goudaviipaletta... Iltapalaks puhuin itteli läpi että saatiin pastaa ja tomaattikastiketta zucchinilla ja munakoisolla. Ite painotin kastiketta ettei tulis niin paljon noita hiilihydraatteja kiskastuu ja ihan hyvin onnistuin siihen nähden että S halus annostella ruuan mun lautaselle ja vahti kärppänä joka suupalaa. Nolo osa joo, oksensin ruuan jälkeen mutta mieluummin kalorisaldo 700-800 ku selluliittia perseessä, jälkimmäistä on jo ihan riittämiin!



Liikunta jäi tänään lihaskuntoon ja portaiden juoksemiseen, tänne on luvattu helvetillistä sadetta koko ens viikoks joten saa nähä lähenkö tonne harrastamaan vesijuoksua vai tyydynkö aerobickaamaan omassa huoneessa. Pitäs vaan jotenki huijaa toi S yksinään ruokaostoksille tms että saisin kunnolla hien pintaan täällä kotona, muuten tulee sanomista ja pahan kerran.

Nytte ku kaikki näyttää olevan kesälomalla, (ai ainakaa näy blogipäivityksiä nii tiuhaan ku muuten) ni ehkä seuraavaks historioin vähän ja kerron miten tää kaikki ylipäätään on lähteny käyntiin. Jos ylipäänsä ketään kiinnostaa, on aika hiljasta tuolla kommenttipuolella aina... Vaikka jokatapauksessahan mä tänne tykkään kirjottaa. Ja ku toi boksi tossa näyttää että lukijoita kuiteski on, ni en voi ku kiittää ja olla onnellinen että ootte siellä, jotenki aina nostatatte mun mielialaa pelkällä olemassaolollanne1<3

Kesäloma-comeback?

Pelkään etten osaa enää laihduttaa, en tiiä painoa, en uskalla ottaa mittanauhaa. Peili nauraa mulle ku oon nii läski ja kaverit yrittää ravistella ku muka näytän nii riutuneelta että kuulusin hoitoon. Paskat mäniistä ku en viitti enää ees laittaa kunnon kesävaatteita päälle ku oon nii törkeen näkönen!!

Aloin taas pitää ruokapäiväkirjaa, ei tässä maailmassa muuten täysjärkisenä pysy!! Tnä menny abouttirallaa 900kcal joista jokunen tuli purjottuu ku ei vaan jotenki pysy sisällä. Miten tyhmältä tuntuu istuu ruokapöydässä ku muut lappaa tavaraa nassuun tyytyväisenä? Ja mulle se muka on joku ongelma? Hassuu tää maailman meno, ne muut jotenki vaan ei levii käsiin siitä tavarasta, sinänsä epäreilua mutta jos ei nappaa ni ei nappaa, mä voin syömisen sijaan alkaa vaikka kutomaanvillasukkia, varmaan siitäkin tulis onnelliseks! Nyt on pakko tehä iltajumpat vielä että pääsee nukkuu, pitää olla pirteenä huomenna feidaamassa ruokaa!

Huomenna koitan kirjottaa kunnolla, tää oli vaan tämmönen muistutus että elän vielä... Kiitos kaikki rakkaat lukijat että ootte vielä siellä, en tiiä mitä tekisin ilman teitä!<3

vaakakaappaus

S järkkäs kivat ylläriboonarit tervetuliaislahjaks. Vaaka oli viety johki hevin helvettiin argumenteilla "pelkään että joudut neuroottiseen painonvahtimiskierteeseen jos se seisoo kylppärissä." Anteeks haloo oisko nytte vähän myöhästä tollasta varoo ku neuroottisuuden rajat on paukkuen ylitetty jo hamassa menneisyydessä?!? Anygays, vaaka on nytte teillä tietämättömillä ja mä istun täällä naama turpeena oksuumisesta. Siis senku lollaatte mutta minätyttö vedän purjot joka ikisen ruokailun jälkeen, en nimittäin millään tiiä mitä syön. Joka aamu tähän mennessä oon joutunu lappaamaan jo aamusta sämpylää tai müsliä, ja vaikka niistä kaikin keinoin pyrinki sniikkaamaan about puolet aina rodeen tai taskuun tai vessanpönttöön tai kukkapurkkiin, you name it, ni hiilaripaska on hiilaripaskaa ja semmoset kolkuttelee kurkun takana jo heti nielemisen jälkeen. Ottaa käpyyn niin että oravaa itkettää.



Tossa ku S:n synttäreitä vietettiin ni meinasin jo skumppahuuruissani sille avautua syömishäiriöstä. Koska sillon se ymmärtäis että mä ihan tosissaan tarviin vaakaa. Ja ruokavaakaa. Ja salaattipaastoruokavalion. Rehellisyys maan perii ja tekee kaikki onnellisiks niinhän se oli? Onneks jätin kuitenki tilittämisen väliin, aamulla sitte tulin aatelleeks että sen ymmärrys saattais rajottua terapiakäynteihin, entisestään tehostettuun ruokavaliotarkkailuun ja DDR-tyyppiseen kyttäämiseen yms maailmanparannustoimintaan. Ei se mulle vaakaa takas antais vaikka miten rehelliseks heittäytyisin, korkeintaan joutusin raahatuks jonkunnäköseen paikalliseen pöpilään ja sitä en nyt todellakaan tarvii.

Koska kiireiltäni harvakseen ehin kirjottaa ruokapäiväkirjaa tai laskea kaloreita ni latasin hupelimeen kalorilaskurin, jotta vähän pysyisin kartalla määristä. Nyt oon saanu pidettyä arviolta 1000 pintaan joka päivä, mikä kylläki säikyttää pahan kerran ehdottomasti alle 600kcal elämän -jälkeen. Ja olo on nii turvonnu! Mitkään vaatteet ei kiristä (..päinvastoin...) mutta oon varma että ne on joko venyny käytössä ja paljon, tai sitte joku on vaihtanu kokolappuja. Koska haloo miks XS-vaatteet näyttää päällä tai ilman koolta extra-XL??

Tähään jouduin alottaa päivän kurpitsansiemensäpmylällä ja vuohenjuustolla, lounaaks söin mustikkamuffinssin ja kohta pitäis lapata nassuun vielä merikrottia omena-piparjuuri -kastikkeella. Eihän tässä maailmassa voi ku lihoa. Ja niistää nenää keittiössä 10 kertaa joka aterialla että saa syljettyä ruokaa roskikseen. Ja oksentaa. Haluun vaa'an takas.

destination unknown

Taas kerran laukku pakattu ja oon helvetin peloissani. Siellä odottaa S ja siellä odottaa kaloriarmeija toisensa perään. Ja mulla ei oo paskaakaan aavistusta miten aion jatkaa laihdutuksen kanssa, jotenki kaikki vaan muuttuu. Joskus mulla oli niin saatanan kaunis suunnitelma, että ku tää hetki tulee oon onnellinen ja täysin tyytyväinen itteeni. Ja paskan marjat, tähän tää ei jää. Vaikka kaikki on kohta erilailla, tuntuu ku oisin just saamassa ihan uudenlaisen mahollisuuden, ja mun vaan pitää tehä siitä parasta mitä pystyn. Anteeks tää ympäripyöree tekosyvällinen shitti, palaan asiaan paremmalla ajalla sitte määränpäässä. Pitäkää mulle kaikki maholliset peukut pystyssä murut ! <3

kuvaoksennus

Tässä ois nytte vähän kuvamateriaalia tän hetkisestä tilanteesta, noi jalat etenki tuntuu olevan täysin toivottomat tapaukset, kaks kunnon vararavintovarastoa. Edelliset kuvat on tässä jos jotain kiinnostaa verrata mihin suuntaan on menty. Ja srry noi muokkaukset, häpeen niitä lähes yhtä paljon ku noita mun jalkoja. Mut oon jotenki aivan varma että joku tuttu ois heti ronkkimassa mun anonymiteettiä enkä nytte kaipaa mitään tunnistuksia. Öh paranoidi? Mut tässä nyt kuiteski ois teille vähän katseenraiskausta!

Solikset

Lonkka-maha-kylki -area

Selkäpuoli ja 10 pisteen persemuokkaus

Tappijalat. (anteeks et oon olemassa)

Hmm, mitähän noloo tekemistä sitte keksisin?

le panique!

Alkaa pikkuhiljaa kuumottaa. Ja pelottaa. Ja stressata ja ahdistaa ja vituttaa ja ottaa käpyyn. Oon ihan hukassa ku kaikki pitää kerralla kääntää ympäri eikä mulla oo aavistustakaan miten tässä käy.




Nyt oon vaakalakossa jonkun aikaa. Mun on pakko alkaa vähän treenailee tätä syömisten vahtimista ilman että ravaan vaa'alla joka fucking aamu ja lasken jokaisen puolikkaan kalorin joka masuun joutuu. Sitte ku oon S:n kanssa samojen seinien sisällä jatkuvasti ni mun on pakko noudattaa tiettyä varovaisuutta, tällä hetkellä lähestulkoon asun vaa'alla ja listaan kaloreita niin täpöllä että kohta on jännetuppitulehduksen vaara ilmassa. On ehkä maailman paskamaisin asia, että S on niin tarkkasilmänen. Se on monet kerrat huomannu miten äänettöästi päässäni lasken kaloreita ruokapöydässä, mun suun ei ees tarvii liikkua. Se näkee miten mun katse kiertää ja ilme on keskittyny ku toimitan karkeita päässälaskuja ruokapöytätarjonnasta. Joskus osaan niin vihata sitä että se tuntee mut niin hyvin. Mutta jokatapauksessa, nyt mulla on Suomessa vielä muutama päivä aikaa harjotella syömistä ilman laskemista ja silti niin että painon laskusuunta pysyy. Tänään syön X määrän ananasta, en voinu punnita sitä koska mun pitää nyt vierottautua myös ruokavaa'asta. En siis tiiä miten paljon kaloreita se sisältää ja luultavasti en uskalla muuta sitte syödäkkään, ihan sen takia etten tiiä missä mitäki on ja miten paljon. Uskomattoman raivostuttavaa, mutta en haluu että paino nousee takasi, en helvetissä.





Sitte tulee ongelman B-kohta, nimittäin nyt on vielä ok että syön pelkkää ananasta tai porkkanaa että tunnen oloni turvalliseks ilman että lasken kaloreita. Mutta ihanku tommonen nyt tulis kuuloonkaan sitte siellä, ehei! Siellä on notkuvat aaupala ja illallispöydät ku S haluu hemmotella, voisko jumalauta joskus "nauttia elämästä" ilman että se tarvii tehä niin läskisti? Saan nyt jo vatsanväänteitä savulohibageleista ja kookoskanoista. Tai siis siitä ajatuksesta. Sitte mun pitäis muka osata ottaa vaan ihan vähän, sen verran etten räjähdä lihavaks mutta niin ettei S ala marmattamaan? Mulle tuottaa uskomattomia vaikeuksia istua alas ja syödä, niinku pitää semmonen oikee ruokailuhetki. Parhaiten syön jos nappaan omenan ohimennen ja syön sen samalla ku järjestelen työpöytää. Syön aina seisten, mielellään yksin. Ja niin että teen jotain muuta samalla. JOSKUS on ok istua alas ruokapöydän ääreen, jos oon muun päivän syömättä ja otan ruokaa ihan vähän. Enimmäkseen kuitenki oon ikäänkuin pyyhkiny ruokailuhetket pois päiväjärjestyksestä, en koskaa haluu jättää aikaa syömiselle erikseen koska se on ihan uskomatonta tuhlausta! Kertokaas sitte että miten tommonen toimintatapa kombinoidaan pitkän yhteisen aamupalan, ja iltapäiväteen, ja iltapalan kanssa? JOKA PÄIVÄ. Varsinki ku saan veitsenteräviä katseita jos en ota lisää? Paskon housuihini pelosta kohta.

Onneks päätin piristää itteäni ostamalla iPhonen töiden jälkeen. Ja lähtemällä saatananmoiselle lenkille! Kiitos lukijat ku ootte siellä, ootte uskomaton voimavara!<3

coming up...

49.0




Kesä on täällä! Oon turvoksissa ku liian pitkään keitetty makaroni, mutta tiiän ton olevan enimmäkseen pelkkää turvotusta lakkiaistarjoilujen jäljiltä, joten en anna sen pilata mun onnellisuutta. Lauantaina siis laskeutu lumi paskahuussin katolle ja musta tuli ylioppilas, päivä oli täydellinen, sain ihania lahjoja ja sylikaupalla punasia ruusuja. Ja mikä parasta, mun alkuperänen visio toetutu! Moni oli järkyttyny siitä, että olin pienentyny! Moneen kertaan piti vähätellä hykerrellen että enhän mä mihinkään oo laihtunu. Jonkun verran ihmettelin mitä ne keuhkoo ku en nyt mikään hammastikku oo vaikka kiloja onki tippunu, sitte tosin katoin jtn pari vuotta vanhoja kuvia ja järkytyin niissä olevaa pissaliisabonantsoa ja tajusin jossain määrin muutoksen mutta se ei tarkota sitä että pitäis vielä olla tyytyväinen! Oikeella tiellä oon silti. Ja nyt vihdoin on kesä oikeesti täällä, oon täynnä laihdutusmotivaatiota, kalenteri täynnä tapaamisia hietsussa ja hyvä fiilis! Ja kiitos tolle kuumuudelle ei pääse nälkä kaivelemaan, tänää oon imassu kaks porkkanaa ja piltin ja meinaan niitten lisäks syödä enää salaatin ennenku lähen illalla ratsastamaan! Nyt mulla on vajaat kaks viikkoa aikaa nauttia tästä kaloriton kesä -projektista, koska ens viikolla on muutto edessä.




Eli miten helvetissä aion handlata tän laihdutusprojektin kanssa ku muutan saman katon alle S:n kanssa, ja tällä kertaa ilman paluulippua. En voi enää laskea sen varaan että muutaman viikon päästä oon taas suomen kamaralla ilman yhtäkään ruokapoliisia näköpiirissä. Voisin nyt nostella kaloreita vähitellen ettei paino ainakaan pääsis nousemaan sitte ku yhtäkkiä ruokamäärät kasvaa, mutta mä en oo valmis luovuttamaan tässä vaiheessa! En oo vielä tarpeeks keyt, luiseva ja kaunis.Voisin nyt siis vetää rytinällä pari viikkoa niin alas ku pääsee, mutta lopulta se johtais siihen että paino nousee koska S:n kanssa kaloreita kertyy hikistesti joka paikasta nipistämälläki se 600-1000 per päivä, vähintään. Jos tää homma täällä on haastavaa ni siellä se on kokopäivätyötä. Mitä helvettiä siis teen?! Pitää taas ottaa kaikki keinot käyttöön ja ylittää ittensä, pitää olla vielä ovelampi ku mikä ylipäätään on mahollista ja pitää taistella joka ikistä suupalaa vastaan. Tuntuu että tää koko touhu saa nyt ihan uuden valon ku joudun kehittelemään ihan uuden tavan tehä kaikki. Mulla on tietyt rutiinit kasvanu kiinni selkärankaan enkä tiiä miten rakennan kaiken nyt uudestaan. Vaikka tavallaan vien syömishäiriöni nyt sen syntysijoille, voisin melkeimpä veikata ettei mulla tätä koko ongelmaa olis ilman S:ää. Siellä se alko ja sinne se loppuu. Mutta vasta sitte ku oon valmis.

Pitääki tässä jossain vaiheessa vääntää postaus siitä, mistä tää kaikki oikein lähti. Ja kuvapostaustaki varten oon jo keränny materiaalia eli semmostaki on pikapuoliin luvassa.

Ihanaa hellepäivää keijukaiset<3

välitavote.

47.8

Hooh, vihdoinki lähteny kunnol laskuun. Miks vaan kasvaa oma tyytymättömyys peilikuvaan samalla? Kiva stressi päällä huomisten lakkiaisten takia, piti vaan tulla pikaseen tänne fiilistelee et nyt on välitavote saavutettu. Ja täsmälleen ajallaan. Jossain mielessä siis oon ihan tyytyväinen itteeni vaikka oonki pettyny siihen että kaikesta huolimatta oon ihan helvetin lihava. Edelleen. Mut peli jatkuu, emmä tämmönen junbojetti meinaa enää kauaa olla.

Hyvää kesäkuuta pienet<3

big moment?

48.6

Se ois sit niinku alipainon puolella. Onks tää nyt se hetki ku pitää kokee jotain suurta? No mä ainaki koen itteni ihan helvetinsuureks, eli tänään en oo vielä mitään syöny. Alas alas vaan!

Nyt pakko pistää paikkoi kuntoon ku meinattiin kaverin kaa alotella meillä ennenku lähetään illemmalla toisen frendin illanistujaisiin. Aikalailla kotibilemeininkiä varmaan tiedossa, ihan jännä ku viimeikoina oon viihtyny enimmäkseen klubeilla. Samoihin pippaloihin meinaa ilmaantua myös exä nykyisen kihlattunsa kanssa eli saa nähä millanen show on tiedossa, mä ku tunnetusti oon katkera, kostonhimonen ja mustasukkanen ämmä. No katellaan, seuraks lähtee myös pullo bacardia eli ehkä vaan kiltist juon itteni pöydän alle enkä järjestä mitään kohtausta. S:lle en ees oo uskaltanu mainita mitä illalla on tiedossa, tässä kohtaa kiitos 2000km välimatka ettei tarviikkaan sille enempiä tilittää tekemisiä. Ja nyt alkaa siivoominen!

Ciao keijut!

blah.

49.0

Ei edelleenkään 48 puolella. Mut eilisestä toi sentään oli laskenu, oli nimittäin 49.3 luultavasti menkkojen takia. Ne ekat päivät oon normaalisti about kolminkertanen joten sinänsä ihmettelen ettei ton enempää näkyny vaa'assa turvotusta ja että se häipyki nii nopeesti, mutta mitäpä siitä kuhan ei turvota!




Tässä päivässä ei taas mitään ihmeellistä oo ollu, olin töissä, söin jonku 400kcal joka taas kerran koostu rahkasta, raejuustosalaatista ja ruispalasta. Lipittelen teetä ja fiilistelen sitä että lakkiaisiin on enää 10 päivää. Ja sitä että oon enää kilon päässä välitavotteesta. Vaikka tiiän nyt jo, ettei se siihen tuu jäämään. Jonku yhen kilon pudotus ei varmaan mitää radikaalia muutosta mun ruhoon tee ja oon edelleen aivan törkeen näkönen.

Jotenki mulla on vähän epävarma olo tän kaiken suhteen. Tässä ku on duunaillu ja koittanu saada painoo tippumaan on kokoajan tienny tasan tarkkaan mitä tekee, laihduttaa perkele! Entä sitte ku tavote lähestyy? Eka sitä oottaa ja oottaa ku joulupukkia lapsena, mutta entä ku se alkaa häämöttää? Yhtäkkiä tuntuu nii tyhjältä. Pitäskö tästä nyt sitte jatkaa eteenpäin niinku ei mitään? Pitäskö syödä taas? Ok, mun pitää ainaki jatkaa alaspäin, se on varmaa. Mutta en haluu koskaan mennä sen niinkutsutun letkurajan yli. En koskaan haluu olla niin laiha, että mut pistetään hoitoon. Tai no jaa, laihuudessa mitään vikaa mutten haluu olla sairas. Mutta voisko joku nyt tulla näyttämään mulle, missä se raja kulkee? Ei ainakaan tossa 48kg<.ssa, koska vaikka se alipainon puolella onki, ni ulospäin se näyttää kyllä ihan perusvirtahevolta. Ainaki mun vartalossa. Mutta mistä tiiän mihin tää loppuu, ja mistä tiiän tiiänkö ku on aika lopettaa? En nimittäin varmana osaa sanoa, mulla ei oo sitte paskan vertaa aavistusta. Emmä tiedä mitä teen jos en tätä.

one way ticket to lung cancer, please!

49.0

Eilinen meni melkosen mukavasti samalla linjalla ku lauantai. Pysyin hyvin ruodussa ja sain kulutettua tehokkaasti. Mutta ei helvata millasta tahtojen taistelua se oli, ihan sairaita mielitekoja, kokoajan. Oisin halunnu lyödä itteeni jollain ku kokoajan mielessä oli että jotain vois pistää suuhun, ihan pikkusen vaan. Sama rata on jatkunu lähes koko viimeviikon, sehän mut ajo sillon mummin luona ahmimaanki. Ja bäng, taidan tietää mistä toi yhtäkkinen ruuanhimo johtu! En ollu viime maanantain jälkeen polttanu yhtä ainutta tupakkaa ja tupakoinninhan väitetään vähentävän ruuanhimoa? Oon siis kärsiny nyt niin pahoista allergioista, että hengittäminen on ollu tuskallista ja sen takia en viittiny kuormittaa elimistööni enää millään myrkkysavuilla siihen päälle. Tossa aamulla ku keksin, että sen jälkeenhän oon himoinnu kaikkea maollista syötävää kokoajan, kipitin kiireenvilkkaa kauppaan työmatkalla. Kivat taas nää mun prioriteetit, hommataan vaikka keuhkosyöpä ja kävellään hautaan, kuhan vaan toi ruokahalu pysyy aisoissa...

Nyt oon taas pitkän päivän töissä, joten luultavasti en ehi sen hikisemmin urheilemaan. Jos nyt toi sade helpottaa ni illalla teen vielä reippaan kävelyn. Ja itse asiassa jos ei helpota ni sitte kastun, paskat siitä. Aamupalaks söin taas kerran rahkaa 95g, tosta 57kcal. Eväänä mulla on pikkuruinen omena 34kcal ja muutama lohirulla 190kcal. Yhteensä siis 281kcal. Illalla lukittaudun sitä kävelyä lukuunottamatta huoneeseeni TV:n, kirjan, meditaation tai minkä hyvänsä kanssa, kuhan vältän jääkaapin. Kovasti ois tavotteena päästä tällä viikolla 48 puolelle, ens viikolla nimittäin lakkiaiset ja ois aika sweet jos sillon oisin tossa välitavotteessa. Ja S tulee sillon Helsinkiin. Se tosin on uhkaillu mua puhelimessa että jos oon yhtään pienentyny viimenäkemästä ni se raahaa mut hoitoon. Mutta muistan miten lihavalta näytin sillon joskus vajaat 10kg isompana, ja nyt ku katon peiliin ni sama pallero siellä kurkkii takasin. Ei tätä koko helvetin laihtumista ees huomaa, kuhan puuhailen vaan ja hykertelen itekseni pienemmille numeroille. Niin kauan ku näytän pulleelta, miks kukaan tekis asiasta mitään ongelmaa?

just loving to hate

Menetin kaiken itsekunnioituksen eilen. Failasin. Annon mun mukamas rautsen itsekurin horjua ja söin ku joku fucking eläin. Se oli rumaa, se oli niin rumaa! Mä luulin ettei mulle käy näin, mikä hitto siinä on ku luulee voivansa luottaa itsehillintään ja lujaan tahtoon ja sitte kaikki heittääki täysin häränpersettä ja huomaa että pettää ihan ite ittensä. Ei jumankekka mikä itseinho, syyllinen oon minä ja VAAN MINÄ. Ja no joo, ehkä mummi vähän. Mutta ite mä sitä safkaa lappasin ku rekkamies.

Eilisen päivän vietin siis mummilla, sehän toki on ihan fiiliksissä ku kerranki näkee ulkomaille jatkuvasti karkaievaa lapsenlastaan mutta hei tosissaan, mikä on tää yleinen ihmiskunnan vitsaus että mitä parempi fiilis sitä enemmän sapuskaa? Niinku oikeesti, joka sortin juhlahetkiin liittyy aina tavalla tai toisella mieletön ruuan mättäminen! Joten mummi iloissaan oli tietenki ostanu tuoretta leipää aamiaiselle, suunnitellu kanaa lounaaks ja valmistettu köyhiä ritareita jälkiruualle! Ja ettei kukaan jäis kylmäks, riitti väleihin vielä tarjottavaks keksiä, suklaata ja mustikkapiirakka. Ja jumankauta ku yhtäkkiä mun mieleen palautu rytinällä miltä tuntuu saatananmoinen nälkä! Se fiilis, ku maha huutaa, on pakko saada ruokaa, haluu ruokaa, tarvii ruokaa, ihan sama mitä kuhan vaan ruokaaruokaaruokaa!!! Joten, tyydyinkö ottamaan vaan ihan vähän pikkusen pikkiriikkisiä maistiaisia? No perkele, en. Ku sitä piti sitte ahtaa koko rahan edestä kunnes olin niin ääriäni myöten täynnä että kaikki meinas tulla takasin samaa reittiä ku oli mennykki. Kotiin päästyäni sitte oksensinki koko illan, mulla oli niin paha olo. Se oli jotain aivan järkyttävää, ja luultavasti tosta oksentamisesta ei ees ollu apua, koska syömisestä oli siinä vaiheessa kulunu jo niin monta tuntia. Vihaan itteäni, hyihyihyi minä.

Tänään siis aamupaino 49.9.

Ja meinaan kohdella itteäni erittäin ansion mukasesti. Laitoin kellon soimaan, jotta ehtisin pariks tunniks salille ennen töitä. Tein lihaskuntoa kolme kertaa normaalin js poltin 600kcal. Aamupalaks söin rahkaa 78kcal ja eväänä toissä vihersalaatti ~40kcal ja pieni omena toiset about 40kcal. Tähn mennessä oon siis 442kcal miinuksella, ja kokotna jokainen suupala, oli se sitte haukku porkkanaa tai haarukallinen kanapastaa, tietää 3min reipasta juoksua. Porkkanan syönti siis esim ajais mut 30min lenkille, joten parempi pitää hillintää ton syömisen suhteen, ois sääli viettää koko yö pururadalla. Oon tähän työpöydälle nyt asetellu 5 pussia vihreetä teetä ja vahdin että joka ikinen niistä on juotu siihen mennessä ku lähen, litra teetä siis menee nassuun.

Anteeks ku oon näin fail, pelkään että kaikki lukijat lähtee kalppimaan ku huomaa että oon tämmönen itsekuriton paska. Jos joku nyt vielä jaksaa tämmöstä luuseria seurailla ni ei muuta ku laihtumisiin, ootte tärkeitä!<3

jippijaijee motherfucker!

49.3

Siinä se nyt on, alin paino koskaan. Siis anailuaikana, tokihan jossain kasvun mutkassa oon ton verran painanu mutta en kyllä varmasti ala-asteen jälkeen. Että hah!



Eilinen meni oikein mukavasti, söin aamupalaks mun rahkan leseillä ja sitte kulutinki aikaa siivoomalla kunnes lähin salille. Välipalaks ennen lähtöä söin mun pähkinäkourallisen, ja salilla huhkin itteni reippaille miinuskaloreille. Koitan aina etenki juoksumatolla bongata paikan, missä ois joku heti vieressä. Siinä on ihana kytätä toisen nopeutta, poltettuja kaloreita ja aikaa. Ja sitte hölkätä menemään vielä tehokkaammin ku se. Ja ah miten rakastan sitä, ku laitteet suoraan näyttää poltetut kalorit. Ajattelen aina, että jos nyt kymmenen vielä. Ja sitte uudet kymmenen, ja jos nyt on jo neljäsataa ni miksei vissataa, se ois puolikas tuhat ja jotenki parempi numero ku neljäsataa... Numerot vaan vilisee mun silmissä ku revitän menemään kunnes tuntuu että kuolen, niin ihanaa!

Salilta suunnistin suoraan kaverin luo missä oli tarkotus alotella grillauksen merkeissä, tai grillata alottelun merkeissä. Miten hyvänsä sen nyt mielellään sanookin... Omalta osalta ainaki grilliruoka jäi kakkoseks bacardille ja valkoviinille, joita naukkailinki sitte vähän runsaammin mitoin. Johtu varmaan sitte siitä että join tyhjään mahaan, olin nimittäin sekasin kun seinäkello jo erittäin varhasessa vaiheessa. Kieltäydyin joka ikisestä lihavartaasta ja vuohenjuustoherkkusienestä, ja sen siivun paprikaa ja palan maissia, jotka otin, oksensin alta aikayksikön. Baarissa join tasan yhen, eli kaloreita ei siitäkään kertyny sitten enempää. Oon siirtyny baareillessa enemmän imasemaan popperssihönkäyksen nenukkiin sopivissa väleissä ettei tulis alkoholin takia hankittua mitään rasvakertymiä...

Tanssittiin pilkkuun asti ittemme hikeen ja lähettiin auringon noustessa kömpimään kotiin ku lokit kirku jo. Muutaman tunnin unien jälkeen lähin liukenemaan kotiinpäin kaverin luota, MUTTA kaikesta kohmelosta huolimatta poikkesin kaheks ja puoleks tunniks salille! Ei kyllä tullu poltettua nytte ku joku 400kcal aerobisella, mutta lihaskuntoa tein tavallista enemmän eli varmaan ihan jees. Kotin söin kurkkua tomaattia ja raejuustoa ja nytte odottelen että äitin lasagne tulee uunista, jotta voisin pähkäillä mihin sen kanssa. Siihen asti taidan kuiteski syvävenytellä!

päivä toisensa perään...

49.7

Tossa toi on jumittanu lauantaista asti, putkeen sama numero joka fucking aamu vaikka miten elättelisin toiveita sen laskemisesta. Joka päivä oon syöny semmoset 400-600kcal ja salilla kuluttanu aina about puolet tai enemmän. Jos tää nyt on jtn säästöliekkipelleilyä ni fuck off emmä voi ruveta enemmänkää syömään, en uskalla. Tänää kipastiin kavereitten kanssa eka mäkkiin ja shoppailukierroksen jälkeen subiin, enkä kummassakaan tilannu mitään. Ei koska oisin käyny taistelun itteni kanssa ja antanu itsekurin voittaa, vaan koska en uskaltanu. Olin jo maistamassa kaverilta mutta viimehetkellä joku ääni mun päässä huus EEEEEEI, ja se ei kyllä ollu mun oma. Vähän freaky mutta mikäs siinä, jos jää safkaaminen vähemmälle.

Oon nyt joka pv syöny aamupalaks 100g rasvatonta rahkaa johon on lisätty 100kcal edestä leseitä, lounaaks omenan ja myöhemmin alkuillasta snadin annoksen päivän lämmintä ruokaa, enimmäkseen jtn pastapohjasta. Sen kaveriks teen aina salaatin kurkusta ja jäävuorisalaatista, toi täyttääki sitte n. 3/4 koko lautasesta ja ruokaa tulee semmoset viis haarukallista. Lisäks nappaan joka ov kourallisen pähkinöitä ja joskus porkkanaa johonki väliin jos meinaa mennä jtn luvatonta suuhun. Ja nyt ku oon tän rutiinin pitäny päällä neljä päivää ni en osaa enää syödä muutakaan, tulee vaan avuton olo jos joku alkaa jotain leipää tarjoomaan.

Nytte ku toi paino vielä nytkähtäis takas laskuun ni kiitos.

I will run this show

50.2

Tiesin että pyörin näissä samoissa lukemissa, eihän viimeaikojen ruokamäärillä pysty laihtumaan. Vaikkakin oon tyytyväinen, että oon saanu painon säilymään pyöreessä 50. Se on nyt pomppinu sen molemmin puolin koko viikon, tiesin jo S:n luo lähtiessä että todennäkösesti näin tulis käymään. Kehoni tuntien kuiteski vaatii sen muutaman päivän tiukkaa linjaa ennenku kunnon laskusuunta syntyy, joten jos nyt viikonlopun oon mässäämättä, (kivaakivaa siskon synttärit eli talo mättöä täynnä) rupee ens viikolla taas tulee tuloksia. Toivon. Tähän mennessä alhasin paino on ollu 49.4, joten ku se alitetaan, on aika sanoa Jippijaijee motherfucker.



Mut siis todellakin, syntymäpäiväjuhlat. Huomenna talo täyteen lapsia ja ylihuomenna sukulaisia. Ja megaluokan tarjoilut tottakai. Siispä kaikki mahollisuudet failata MUTTA myös kaikki mahollisuudet onnistua, ja se kuulostaa enemmän mun vaihtoehdolta. Koska ensinnäkin, sen kerran ku päätän etten mitään suuhuni pistä, en myöskään sitä tee. Useinhan mun syömiset lipsuu käsistä sen takia, etten oo täysin päättäväinen itteni kanssa. Oon ku koiranpentu tai poni, jos en aseta itelleni tarpeeks selviä ja määrätietosia tavotteita, alan myös pelleillä omiani. Siispä kun oon tiukka ja päättäväinen itteäni kohtaan, pysyn myös kontrollissa. Helppo homma. Sitäpaitsi mun uus varma keino on myös keittää kupillinen ilmakuivattua purukahvia, semmoset kuus lusikallista kupilliseen ja se liemi saa mut voimaan niin pahoin ettei tee mieli ees suklaacookieta, joka normaalisti on mun heikkous!



Tän viikon syömiset on siis menny aikalailla nappiin. Keskiarvokalorit per päivä on ollu pyöreet 600, eli just mun tavote. Eilen pelästyin taas kerran sitä, miten voimakkaasti reagoin näihin syömisasioihin. Oltiin sovittu kavereitten kanssa että mennään syömään viiden aikoihin ja edellisenä päivänä olin jo netistä ravintoloitten ravintoarvolistoilta tsekkaillu mitä voin syödä ja suunnitellu koko päivän sen mukaan kunnes kaverit teki tämmöset ylläribonarit ja haluski syödä tuntia aikasemmin vastaavassa, mutta eri paikassa. Ja mä en ihan todella ois halunnu kiukutella tai heittäytyy hankalaks mutta ku mun aivot alko käydä ihan ylikierroksilla, sain hirveet hepulit ja yritäppä siinä näyttää banaanihymyä ku ajatukset heittää häränpersettä ja kaikki mitä kelaat on fucking bastards ku sekotitte mun ruokasuunnitelmat. Ja mun flippaamisen takia mentiin syömään kaks kertaa, uudestaan sitte sen aluperäsen suunnitelman mukaan koska mun kaverit halus varmistaa että syön. Ja mua hävetti, hävetti niin saatanasti järjestää tommonen show. Mä iha todella luulin että sain piilotettuu mun hepulin niiltä mutta ei, ne huomas sen ja halus huolehtii musta. Niin ihanaa. Ja niin surullista, oikeesti haloo.

En nyt onnistu saamaan tähän jatkoon mitään selkoa joten ehkäpä vaan meen nukkumaan ennenku joku tulee kyselee söinkö iltapalaa. Pärjäilkää pikkuset, ja uudet tervetuloa! Kiitos kaikki ku ootte olemassa<3

wanna have barbecue or barbeque?

Omfg. Pääsiäinen takana, oon yhtä pyöree ku ne loputtomat suklaamunat jotka mua varten oli piilotettu. Ja yhäkin omfg, VIIKKO babrbequee takana ja tunnen itteni yhtä ihraseks ku meiän grillilihat. En edelleenkää tiiä painoa mut onneks jutskasin tossa äitin kanssa ja se meinaa ostaa huomenissa uuden vaa'an jolle pääsen sitte tsekkailemaan kertyneitä kiloja sunnuntaina...



Mut siis tosissaan. Toi ruuan määrä kuluneen viikon aikana oli uskomaton. Vaikka miten yrittää valita sen "kevyen" vaihtoehdon kuten herkkusieniä tai paprikaa, se on tungettu täyteen fetaa tai yrttivoita. Ja yks fucking pikkusormen kokonen würstchen 150kcal, mitä tälle maailmalle tapahtuu? Istuin siinä pöydän ääressä, katoin niitä ruokia, mun katse vaan vaelsi sen pöydän yli ja äänet muuttu ihan luonnottomiks. Mitä helvetissä siinä voi enää suuhunsa pistää ku salaattiki pitää sotkea kastikkeella?! Kaikki varmaan arvaaki jo että uninalle on jääny vessanpöntölle kakkoseks halailussa, oon aivan epätöivonen koska oon ääriäni myöten ahdettu täyteen pahantahtosia kaloreita enkä oo sitä pystyny estämään. Mitä iloa on hellesäästä ja aurinkoöljystä jos joutuu raahaamaan mukanaan alppien kokosia rasvakertymiä? Tää viikko oli hell, ihan yksinkertasesti.



Ja tää toinen kapula rattaissa, pääsiäinen. Jännä ku koko elämän on mulle pääsiäinen ollu pari merkityksetöntä vapaapäivää kalenterissa. Ja yhtäkkiä se onki joulun veronen ruokajuhla, vähintään. Siitä ei vaan alkanu villi grillikausi, vaan myös taistelu irvisteleviä suklaamunia vastaan. Tää tilanne oli taas maailman ristiriitasin, voitteko kuvitella että S oli mua varten kovalla vaivalla piilottanu mulle 50 pääsiäismunaa meiän puutarhaan? Ja voitteko kuvitella mikä itku meinas päästä ku olin niin onnellinen siitä miten se haluu tehä mut iloseks ja miten helvetillinen määrä kaloreita siinä moskassa on? Joskus mä vihaan sitä että se rakastaa mua. Se on liian hyvä mulle enkä oo ansainnu sitä. Oi miten se hymyili jännittyneesti ku vaeltelin siellä kääntelemässä ympäri kukkapurkkeja ja kurkkimassa pensaisiin. Niin kultanen sielu ihmiseks, parasta mitä voi saada! Ja mä vaan huolehdin rasvaprosenteista. Mutku seriously, mulla on ylioppilasjuhliin asti aikaa päästä mun tavotepainoon ja sen jälkeen voin taas olla sen koko rakkauden arvonen! Eiks niin...?





No, nyt oon ainaki taas kynnet esillä. Pitkän päivän ja rasittavan lentokentillä juoksemisen jälkeen oon taas suomen kamaralla venailemassa huomista vappua ja oon nauttinu iltapalaks porkkanaa, viinirypäleitä, kirsikkatomaatteja ja kurkkua. Oon siis aikalailla tyytyväinen! Aamupalalla S pakotti mut syömään kaks marmeladileipää mutta toivon että niitä on tasannu se rynniminen lennolta toiselle, siinä nimittäin ihan todella nousi hiki pintaan... Nyt mulla on siis 5vk aikaa saada itteni siedettävän näköseks. Sillon kaikki tutut ja sukulaiset tulee ihailemaan uutta valkosta hattua, jota en haluu pistää minkään läskipään huipulle. Haluun olla sillon siro, kukoistava ja kaunis. Haluun että ne kuiskii salaa siitä miten oon laihtunu viimenäkemästä. Ja koska ohimennen menin ja hankin salikortin tukemaan mun suunnitelmaa, en voi epäonnistua. Viiden viikon päästä ku S tulee ihailemaan mun lakitusta, mua on vähemmän. Ja sen jälkeen voin nauttia siitä että se rakastaa mua ja että ollaan yhessä, sitte on kesä ja elämä hymyilee. Ja mä oon bikinikunnossa, vihdoin.

Hyvää vappua kaikille ihanille lukijoille, on niin tsemppaavaa huomata että teitä taas on enemmän! Kiitos kaikille<3