älkää rikkoko mun voittoputkea...

Ja taas repäsee. Huomenna siis nenä kohti muita maita ja tässä ku fiilistelen viis paitaa päällekkäin miten mulla on syömättömyyden takia kylmä +25-asteisessa huoneessa, S:ltä tulee viesti että haluunko huomenna hakea thaimaalaista ruokaa kotiin vai kokata ite. Siis anteeks en kumpaakaan! Mä haluun tunkee noi syömisajatukset sinne kuuluisaan siihen asti että on tavotteet kotona. Ja siltikään en mielellään rupeis ahtaa öljyssä käänneltyjä riisejä take-away -boksista joka ekaks on naurettavan täynnä ja tokaks sisätlää määrän X kaloreita. Tottakai mä tykkään siitä ruuasta, siis jumankekka mähän jumaloin thaisapuskaa mutta ku se nyt vaan ei käy!! Nyt on taas kerran hyvät neuvot tarpeen, tää ei näytä hyvältä.



Ongelma b, tää mun uus "ihailija" on ehdotellu jos sais hakee mut kentältä ja heittää kotiin. Herrahan ei siis tiedä että oon kind of varattu. En haluu tuottaa sille pettymystä enkä haluu loukata ketään tai muutenkaan aiheuttaa mielipahaa muttakun... Vaikka iteppähän oon tähän kuseen joutunu joten mitäs valitan. Toivon vaan että sillä on luennot sillain että se joutuu istumaan siellä ku mun lento tulee, sormet ristiin.

Eilen mamma kokkaili jouluruokia itsenäisyyspäivän kunniaksi. Huomaa taas miten nopeesti tulee täyteen ku ei oo tottunu syömään. Onneks se oli ainoo mitä söin sinä päivänä ja niistäki nielin vaan lanttulaatikkoa ja salaattia, enimmäkseen sitä jälkimmäistä. Mamma vielä ehdotteli että ottasin lisää mutta olin kertakaikkiaan täynnä, niin täynnä! Illalla kävin vielä pitkällä kävelyllä. Aamulla on niin ihanaa herätä siihen tunteeseen miten ei oo turvoksissa! Siitä sain tsemppiä tälle päivälle taas ottaa kevyesti, puolikas salaatti lounaaks ja loput siitä iltapalaks, jälkkäriks omena. Lautaselle levitin vähän lanttulaatikkoa ja rosollia hämäykseks. Voi kumpa tää sama tahti vaan vois sitte S:n kanssa jatkua... Nyt taidan tosin vielä kompensoida tuleviä läskiviikkoja kuntopyöräilyllä ja lenkillä. Ha det bra kullannuput! <3

may I stay here?

Hei wuppiduu ja heipparallaa, sadas postaus! Oolalaa!

Tää elämä tuntuu niin naurettavalta just nyt, oon Suomessa. Kaukana kaikesta paskanjauhannasta mitä siellä S:n kanssa on. Ajatus siitä että ensviikolla on taas lentokoneen nokka kohti niitä tutuksi käyneitä paskamaisia rutiineja, itkua ja ongelmia, ahdistaa niin saatanallisesti että mieli tekis sanoa että jään tänne paastoomaan ja juhlimaan koko loppuelämäkseni. Mut enhän mä voi tehä sitä? Sitäpaitsi kaikki mun tavarat on siellä? Oon ihan hukassa enkä osaa päästää irti, vaikka se ois varmaan ainoo mikä pitäis mut jollain tasolla ees järjissäni. Nii ja psykoterapialähete tuli viimeviikolla. Ei siis syömisen takia vaan muista asioista.


Ja pliis kuka tietää mistä johtuu tää käsittämätön itsekurin heilahtelu?! Jos yks pv ois valmis sitomaan ittensä puuhun kiinni ihan vaan ettei pääse jääkaapille ni toisena päivänä jo palkkä ajatus syömisestä kammoksuttaa. Tai niin no joo, nää viimeset ajat pelkkä idea tai syömisestä puhuminen on saanu mun sykkeet nousemaan, tänään äiti pisti nokan alle lautasellisen spaghettia ja mä en saanu ees haarukkaa otettua käteeni. Olin suhteellisen varma että maailma loppuu tähän jos sitä alan ahtamaan sisääni. Mamma onneks hävis huoneesta joten kippasin annoksen muovipussiin ja kiikutin roskikseen.

Tänään pääsin myös vaa'alle. 50.8kg Jasså. Tiesinhän mä että se on noussu, ei yllättäny. Olin samaan aikaan sekasin helpotuksesta ettei ton enempää, ja toisaalta oisin voinu hukuttautua vessanpönttöön ihan vaan siitä raivosta ja pettymyksestä että se ylipäätään oli korkeempi. Miten mä oisinkaan ehtiny laihtua tässä ajassa jos en ois ollu S:n luona. Miten pieni ja nätti voisin olla ellei mua ois koko syksyä väkisin vaan syötetty, syötetty ja syötetty. Tää koko fucking syksy on ollu paskahuussiin heitettyä aikaa, kaikki tuntuu niin turhalta. Ja nyt ku mulla on mahollisuus vetää 120% tsemppi päälle, joudun vaan paniikin valtaan siitä että viikon päästä palaan S:n luo ja se voi taas tuhota kaiken. MITÄ ihmettä teen?! Mamma laittaa ruokaa alhaalla. Lohkoperunoita ja lohipuikkoja. En syö. Isäpuoli haluu lähtee viel kahville mun kanssa. En syö. Mun pöydällä on omena, jonka meinasin syödä lounaaks. En syö. Ja tosta joulukalenterista ei tarvii ees puhua. Oon kurkkuani myöten täynnä syömistä, lähen lenkille.

Ciao murut!<3

Keväällä pysin opiskelemaan, takas pihjoseen, takas kotiin!<3






En edes muistanu mitlä tuntuu koti-ikävä!

Noniin se tunteilusta, oon nimittäin helvetin tyytyväinen itteeni! Tai niin juu, mitäs tekemistä sillä mun oman tahdonvoiman kanssa on että tänään on käyny tuuri eikä kukaan oo vahtimassa mitä ja miten syön! Aamulla lähin aikasin yliopiston avointen ovien päivälle ja kävin tutkailemassa millasta se opiskelu mahtaiskaan olla. Aikanen herätys ja mun nukkumishalut ei vaan jättäny tilaa aamupalalle, srry. Ja koska S ei nyt oo kotona, voin jatkaa päivää ilman lounasta! Ainooks ateriaks jää siis iltapala, jotain vihanneksia ja tofua oli suunnitteilla... Kulutin tnä lenkillä jo vajaat 300kcal eli ehkä saan syödä?

Tuijotin tänään itteeni taas peilistä. Tankkijalat hinkkaa yhteen, posket paisuu ja käsivarret höllyy. Ihme ku ei itku päässy! Veikkaan että nyt on pakko vielä kipittää lenkille ennenku S tulee kotiin ja kieltää mua. Muutama kulutetu lisäkalori on aina ihan jees!

ongelmalapsi.

Tuun mahollisesti ryminällä takasin suomeen. Mamma on nyt siellä hommannu mulle lääkäriajan ja vaatii että hankin terapialähetteen. Se oli tossa pari viikkoa sitte käymässä täällä ja sano että näytän flipanneen täysin ja uteli jos käytän huumeita tai muuten vaan polttelen jotain epäilyttävää. Mun kaikki kaverit siellä on nyt koko syksyn hyvällä ja pahalla saada mua palaamaan koska ne on täysin vakuuttuneita ettei mun suhde S:n kanssa tee mulle hyvää, kuulemma se on puhdasta valtataistelua ja manipuolointia. Juu kaverit ootte oikeessa, tulee niitä päiviä ku alan hervottomana täristä ja vapista ku se tulee samaan huoneeseen, koska pelkään että se taas kertoo mitä kaikkea oon tehny väärin. Ja juu, musta ois ihanaa voida lähteä lenkille tai nähä kavereita tai käydä helvetti vessassa ilman että tunnen tekeväni jotain väärää, totta hitossa mua nyppii että joudun kattoo sitä murjotusta ja kiukuttelua vähintään sen kolme päivää jos poistun tekemään omia asioitani. Ja joka ikinen kerta ku koitan ottaa asian puheeks ni tulee nää "enhän mä kiellä sulta mitään!" (sun käytös kertoo kaiken) "mähän teen kaikkeni sun eteen ja annan slle kaiken!" (yks ihminen ei pysty tarjoo toiselle kaikkea, piste.) "tiedätkö miten väsyny MÄ aina oon sun itsekkyyteen??" (oonko itsekäs, anteeks, anteeks, anteeks...) "mä rakastan sua!" (nii mäki sua) En tiedä teenkö ite jotain väärin ku se aina suuttuu, en tiedä onko se oikeesti mun syy, enkä tiedä onko sillä oikeutta olla tollanen. Mutku mä uskon sitä, se saa mut uskomaan että oon ihan täys paska. Ja mä en USKALLA jättää sitä, mitä sitte tekisin? We still have our moments.

Että semmosta paskaa juu mutta nyt siis se ruokapuoli! Eilen sain taas hirveet hepulit ku S halus hakee kiinalaista ruokaa kotiin. Olin onnistunu ihmeen kaupalla siihen asti olemaan koko päivän syömättä ja laskeskelin että se kestää jonku salaatin ja leipäviipaleen illalla. Mut siis oikeesti, kiinalaista? Saatana mä vaan sanon. Olin syöny mun boksista melkeen puolet ja sanoin että nyt on massu nii täys et vissiin jätän loput huomiseks. Ja paskat mitä ku S alko taas luomaan sellasia katseita että pelkäsin että yöllä käynnistyy kolmas maailmansota jos en nyt kiltisti nappaile puikoilla ruokaa suuhun! Ja aijaijai miten täynnä mun maha oli ja miten kipeetä se teki ja miten mua ahdisti ja miten hymy perseessä kiitin S:ää ruuasta. Se lähti pistää babyn nukkumaan ja multa lens nuudelit kaaressa ulos. Valitettavasti vaan ihan liian pieni osa niistä... Aamulla olin turvonnu ku hiivataikina ja naama oli enemmän levee ku korkee. Hyi, hyi, hyi.



Onneks aamu taas oli sen verran kiireinen että kerranki luistettiin yhteisestä aamupalasta, joten mun päivän tärkein ateria oli lusikallinen joghurttia sotkettuna kulhonpohjalle. Sen jälkeen jäin yksin kotiin ja painelin oikopäätä lenkille -338kcal. Myöhemmin meen vielä kävellen ratsastamaan ja toivon että noi kuittaa sitte sen lounaan minkä S meille keksii. Mitä ikinä sitte onki, yleensä keskellä päivää jotain semikevyttä kuiteski.Iltapalan meinasin skippaa tänään sillä tekosyyllä että meen yhen kaverin luo istuu iltaa. Ja tää on nyt just se kaveri joka on useempaan kertaan vieny mua deiteille ja aika tosissaan juoksee mun perässä. Se on jopa istunu yliopistoluennoilla opettelemassa suomea että vois yllättää mut, ei hitto. Ahdistavaa, sitäpaitsi S on oikeessa, täys syyhän sillä on olla mustasukkanen ku mä haluun vaan leikkiä tulella tällain huvikseni!

Mikämikämikä on mun ongelma?! Ja sen on parempi olla tarjoomatta mitään syötävää!

antakaa olla

Vihaa, vihaan ja vihaan tuputtamista. S innostu kokkailee välipalaks paistettuja päärynöitä ja banaaneja cashewpähkinöiden kanssa, kiva ja nami ja juujuu mutta MIKS? Oltiin just syöty lounaaks yhessä merikrottia ja punajuurisalaattia. Ja aamulla se halus syödä taas yhessä aamupala, joghurttia ja muroja. Illalla pitäis vielä pistää pöytään juustokokoelma ja patonkia ja salaattia?! Joo sitä salaattia voin ottaa ja olla onnellinen mutta leipää ja juustoa ei HELVETISSÄ. Ja kaapissa odottaa vielä illaks mudcake, anteeks?! Ja siis ihan todella, musta on ihanaa ku ihmiset voi nauttia ruuasta ja haluu syödä kaikkee hyvää, ilman mitään ongelmaa ja täysin hyvillä mielin, mut MIKS sitte pitää kiskoo väkisin mut siihen mukaan? Jos kaveriporukka tupakoi ni eihän sillonkaan saa pakottaa savutonta kaveria maistamaan? Tosi hubaa tänään tolla hedelmävälipalalla ku pöydässä oli vaniljakastiketta mausteeks, mä tietenkään en ottanu ja S heti sillai et HEEEI mikä sul on TÄÄ ON KANS VIEL TÄSSÄ ja tuli kaataa mulle sitä. Joo siis NO SHIT seki oli siinä, eihän??! Katos ku en huomannu, muuten oisin imeny sen pillillä suoraan kannusta!!! Tai mitäpä jos, en vaan halunnu ottaa sitä?

Ja mikä siinä ylipäätään on, että ruoka voi aiheuttaa niin paljon kitkaa rakkaimpien kanssa? Jos toinen vaikka rakastavana eleenä tarjoo suklaamuffinssin, ihan pelkkää hyvää hyvyyttään ni aivan varmasti se riittää mulle syyks vetää nenään semmoset herneet omenat ja vesimeloonit että oksat pois! Ja jumaliste sitte ku ei tarjoo lisää, heti tulee se fiilis että oonko niin lihava ettei mulle voi antaa lisää?! Johtopäätös: pitäis aina vaan syödä yksin, ja sillon vois hyvin myös jättää syömättä. Haluisin vaan kehittää itelleni täydellisen ruokavalion ja keskittyy siihen yksinäni ilman että kukaan haluu lisätä siihen mitään tai ottaa mitään pois, ilman että kukaan haluu teh seuraa ku syön ja ilman että kukaan sotkee mun liikuntasuunnitelmia. Haluun vaan olla rauhassa!!

mitä tapahtuu...?

Oon kipeenä kotona, taas. Oon niin usen kipeenä nykyään? Söin aamupalaks S:n silmien alla juggen muroila, 92kcal. Ku se lähti painelin lenkille, paskat flunssapöpöistä. Kulutin sentään lähemmän 300kcal, jotain oon saanu aikaan tänään.

Viime viikonloppu oli melkosen sekava. Tässä on nyt kuvioita tullu hämmentämään yks paikallinen urpo joka iski silmänsä muhun jokunen kuukausi takaperin. Urpo nimeltä M sai multa sitte heikolla hetkellä deittilupauksen ja se meni parin hyvän drinkin merkeissä, ilman ruokaa ja ilman ahdistusta. Mukava ilta siis. Ja tällä kertaa se sitte haluski viedä mut parhaan kaverinsa synttäreille, ja enne sitä syömään. Voi jeesus että meinasin flipata pahemman kerran ruokalistan kanssa, lähestulkoon itkua vääntäen kysyin siltä että mitä ihmettä mun pitäis syödä, en osaa päättää sellasta! En alkuunkaan haluis yhtään mitään! Herra sitte tarjos mulle lopulta tomaatti-rucola -pastan ja mineraalivettä. Se vesi oli hyvää! Ruokaa väkersin kurkusta alas puol haarukallista kerralla kunnes 1/3 annoksen jälkeen olin täynnä ja vittuuntunu. Eka siitä, että mun ylipäätään piti syödä sitä ja sitte siitä että sen syöminen oli ongelma. Nyt mä täällä elän siinä toivossa että M ajattelee tytön vähän jänskänneen treffejä, eikse aina vähän oo niin?<3 Ainoo vaan että mä en kertakaikkiaan jaksa suhtautua siihen niin vakavasti että saisin minkäännäkösiä perhosia mahaan tai muurahaisia housuihin. Ihme moraaliton paska mäki oon, en oo alkuunkaan kiinnostunu tästä tyypistä, nautin vaan huomiosta. Varsinki ku S:n aika viimeaikoina on menny vähän muualle... Juu eli tulkaa vaan hakemaan hirtettäväks jos haluutte.




Seuraavaks ajettiinki sitte sinne juhliin, melkosen hulppee talo ja mukavia ihmisiä. Mä istuin nahkasohvalla tyytyväisenä vetämässä small talkia muitten vieraitten kanssa ja tää M:n homie kanto mulle drinkkisekotuksia suoraan pöytään. Jossain vaiheessa kaikki meni hupsistakeikkaa ja yllättäen yks typerä suomalainen oksensi nurkkaan kalliille kokolattiamatolle. Kaikki ihmiset oli niin ymmärtäväisiä ja halus auttaa mutta voi jessus miten hävetti. Varsinki ku se laukas aika ärhäkän paniikkikohtauksen ja lopulta M makso mun taksimatkan kotiin. Fail fail fail. Ja seuraavana päivänä ne kaikki oli aidon empaattisia ja huolissaan ja kysy miten voin. Ja M toivo että nähtäis pian uudestaan, ja kysy osotetta että vois lähettää ruusuja. En sitte viittiny sanoo, ekaks ois saattanu S vähän kysellä perään ja toiseks mulla oli liian kiire piehtaroida itsesäälissä ja häpeässä ja vitutuksessa.






Seuraavana päivänä oliki sitte kova kuume, JIPII se vie ruokahalun. Eilen söin leivän ja tonnikalasalaattia. Tänään toistaseks noi murot ja illalla aasialaista linssikeittoa. Kerranki S ei tuputa väkisin ruokaa, sen mielestä kipeenä olo on tekosyy ruokahaluttomuudelle. Siispä otan nyt siitä kaiken mahollisen hyödyn irti, alan olla paineissa koska muutaman viikon päästä on reissu suomeen edessä ja oon varma että kaverit kummastelee mun turvonnutta ja pöhöttynyttä ulkomuotoa. En oo käyny vaa'alla yli kahteen kuukauteen, ja oon varma että oon paisunu. En uskalla laittaa kireitä vaatteita ku pelkään että niistä huomaisin konkreettisesti että oon lihonu. En uskalla syödä koska pelkään konkreettisesti lihoa. Siks liikun enemmän ku koskaan. Ja koska en pysty täällä mittaamaan joka ikistä ruoka-ainetta vaa'alla, pelkään syödä. Enemmän ku koskaan.

kurpitsapaskaa.

Ruokailu on sosiaalinen tapahtuma. Perhe kokoontuu yhteen. Syödään ja rentoudutaan. Keskustellaan päivän tapahtumista. Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa. Ruokapöytä täynnä kulinaristeja. JIPII.

Ja yks joka ei haluu syödä. Eikä osallistu keskusteluun. Se yks minä laskee kaloreita. Ja pyyhkii kyyneleen silmänurkasta ku tajuu että kurpitsavalkoviini -kastikkeeseen on käytetty kermaa eikä jotain korvaavaa tuotetta. Ja valkosta pastaa. Siis ei täysjyvää vaan sitä normaalia paskaa. Siis pastaa. Se yks ei ehi jutella ku sen pitää käydä keittiössä sylkemässä spaghettia roskikseen. Tosi sosiaalista!

Jos ite saisin päättää, heräisin aamulla enkä söis aamupalaa. Sitte lähtisin lenkille ja siivoisin että kaikki on täydellisesti järkässä. En söis lounasta. Iltapäivällä söisin välipalaks omenan tai jotain, ennenku vastaisin maileihin, soittelisin puhelut ja hoitasin muuten kaikki hommat. Iltapalalla ennen seittemää söisin ehkä rahkaa tai leipää, vähän jotain ettei kaikki elimoistön toiminta ihan stoppaa ja se siitä. Lähtisin lenkille, tekisin lihaskunnon ja menisin nukkumaan. Mut vitut mitään semmosta! Ku se yhteinen ruokailu on niin tärkee perheen yhteinen tapahtuma tapahtuma.






Tänään on taas uus ruolkatappelu, sitä samaa mitä se joka päivä on aamusta iltaan. Ihana rakastava S teki kauniin teon ja laitto aamupalaa. Yleensä syön 100g rasvatonta joghurttia missä on 10g muroja, yhteensä 92kcal. Koska S siitä tietää että tykkään niistä muroista, se oli laittanu täyhen kulhon niitä! Ja juggee päälle, ja banaania! Mutku mä en syö banskua? Ja lisäks se oli laittanu mukaan myös kaurahiutaleita! Viimeviikolla just tapeltiin siitä miten mä teen liian pienet aamupalat ja se sano että joka aterialla pitäis syödä ~500kcal. Joten no way in hell uskallan syödä sen laittamaa aamupalaa! Musta on ihan helvetin kivaa että ihmiset niinku S pystyy syömään 500kcal neljä kertaa päivässä ja napostella lisäks haribokarkkeja TV:n edessä illalla mutta mä en pysty. Sen ku teen ni en mahu enää keittiön ovesta ulos ja jään sinne loppuelämäkseni seurana jääkaappi ja lopulta kuolen liikalihavuuteen. Ei kuulosta oikein hyvältä! Siispä noukin jonku 50kcal edestä juggea siitä suuhuni ja sanoin etten oo nälkänen niin aikasin aamusta, syön myöhemmin sen loppuun. Onneks sillä oli kiire lähteä joten se ei päässy todistamaan miten kippasin lopulta koko satsin biojätteisiin. Ja noi 50kcal tietää 500 X-hyppyä, puolet tein jo! Illalla se halus syödä vielä tofuwokkia ja riisiä, siitäki tulee kerralla 400kcal ku otan enemmän wokkia ku riisiä, joten pitää säästellä. Jos söisin paljon jo päivällä en sais illalla syödä enää mitään! Ja se ei onnistu koska se on semmonen tärkee sosiaalinen tapahtuma. Vitut.