Nyt päätin siis lopulta uskaltautua avaamaan oman blogin, tavoitteena saada lisää motivaatiota jaksaa eteenpäin tässä kaloreiden, painoindeksien ja epäonnistumisten kyynelien valtameressä.
Oon kamppaillu jos jonkinmoisten syömisongelmien kanssa varmaan siitä asti kun olin 12. Silloin se tosin oli vielä semmosta uhoomista ja karkkilakkoilua ilman mitään todellista käsitystä ravintoarvoista tai energiankulutuksista. Kuitenkin jo sillon tiesin, etten voi koskaan olla tyytyväinen peilikuvaani ellen tee jotain, ja siitä samasta ahdistuksesta kärsin vaihtelevasti seuraavat vuodet, toisinaan yritin kaikkeni oksentaa tai paastota ja välillä taas osasin ottaa enemmän chillisti ja mukamas hyväksyä itteni.
Lukiossa vasta aloin hahmottaa mistä siinä hommassa ihan todella on kyse, satuin vaan (epä)onnekseni tutustumaan oikeisiin ihmisiin. Ekat oikeet kalorilistat tein vaihto-oppilasvuoden aikana ja suomeen palatessa olin 3kg kevyempi ja ihmiset huomas sen. Sillon tiesin, että pystyn siihen. Sillon ei enää ollu paluuta.
Nyt vuotta myöhemmin oon tosta laskenu vielä toiset 3kg. Itseasiassa enemmän mutta keväällä lihoin kun luulin voivani elää ihan normaalisti ilman tätä sekoilua. Paskat semmosesta, mä en oo valmis, en lähelläkään. En oo tyytyväinen, en voi enkä saa olla tyytyväinen ennenkun peilistä kattoo takasin se laiha kaunis keijukainen. Ja mä pystyn siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti