may I stay here?

Hei wuppiduu ja heipparallaa, sadas postaus! Oolalaa!

Tää elämä tuntuu niin naurettavalta just nyt, oon Suomessa. Kaukana kaikesta paskanjauhannasta mitä siellä S:n kanssa on. Ajatus siitä että ensviikolla on taas lentokoneen nokka kohti niitä tutuksi käyneitä paskamaisia rutiineja, itkua ja ongelmia, ahdistaa niin saatanallisesti että mieli tekis sanoa että jään tänne paastoomaan ja juhlimaan koko loppuelämäkseni. Mut enhän mä voi tehä sitä? Sitäpaitsi kaikki mun tavarat on siellä? Oon ihan hukassa enkä osaa päästää irti, vaikka se ois varmaan ainoo mikä pitäis mut jollain tasolla ees järjissäni. Nii ja psykoterapialähete tuli viimeviikolla. Ei siis syömisen takia vaan muista asioista.


Ja pliis kuka tietää mistä johtuu tää käsittämätön itsekurin heilahtelu?! Jos yks pv ois valmis sitomaan ittensä puuhun kiinni ihan vaan ettei pääse jääkaapille ni toisena päivänä jo palkkä ajatus syömisestä kammoksuttaa. Tai niin no joo, nää viimeset ajat pelkkä idea tai syömisestä puhuminen on saanu mun sykkeet nousemaan, tänään äiti pisti nokan alle lautasellisen spaghettia ja mä en saanu ees haarukkaa otettua käteeni. Olin suhteellisen varma että maailma loppuu tähän jos sitä alan ahtamaan sisääni. Mamma onneks hävis huoneesta joten kippasin annoksen muovipussiin ja kiikutin roskikseen.

Tänään pääsin myös vaa'alle. 50.8kg Jasså. Tiesinhän mä että se on noussu, ei yllättäny. Olin samaan aikaan sekasin helpotuksesta ettei ton enempää, ja toisaalta oisin voinu hukuttautua vessanpönttöön ihan vaan siitä raivosta ja pettymyksestä että se ylipäätään oli korkeempi. Miten mä oisinkaan ehtiny laihtua tässä ajassa jos en ois ollu S:n luona. Miten pieni ja nätti voisin olla ellei mua ois koko syksyä väkisin vaan syötetty, syötetty ja syötetty. Tää koko fucking syksy on ollu paskahuussiin heitettyä aikaa, kaikki tuntuu niin turhalta. Ja nyt ku mulla on mahollisuus vetää 120% tsemppi päälle, joudun vaan paniikin valtaan siitä että viikon päästä palaan S:n luo ja se voi taas tuhota kaiken. MITÄ ihmettä teen?! Mamma laittaa ruokaa alhaalla. Lohkoperunoita ja lohipuikkoja. En syö. Isäpuoli haluu lähtee viel kahville mun kanssa. En syö. Mun pöydällä on omena, jonka meinasin syödä lounaaks. En syö. Ja tosta joulukalenterista ei tarvii ees puhua. Oon kurkkuani myöten täynnä syömistä, lähen lenkille.

Ciao murut!<3

Keväällä pysin opiskelemaan, takas pihjoseen, takas kotiin!<3






En edes muistanu mitlä tuntuu koti-ikävä!

Noniin se tunteilusta, oon nimittäin helvetin tyytyväinen itteeni! Tai niin juu, mitäs tekemistä sillä mun oman tahdonvoiman kanssa on että tänään on käyny tuuri eikä kukaan oo vahtimassa mitä ja miten syön! Aamulla lähin aikasin yliopiston avointen ovien päivälle ja kävin tutkailemassa millasta se opiskelu mahtaiskaan olla. Aikanen herätys ja mun nukkumishalut ei vaan jättäny tilaa aamupalalle, srry. Ja koska S ei nyt oo kotona, voin jatkaa päivää ilman lounasta! Ainooks ateriaks jää siis iltapala, jotain vihanneksia ja tofua oli suunnitteilla... Kulutin tnä lenkillä jo vajaat 300kcal eli ehkä saan syödä?

Tuijotin tänään itteeni taas peilistä. Tankkijalat hinkkaa yhteen, posket paisuu ja käsivarret höllyy. Ihme ku ei itku päässy! Veikkaan että nyt on pakko vielä kipittää lenkille ennenku S tulee kotiin ja kieltää mua. Muutama kulutetu lisäkalori on aina ihan jees!

ongelmalapsi.

Tuun mahollisesti ryminällä takasin suomeen. Mamma on nyt siellä hommannu mulle lääkäriajan ja vaatii että hankin terapialähetteen. Se oli tossa pari viikkoa sitte käymässä täällä ja sano että näytän flipanneen täysin ja uteli jos käytän huumeita tai muuten vaan polttelen jotain epäilyttävää. Mun kaikki kaverit siellä on nyt koko syksyn hyvällä ja pahalla saada mua palaamaan koska ne on täysin vakuuttuneita ettei mun suhde S:n kanssa tee mulle hyvää, kuulemma se on puhdasta valtataistelua ja manipuolointia. Juu kaverit ootte oikeessa, tulee niitä päiviä ku alan hervottomana täristä ja vapista ku se tulee samaan huoneeseen, koska pelkään että se taas kertoo mitä kaikkea oon tehny väärin. Ja juu, musta ois ihanaa voida lähteä lenkille tai nähä kavereita tai käydä helvetti vessassa ilman että tunnen tekeväni jotain väärää, totta hitossa mua nyppii että joudun kattoo sitä murjotusta ja kiukuttelua vähintään sen kolme päivää jos poistun tekemään omia asioitani. Ja joka ikinen kerta ku koitan ottaa asian puheeks ni tulee nää "enhän mä kiellä sulta mitään!" (sun käytös kertoo kaiken) "mähän teen kaikkeni sun eteen ja annan slle kaiken!" (yks ihminen ei pysty tarjoo toiselle kaikkea, piste.) "tiedätkö miten väsyny MÄ aina oon sun itsekkyyteen??" (oonko itsekäs, anteeks, anteeks, anteeks...) "mä rakastan sua!" (nii mäki sua) En tiedä teenkö ite jotain väärin ku se aina suuttuu, en tiedä onko se oikeesti mun syy, enkä tiedä onko sillä oikeutta olla tollanen. Mutku mä uskon sitä, se saa mut uskomaan että oon ihan täys paska. Ja mä en USKALLA jättää sitä, mitä sitte tekisin? We still have our moments.

Että semmosta paskaa juu mutta nyt siis se ruokapuoli! Eilen sain taas hirveet hepulit ku S halus hakee kiinalaista ruokaa kotiin. Olin onnistunu ihmeen kaupalla siihen asti olemaan koko päivän syömättä ja laskeskelin että se kestää jonku salaatin ja leipäviipaleen illalla. Mut siis oikeesti, kiinalaista? Saatana mä vaan sanon. Olin syöny mun boksista melkeen puolet ja sanoin että nyt on massu nii täys et vissiin jätän loput huomiseks. Ja paskat mitä ku S alko taas luomaan sellasia katseita että pelkäsin että yöllä käynnistyy kolmas maailmansota jos en nyt kiltisti nappaile puikoilla ruokaa suuhun! Ja aijaijai miten täynnä mun maha oli ja miten kipeetä se teki ja miten mua ahdisti ja miten hymy perseessä kiitin S:ää ruuasta. Se lähti pistää babyn nukkumaan ja multa lens nuudelit kaaressa ulos. Valitettavasti vaan ihan liian pieni osa niistä... Aamulla olin turvonnu ku hiivataikina ja naama oli enemmän levee ku korkee. Hyi, hyi, hyi.



Onneks aamu taas oli sen verran kiireinen että kerranki luistettiin yhteisestä aamupalasta, joten mun päivän tärkein ateria oli lusikallinen joghurttia sotkettuna kulhonpohjalle. Sen jälkeen jäin yksin kotiin ja painelin oikopäätä lenkille -338kcal. Myöhemmin meen vielä kävellen ratsastamaan ja toivon että noi kuittaa sitte sen lounaan minkä S meille keksii. Mitä ikinä sitte onki, yleensä keskellä päivää jotain semikevyttä kuiteski.Iltapalan meinasin skippaa tänään sillä tekosyyllä että meen yhen kaverin luo istuu iltaa. Ja tää on nyt just se kaveri joka on useempaan kertaan vieny mua deiteille ja aika tosissaan juoksee mun perässä. Se on jopa istunu yliopistoluennoilla opettelemassa suomea että vois yllättää mut, ei hitto. Ahdistavaa, sitäpaitsi S on oikeessa, täys syyhän sillä on olla mustasukkanen ku mä haluun vaan leikkiä tulella tällain huvikseni!

Mikämikämikä on mun ongelma?! Ja sen on parempi olla tarjoomatta mitään syötävää!