Pitkästä aikaa!

Tää on nyt ollu oikee emämunaustauko, isoin syy siihen siis se, että siirsin taas perseeni ja asumukseni paikasta A paikkaan B ja paikassa B oli väliaikanen nettiongelma enkä päässy jakamaan kuulumisia lihomisestani, ei sillä että nytkään kokisin mitään suurta himoa päästä tunnustamaan teille miten läydellinen häviäjä oon mutta eipä auta muu, oon siis oikee supersika. Täällähän niinku jotkut rakkaat muistaa on pakkosyöttö avainsana ja mitään nirsoilua ei katota hyvällä, ja se alkaa nyt hälyttävästi näkyä ja erityisesti tuntua mun hehtaarinkokosessa ruhossa. Siitä on sitte seurannu taas se, että oon jälleen terästäytyny kieroissa ruuankiertosuunnitelmissa ja otan kaikennäkösiä sniikkausideoita vastaan jos niitä jollain on. Oon onneks fiksuna likkana tällä viikolla passittanu S:n aina suihkuun ja luvannu sillä välin pistää aamupalat valmiiks, tähän mennessä sille ei oo luojan kiitos vielä auennu että mun annoksesta on skipattu banaani, hunajamurot ja müsli ja että se todellisuudessa on pelkkää omenaa blandattuna rasvattomaan jogurttiin.

Tänään just tuliki tietty sitte oikee kaikkien epäonnistumisten mummu, piti syödä 2 LÄMMINTÄ RUOKAA ja molemmissa annoksissa kaloreita ainaki 600!! Plus sitte S:n syöttämä suklaacookie yms mättöä pariiin väliin. Illalla sain tuputettuna vielä mega-annoksen maapähkinäjäätelöä ja siinä vaiheessa mun hermot sano naks ja puklasin sen kaiken lukittujen vessanovien takana lavuaariin. Se oli jotenki liian helppoa, vähän vaan hytkyin ja kumarruin eteenpäin ja PULP, ulkona oli. Ja sama riittävän monta kertaa ni johan oli parempi mieli! Oli jotenki tosi hämillinen olo sen jälkeen, muistan kyllä miten joskus oksensin päivittäin, kokoajan ja kaiken mutta tää oli jotenki liian helppoa. Tästä sitte ei tuu tapaa, eihön? Pitää ehdottomasti alkaa panostaa liikuntaan, ja mahollisimman low-fat ruokaan. Ja vaikka nenäliinoihin sylkemiseen mutta toi oksentaminen näitten seinien sisällä on liian iso riski, en haluu joutuu hirsipuuhun tän takia. Enkä haluu että S saa tietää mitä edelleen puuhailen, se satuttais sitä niin liikaa. Se luulee että tää vaihe on koettu ja unohdettu, niinku tää onki sitte heti ku oon tarpeeks pieni siihen, ja sitä mä helvetti soikoon aion vielä olla!!