Tää elämä tuntuu niin naurettavalta just nyt, oon Suomessa. Kaukana kaikesta paskanjauhannasta mitä siellä S:n kanssa on. Ajatus siitä että ensviikolla on taas lentokoneen nokka kohti niitä tutuksi käyneitä paskamaisia rutiineja, itkua ja ongelmia, ahdistaa niin saatanallisesti että mieli tekis sanoa että jään tänne paastoomaan ja juhlimaan koko loppuelämäkseni. Mut enhän mä voi tehä sitä? Sitäpaitsi kaikki mun tavarat on siellä? Oon ihan hukassa enkä osaa päästää irti, vaikka se ois varmaan ainoo mikä pitäis mut jollain tasolla ees järjissäni. Nii ja psykoterapialähete tuli viimeviikolla. Ei siis syömisen takia vaan muista asioista.
Ja pliis kuka tietää mistä johtuu tää käsittämätön itsekurin heilahtelu?! Jos yks pv ois valmis sitomaan ittensä puuhun kiinni ihan vaan ettei pääse jääkaapille ni toisena päivänä jo palkkä ajatus syömisestä kammoksuttaa. Tai niin no joo, nää viimeset ajat pelkkä idea tai syömisestä puhuminen on saanu mun sykkeet nousemaan, tänään äiti pisti nokan alle lautasellisen spaghettia ja mä en saanu ees haarukkaa otettua käteeni. Olin suhteellisen varma että maailma loppuu tähän jos sitä alan ahtamaan sisääni. Mamma onneks hävis huoneesta joten kippasin annoksen muovipussiin ja kiikutin roskikseen.
Tänään pääsin myös vaa'alle. 50.8kg Jasså. Tiesinhän mä että se on noussu, ei yllättäny. Olin samaan aikaan sekasin helpotuksesta ettei ton enempää, ja toisaalta oisin voinu hukuttautua vessanpönttöön ihan vaan siitä raivosta ja pettymyksestä että se ylipäätään oli korkeempi. Miten mä oisinkaan ehtiny laihtua tässä ajassa jos en ois ollu S:n luona. Miten pieni ja nätti voisin olla ellei mua ois koko syksyä väkisin vaan syötetty, syötetty ja syötetty. Tää koko fucking syksy on ollu paskahuussiin heitettyä aikaa, kaikki tuntuu niin turhalta. Ja nyt ku mulla on mahollisuus vetää 120% tsemppi päälle, joudun vaan paniikin valtaan siitä että viikon päästä palaan S:n luo ja se voi taas tuhota kaiken. MITÄ ihmettä teen?! Mamma laittaa ruokaa alhaalla. Lohkoperunoita ja lohipuikkoja. En syö. Isäpuoli haluu lähtee viel kahville mun kanssa. En syö. Mun pöydällä on omena, jonka meinasin syödä lounaaks. En syö. Ja tosta joulukalenterista ei tarvii ees puhua. Oon kurkkuani myöten täynnä syömistä, lähen lenkille.
Ciao murut!<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti