Kesä on täällä! Oon turvoksissa ku liian pitkään keitetty makaroni, mutta tiiän ton olevan enimmäkseen pelkkää turvotusta lakkiaistarjoilujen jäljiltä, joten en anna sen pilata mun onnellisuutta. Lauantaina siis laskeutu lumi paskahuussin katolle ja musta tuli ylioppilas, päivä oli täydellinen, sain ihania lahjoja ja sylikaupalla punasia ruusuja. Ja mikä parasta, mun alkuperänen visio toetutu! Moni oli järkyttyny siitä, että olin pienentyny! Moneen kertaan piti vähätellä hykerrellen että enhän mä mihinkään oo laihtunu. Jonkun verran ihmettelin mitä ne keuhkoo ku en nyt mikään hammastikku oo vaikka kiloja onki tippunu, sitte tosin katoin jtn pari vuotta vanhoja kuvia ja järkytyin niissä olevaa pissaliisabonantsoa ja tajusin jossain määrin muutoksen mutta se ei tarkota sitä että pitäis vielä olla tyytyväinen! Oikeella tiellä oon silti. Ja nyt vihdoin on kesä oikeesti täällä, oon täynnä laihdutusmotivaatiota, kalenteri täynnä tapaamisia hietsussa ja hyvä fiilis! Ja kiitos tolle kuumuudelle ei pääse nälkä kaivelemaan, tänää oon imassu kaks porkkanaa ja piltin ja meinaan niitten lisäks syödä enää salaatin ennenku lähen illalla ratsastamaan! Nyt mulla on vajaat kaks viikkoa aikaa nauttia tästä kaloriton kesä -projektista, koska ens viikolla on muutto edessä.
Eli miten helvetissä aion handlata tän laihdutusprojektin kanssa ku muutan saman katon alle S:n kanssa, ja tällä kertaa ilman paluulippua. En voi enää laskea sen varaan että muutaman viikon päästä oon taas suomen kamaralla ilman yhtäkään ruokapoliisia näköpiirissä. Voisin nyt nostella kaloreita vähitellen ettei paino ainakaan pääsis nousemaan sitte ku yhtäkkiä ruokamäärät kasvaa, mutta mä en oo valmis luovuttamaan tässä vaiheessa! En oo vielä tarpeeks keyt, luiseva ja kaunis.Voisin nyt siis vetää rytinällä pari viikkoa niin alas ku pääsee, mutta lopulta se johtais siihen että paino nousee koska S:n kanssa kaloreita kertyy hikistesti joka paikasta nipistämälläki se 600-1000 per päivä, vähintään. Jos tää homma täällä on haastavaa ni siellä se on kokopäivätyötä. Mitä helvettiä siis teen?! Pitää taas ottaa kaikki keinot käyttöön ja ylittää ittensä, pitää olla vielä ovelampi ku mikä ylipäätään on mahollista ja pitää taistella joka ikistä suupalaa vastaan. Tuntuu että tää koko touhu saa nyt ihan uuden valon ku joudun kehittelemään ihan uuden tavan tehä kaikki. Mulla on tietyt rutiinit kasvanu kiinni selkärankaan enkä tiiä miten rakennan kaiken nyt uudestaan. Vaikka tavallaan vien syömishäiriöni nyt sen syntysijoille, voisin melkeimpä veikata ettei mulla tätä koko ongelmaa olis ilman S:ää. Siellä se alko ja sinne se loppuu. Mutta vasta sitte ku oon valmis.
Pitääki tässä jossain vaiheessa vääntää postaus siitä, mistä tää kaikki oikein lähti. Ja kuvapostaustaki varten oon jo keränny materiaalia eli semmostaki on pikapuoliin luvassa.
Ihanaa hellepäivää keijukaiset<3
En mä tee mitään.
VastaaPoistaKiitos sanoistasi <3
Olen niin kateellinen sulle...