Nyt oon vaakalakossa jonkun aikaa. Mun on pakko alkaa vähän treenailee tätä syömisten vahtimista ilman että ravaan vaa'alla joka fucking aamu ja lasken jokaisen puolikkaan kalorin joka masuun joutuu. Sitte ku oon S:n kanssa samojen seinien sisällä jatkuvasti ni mun on pakko noudattaa tiettyä varovaisuutta, tällä hetkellä lähestulkoon asun vaa'alla ja listaan kaloreita niin täpöllä että kohta on jännetuppitulehduksen vaara ilmassa. On ehkä maailman paskamaisin asia, että S on niin tarkkasilmänen. Se on monet kerrat huomannu miten äänettöästi päässäni lasken kaloreita ruokapöydässä, mun suun ei ees tarvii liikkua. Se näkee miten mun katse kiertää ja ilme on keskittyny ku toimitan karkeita päässälaskuja ruokapöytätarjonnasta. Joskus osaan niin vihata sitä että se tuntee mut niin hyvin. Mutta jokatapauksessa, nyt mulla on Suomessa vielä muutama päivä aikaa harjotella syömistä ilman laskemista ja silti niin että painon laskusuunta pysyy. Tänään syön X määrän ananasta, en voinu punnita sitä koska mun pitää nyt vierottautua myös ruokavaa'asta. En siis tiiä miten paljon kaloreita se sisältää ja luultavasti en uskalla muuta sitte syödäkkään, ihan sen takia etten tiiä missä mitäki on ja miten paljon. Uskomattoman raivostuttavaa, mutta en haluu että paino nousee takasi, en helvetissä.
Sitte tulee ongelman B-kohta, nimittäin nyt on vielä ok että syön pelkkää ananasta tai porkkanaa että tunnen oloni turvalliseks ilman että lasken kaloreita. Mutta ihanku tommonen nyt tulis kuuloonkaan sitte siellä, ehei! Siellä on notkuvat aaupala ja illallispöydät ku S haluu hemmotella, voisko jumalauta joskus "nauttia elämästä" ilman että se tarvii tehä niin läskisti? Saan nyt jo vatsanväänteitä savulohibageleista ja kookoskanoista. Tai siis siitä ajatuksesta. Sitte mun pitäis muka osata ottaa vaan ihan vähän, sen verran etten räjähdä lihavaks mutta niin ettei S ala marmattamaan? Mulle tuottaa uskomattomia vaikeuksia istua alas ja syödä, niinku pitää semmonen oikee ruokailuhetki. Parhaiten syön jos nappaan omenan ohimennen ja syön sen samalla ku järjestelen työpöytää. Syön aina seisten, mielellään yksin. Ja niin että teen jotain muuta samalla. JOSKUS on ok istua alas ruokapöydän ääreen, jos oon muun päivän syömättä ja otan ruokaa ihan vähän. Enimmäkseen kuitenki oon ikäänkuin pyyhkiny ruokailuhetket pois päiväjärjestyksestä, en koskaa haluu jättää aikaa syömiselle erikseen koska se on ihan uskomatonta tuhlausta! Kertokaas sitte että miten tommonen toimintatapa kombinoidaan pitkän yhteisen aamupalan, ja iltapäiväteen, ja iltapalan kanssa? JOKA PÄIVÄ. Varsinki ku saan veitsenteräviä katseita jos en ota lisää? Paskon housuihini pelosta kohta.
Onneks päätin piristää itteäni ostamalla iPhonen töiden jälkeen. Ja lähtemällä saatananmoiselle lenkille! Kiitos lukijat ku ootte siellä, ootte uskomaton voimavara!<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti