mitä tapahtuu...?

Oon kipeenä kotona, taas. Oon niin usen kipeenä nykyään? Söin aamupalaks S:n silmien alla juggen muroila, 92kcal. Ku se lähti painelin lenkille, paskat flunssapöpöistä. Kulutin sentään lähemmän 300kcal, jotain oon saanu aikaan tänään.

Viime viikonloppu oli melkosen sekava. Tässä on nyt kuvioita tullu hämmentämään yks paikallinen urpo joka iski silmänsä muhun jokunen kuukausi takaperin. Urpo nimeltä M sai multa sitte heikolla hetkellä deittilupauksen ja se meni parin hyvän drinkin merkeissä, ilman ruokaa ja ilman ahdistusta. Mukava ilta siis. Ja tällä kertaa se sitte haluski viedä mut parhaan kaverinsa synttäreille, ja enne sitä syömään. Voi jeesus että meinasin flipata pahemman kerran ruokalistan kanssa, lähestulkoon itkua vääntäen kysyin siltä että mitä ihmettä mun pitäis syödä, en osaa päättää sellasta! En alkuunkaan haluis yhtään mitään! Herra sitte tarjos mulle lopulta tomaatti-rucola -pastan ja mineraalivettä. Se vesi oli hyvää! Ruokaa väkersin kurkusta alas puol haarukallista kerralla kunnes 1/3 annoksen jälkeen olin täynnä ja vittuuntunu. Eka siitä, että mun ylipäätään piti syödä sitä ja sitte siitä että sen syöminen oli ongelma. Nyt mä täällä elän siinä toivossa että M ajattelee tytön vähän jänskänneen treffejä, eikse aina vähän oo niin?<3 Ainoo vaan että mä en kertakaikkiaan jaksa suhtautua siihen niin vakavasti että saisin minkäännäkösiä perhosia mahaan tai muurahaisia housuihin. Ihme moraaliton paska mäki oon, en oo alkuunkaan kiinnostunu tästä tyypistä, nautin vaan huomiosta. Varsinki ku S:n aika viimeaikoina on menny vähän muualle... Juu eli tulkaa vaan hakemaan hirtettäväks jos haluutte.




Seuraavaks ajettiinki sitte sinne juhliin, melkosen hulppee talo ja mukavia ihmisiä. Mä istuin nahkasohvalla tyytyväisenä vetämässä small talkia muitten vieraitten kanssa ja tää M:n homie kanto mulle drinkkisekotuksia suoraan pöytään. Jossain vaiheessa kaikki meni hupsistakeikkaa ja yllättäen yks typerä suomalainen oksensi nurkkaan kalliille kokolattiamatolle. Kaikki ihmiset oli niin ymmärtäväisiä ja halus auttaa mutta voi jessus miten hävetti. Varsinki ku se laukas aika ärhäkän paniikkikohtauksen ja lopulta M makso mun taksimatkan kotiin. Fail fail fail. Ja seuraavana päivänä ne kaikki oli aidon empaattisia ja huolissaan ja kysy miten voin. Ja M toivo että nähtäis pian uudestaan, ja kysy osotetta että vois lähettää ruusuja. En sitte viittiny sanoo, ekaks ois saattanu S vähän kysellä perään ja toiseks mulla oli liian kiire piehtaroida itsesäälissä ja häpeässä ja vitutuksessa.






Seuraavana päivänä oliki sitte kova kuume, JIPII se vie ruokahalun. Eilen söin leivän ja tonnikalasalaattia. Tänään toistaseks noi murot ja illalla aasialaista linssikeittoa. Kerranki S ei tuputa väkisin ruokaa, sen mielestä kipeenä olo on tekosyy ruokahaluttomuudelle. Siispä otan nyt siitä kaiken mahollisen hyödyn irti, alan olla paineissa koska muutaman viikon päästä on reissu suomeen edessä ja oon varma että kaverit kummastelee mun turvonnutta ja pöhöttynyttä ulkomuotoa. En oo käyny vaa'alla yli kahteen kuukauteen, ja oon varma että oon paisunu. En uskalla laittaa kireitä vaatteita ku pelkään että niistä huomaisin konkreettisesti että oon lihonu. En uskalla syödä koska pelkään konkreettisesti lihoa. Siks liikun enemmän ku koskaan. Ja koska en pysty täällä mittaamaan joka ikistä ruoka-ainetta vaa'alla, pelkään syödä. Enemmän ku koskaan.