so twisted so sweet...

Se tunne ku kerran onnistuu tekee parasta itsetunnolle ja itseKURILLE. Selvisin aamupalasta puolikkaalla persikalla. S oli taas sekotellu sörsseleitään ja mua odotti himottavan herkullinen annos keittiössä. Kesken aamiaisen meille vaan satu iskemään riidanpoikanen ja se paineli kiukuspäissään ripustamaan pyykkejä narulle. Mä sitte kaadoin kipinkapin persikanpalasia vajaan kulhollisen müslisekotusta roskikseen ja myhäilin tyytyväisenä. Miten kieroutunutta voi olla että tollanen asia kaikessa "positiivisuudessaan" jättää kakkoseks sen että ollaan just saatu mellakka aikaseks siitä että mä oon viimeyönä taas paniikkihuuruissa nähny painajaisia ja sekottanu ne todellisuuteen sillä seurauksella että oon huutanu S:lle ja itkeny hysteerisesti tajuumatta siitä ite mitään? Joskus pelotan itteäni mutta luotan siihen että jos vaan ignooraan noi kohtaukset ni niitä ei tuu ja done. Ah ku oiski nii helppoa, mutta aamupalalla tuli 29kcal ja se riitti vetää hymyn poskille!




Okei mä myönnän, oon aivan paskana sen takia että tää on niin väärin S:ää kohtaan. Koska vaikka miten yritän pitää muut asiat mielessä ja tehä tätä rutiininomasesti siinä sivussa ni tottakai se vie ajatukset. En voi kulkea heijastavan pinnan ohi ilman että arvioin peilikuvaani. En voi nauttia ruuasta ja rauhallisesta syömishetkestä koska mun syöminen on rauhallisesta kaukana, se on aina yks päänsisäinen vääntö ja helvetti. Ja mieluiten jättäsin koko ruuan väliin. S:lle vaan kokkaaminen ja ruokailuhetki ja nätti kattaus etc. on sydäntä lähellä, se kaikki on sille tärkeetä ja mulla on niin huono omatunto etten voi jakaa sitä kaikkea sen kanssa! Se on kaikki vaan niin väärin väärin väärin ja mä tiedän sen mutten hyväksy sitä, oon kertakaikkiaan liian itsekäs siihen! Tai pakkomielteinen, sairas, you name it. En vaan osaa antaa olla, enkä haluukkaan osata kunnes tää projekti on valmis. Ei se loputtomiin voi jatkua, joskus mä oon valmis!

Näillä ajatuksilla jatkoin lounaaseen jolloin riita oli jo selvitetty ja ruinasin lounaaks kurpitsakeittoa. Läpi meni, koska S tietää sen olevan yhtä mun lempiruokaa. No totta helvetissä ku lautasellisessa on vaan joku 180kcal ja sillä saa aikaseks ähkyn! Jos oisin ollu yksinäni ni oisin syöny sitä ehkä desin, mutta jos kullannuppu vueressä vahtii että tulee kunnon annos ni olkoon sitte kunnon annos jos on kyseessä muhennettua vihannesta. Kylläsyyden tunne on vastenmielinen jokatapauksessa, mutta tietosuus siitä että alle 200kcal on menny alas helpottaa. Keskimääräsessä suklaapatukassa ois enemmän! Sen jälkeen päätin paeta hevosen luokse jotta saan kulutettua pois kaikki siihen mennessä kertyneet ja vähän pääälle. Tein vielä ovelan pelisiirron ja lähin matkaan julkisilla, että tulee lisäkävelyä pysäkkien välillä! Ja ah olin onnellinen ku tiesin että urheilun jälkeen iltapalalla on luvassa kanasalaattia!




Siispä tän päivän viimesenki ottelun handlasin melkosen hyvin, boikotoin kanapaloja ja keskityin muuhun salaattiin. Ei palaakaan juustoa, ei yhtäkään crackeria, eikä palaakaan tobleronea jälkiruuaks. S tarjos mulle goudaan käärittyjä viinirypäleitä ja joka ikisen juustoviipaleen sain ujutettua servettiin, ei tarvinnu yhtäkään "muodon vuoks" -suupalaa! Ja samantien iltapalan jälkeen kipitin avaamaan koneen jotta voisin kertoa teille että TÄÄ PÄIVÄ MENI HYVIN!