vaakakaappaus

S järkkäs kivat ylläriboonarit tervetuliaislahjaks. Vaaka oli viety johki hevin helvettiin argumenteilla "pelkään että joudut neuroottiseen painonvahtimiskierteeseen jos se seisoo kylppärissä." Anteeks haloo oisko nytte vähän myöhästä tollasta varoo ku neuroottisuuden rajat on paukkuen ylitetty jo hamassa menneisyydessä?!? Anygays, vaaka on nytte teillä tietämättömillä ja mä istun täällä naama turpeena oksuumisesta. Siis senku lollaatte mutta minätyttö vedän purjot joka ikisen ruokailun jälkeen, en nimittäin millään tiiä mitä syön. Joka aamu tähän mennessä oon joutunu lappaamaan jo aamusta sämpylää tai müsliä, ja vaikka niistä kaikin keinoin pyrinki sniikkaamaan about puolet aina rodeen tai taskuun tai vessanpönttöön tai kukkapurkkiin, you name it, ni hiilaripaska on hiilaripaskaa ja semmoset kolkuttelee kurkun takana jo heti nielemisen jälkeen. Ottaa käpyyn niin että oravaa itkettää.



Tossa ku S:n synttäreitä vietettiin ni meinasin jo skumppahuuruissani sille avautua syömishäiriöstä. Koska sillon se ymmärtäis että mä ihan tosissaan tarviin vaakaa. Ja ruokavaakaa. Ja salaattipaastoruokavalion. Rehellisyys maan perii ja tekee kaikki onnellisiks niinhän se oli? Onneks jätin kuitenki tilittämisen väliin, aamulla sitte tulin aatelleeks että sen ymmärrys saattais rajottua terapiakäynteihin, entisestään tehostettuun ruokavaliotarkkailuun ja DDR-tyyppiseen kyttäämiseen yms maailmanparannustoimintaan. Ei se mulle vaakaa takas antais vaikka miten rehelliseks heittäytyisin, korkeintaan joutusin raahatuks jonkunnäköseen paikalliseen pöpilään ja sitä en nyt todellakaan tarvii.

Koska kiireiltäni harvakseen ehin kirjottaa ruokapäiväkirjaa tai laskea kaloreita ni latasin hupelimeen kalorilaskurin, jotta vähän pysyisin kartalla määristä. Nyt oon saanu pidettyä arviolta 1000 pintaan joka päivä, mikä kylläki säikyttää pahan kerran ehdottomasti alle 600kcal elämän -jälkeen. Ja olo on nii turvonnu! Mitkään vaatteet ei kiristä (..päinvastoin...) mutta oon varma että ne on joko venyny käytössä ja paljon, tai sitte joku on vaihtanu kokolappuja. Koska haloo miks XS-vaatteet näyttää päällä tai ilman koolta extra-XL??

Tähään jouduin alottaa päivän kurpitsansiemensäpmylällä ja vuohenjuustolla, lounaaks söin mustikkamuffinssin ja kohta pitäis lapata nassuun vielä merikrottia omena-piparjuuri -kastikkeella. Eihän tässä maailmassa voi ku lihoa. Ja niistää nenää keittiössä 10 kertaa joka aterialla että saa syljettyä ruokaa roskikseen. Ja oksentaa. Haluun vaa'an takas.

destination unknown

Taas kerran laukku pakattu ja oon helvetin peloissani. Siellä odottaa S ja siellä odottaa kaloriarmeija toisensa perään. Ja mulla ei oo paskaakaan aavistusta miten aion jatkaa laihdutuksen kanssa, jotenki kaikki vaan muuttuu. Joskus mulla oli niin saatanan kaunis suunnitelma, että ku tää hetki tulee oon onnellinen ja täysin tyytyväinen itteeni. Ja paskan marjat, tähän tää ei jää. Vaikka kaikki on kohta erilailla, tuntuu ku oisin just saamassa ihan uudenlaisen mahollisuuden, ja mun vaan pitää tehä siitä parasta mitä pystyn. Anteeks tää ympäripyöree tekosyvällinen shitti, palaan asiaan paremmalla ajalla sitte määränpäässä. Pitäkää mulle kaikki maholliset peukut pystyssä murut ! <3

kuvaoksennus

Tässä ois nytte vähän kuvamateriaalia tän hetkisestä tilanteesta, noi jalat etenki tuntuu olevan täysin toivottomat tapaukset, kaks kunnon vararavintovarastoa. Edelliset kuvat on tässä jos jotain kiinnostaa verrata mihin suuntaan on menty. Ja srry noi muokkaukset, häpeen niitä lähes yhtä paljon ku noita mun jalkoja. Mut oon jotenki aivan varma että joku tuttu ois heti ronkkimassa mun anonymiteettiä enkä nytte kaipaa mitään tunnistuksia. Öh paranoidi? Mut tässä nyt kuiteski ois teille vähän katseenraiskausta!

Solikset

Lonkka-maha-kylki -area

Selkäpuoli ja 10 pisteen persemuokkaus

Tappijalat. (anteeks et oon olemassa)

Hmm, mitähän noloo tekemistä sitte keksisin?

le panique!

Alkaa pikkuhiljaa kuumottaa. Ja pelottaa. Ja stressata ja ahdistaa ja vituttaa ja ottaa käpyyn. Oon ihan hukassa ku kaikki pitää kerralla kääntää ympäri eikä mulla oo aavistustakaan miten tässä käy.




Nyt oon vaakalakossa jonkun aikaa. Mun on pakko alkaa vähän treenailee tätä syömisten vahtimista ilman että ravaan vaa'alla joka fucking aamu ja lasken jokaisen puolikkaan kalorin joka masuun joutuu. Sitte ku oon S:n kanssa samojen seinien sisällä jatkuvasti ni mun on pakko noudattaa tiettyä varovaisuutta, tällä hetkellä lähestulkoon asun vaa'alla ja listaan kaloreita niin täpöllä että kohta on jännetuppitulehduksen vaara ilmassa. On ehkä maailman paskamaisin asia, että S on niin tarkkasilmänen. Se on monet kerrat huomannu miten äänettöästi päässäni lasken kaloreita ruokapöydässä, mun suun ei ees tarvii liikkua. Se näkee miten mun katse kiertää ja ilme on keskittyny ku toimitan karkeita päässälaskuja ruokapöytätarjonnasta. Joskus osaan niin vihata sitä että se tuntee mut niin hyvin. Mutta jokatapauksessa, nyt mulla on Suomessa vielä muutama päivä aikaa harjotella syömistä ilman laskemista ja silti niin että painon laskusuunta pysyy. Tänään syön X määrän ananasta, en voinu punnita sitä koska mun pitää nyt vierottautua myös ruokavaa'asta. En siis tiiä miten paljon kaloreita se sisältää ja luultavasti en uskalla muuta sitte syödäkkään, ihan sen takia etten tiiä missä mitäki on ja miten paljon. Uskomattoman raivostuttavaa, mutta en haluu että paino nousee takasi, en helvetissä.





Sitte tulee ongelman B-kohta, nimittäin nyt on vielä ok että syön pelkkää ananasta tai porkkanaa että tunnen oloni turvalliseks ilman että lasken kaloreita. Mutta ihanku tommonen nyt tulis kuuloonkaan sitte siellä, ehei! Siellä on notkuvat aaupala ja illallispöydät ku S haluu hemmotella, voisko jumalauta joskus "nauttia elämästä" ilman että se tarvii tehä niin läskisti? Saan nyt jo vatsanväänteitä savulohibageleista ja kookoskanoista. Tai siis siitä ajatuksesta. Sitte mun pitäis muka osata ottaa vaan ihan vähän, sen verran etten räjähdä lihavaks mutta niin ettei S ala marmattamaan? Mulle tuottaa uskomattomia vaikeuksia istua alas ja syödä, niinku pitää semmonen oikee ruokailuhetki. Parhaiten syön jos nappaan omenan ohimennen ja syön sen samalla ku järjestelen työpöytää. Syön aina seisten, mielellään yksin. Ja niin että teen jotain muuta samalla. JOSKUS on ok istua alas ruokapöydän ääreen, jos oon muun päivän syömättä ja otan ruokaa ihan vähän. Enimmäkseen kuitenki oon ikäänkuin pyyhkiny ruokailuhetket pois päiväjärjestyksestä, en koskaa haluu jättää aikaa syömiselle erikseen koska se on ihan uskomatonta tuhlausta! Kertokaas sitte että miten tommonen toimintatapa kombinoidaan pitkän yhteisen aamupalan, ja iltapäiväteen, ja iltapalan kanssa? JOKA PÄIVÄ. Varsinki ku saan veitsenteräviä katseita jos en ota lisää? Paskon housuihini pelosta kohta.

Onneks päätin piristää itteäni ostamalla iPhonen töiden jälkeen. Ja lähtemällä saatananmoiselle lenkille! Kiitos lukijat ku ootte siellä, ootte uskomaton voimavara!<3

coming up...

49.0




Kesä on täällä! Oon turvoksissa ku liian pitkään keitetty makaroni, mutta tiiän ton olevan enimmäkseen pelkkää turvotusta lakkiaistarjoilujen jäljiltä, joten en anna sen pilata mun onnellisuutta. Lauantaina siis laskeutu lumi paskahuussin katolle ja musta tuli ylioppilas, päivä oli täydellinen, sain ihania lahjoja ja sylikaupalla punasia ruusuja. Ja mikä parasta, mun alkuperänen visio toetutu! Moni oli järkyttyny siitä, että olin pienentyny! Moneen kertaan piti vähätellä hykerrellen että enhän mä mihinkään oo laihtunu. Jonkun verran ihmettelin mitä ne keuhkoo ku en nyt mikään hammastikku oo vaikka kiloja onki tippunu, sitte tosin katoin jtn pari vuotta vanhoja kuvia ja järkytyin niissä olevaa pissaliisabonantsoa ja tajusin jossain määrin muutoksen mutta se ei tarkota sitä että pitäis vielä olla tyytyväinen! Oikeella tiellä oon silti. Ja nyt vihdoin on kesä oikeesti täällä, oon täynnä laihdutusmotivaatiota, kalenteri täynnä tapaamisia hietsussa ja hyvä fiilis! Ja kiitos tolle kuumuudelle ei pääse nälkä kaivelemaan, tänää oon imassu kaks porkkanaa ja piltin ja meinaan niitten lisäks syödä enää salaatin ennenku lähen illalla ratsastamaan! Nyt mulla on vajaat kaks viikkoa aikaa nauttia tästä kaloriton kesä -projektista, koska ens viikolla on muutto edessä.




Eli miten helvetissä aion handlata tän laihdutusprojektin kanssa ku muutan saman katon alle S:n kanssa, ja tällä kertaa ilman paluulippua. En voi enää laskea sen varaan että muutaman viikon päästä oon taas suomen kamaralla ilman yhtäkään ruokapoliisia näköpiirissä. Voisin nyt nostella kaloreita vähitellen ettei paino ainakaan pääsis nousemaan sitte ku yhtäkkiä ruokamäärät kasvaa, mutta mä en oo valmis luovuttamaan tässä vaiheessa! En oo vielä tarpeeks keyt, luiseva ja kaunis.Voisin nyt siis vetää rytinällä pari viikkoa niin alas ku pääsee, mutta lopulta se johtais siihen että paino nousee koska S:n kanssa kaloreita kertyy hikistesti joka paikasta nipistämälläki se 600-1000 per päivä, vähintään. Jos tää homma täällä on haastavaa ni siellä se on kokopäivätyötä. Mitä helvettiä siis teen?! Pitää taas ottaa kaikki keinot käyttöön ja ylittää ittensä, pitää olla vielä ovelampi ku mikä ylipäätään on mahollista ja pitää taistella joka ikistä suupalaa vastaan. Tuntuu että tää koko touhu saa nyt ihan uuden valon ku joudun kehittelemään ihan uuden tavan tehä kaikki. Mulla on tietyt rutiinit kasvanu kiinni selkärankaan enkä tiiä miten rakennan kaiken nyt uudestaan. Vaikka tavallaan vien syömishäiriöni nyt sen syntysijoille, voisin melkeimpä veikata ettei mulla tätä koko ongelmaa olis ilman S:ää. Siellä se alko ja sinne se loppuu. Mutta vasta sitte ku oon valmis.

Pitääki tässä jossain vaiheessa vääntää postaus siitä, mistä tää kaikki oikein lähti. Ja kuvapostaustaki varten oon jo keränny materiaalia eli semmostaki on pikapuoliin luvassa.

Ihanaa hellepäivää keijukaiset<3

välitavote.

47.8

Hooh, vihdoinki lähteny kunnol laskuun. Miks vaan kasvaa oma tyytymättömyys peilikuvaan samalla? Kiva stressi päällä huomisten lakkiaisten takia, piti vaan tulla pikaseen tänne fiilistelee et nyt on välitavote saavutettu. Ja täsmälleen ajallaan. Jossain mielessä siis oon ihan tyytyväinen itteeni vaikka oonki pettyny siihen että kaikesta huolimatta oon ihan helvetin lihava. Edelleen. Mut peli jatkuu, emmä tämmönen junbojetti meinaa enää kauaa olla.

Hyvää kesäkuuta pienet<3