On taas vierähtäny aikaa siitä ku viimeks kirjottelin... Hirvee stressi oli päällä ylppäreitten takia ja sen jälkeen pyrähdin S:n luo viikoks. Siellä sitte aloinki saamaan hirveitä paniikkikohtauksia, luulin että niistä oli jo päästy mutta paskaakos tässä mitään, samanlainen häiriintyny itkupilli oon ku aina ennenki. Se oli ihan sairasta ku heräsin öisin paniikinomaseen itkuun ja lähin vaeltamaan ympäri taloa ihan hysteerisenä, kaikki seinät näytti liikkuvan ja katto oli luonnottoman korkeella, joka yö S löys mut olohuoneen sohvalta tärisemästä ja raapimasta vasenta käsivarttani verille. Se oli niin huolissaan, se vei mut takas sänkyyn ja makas mun vieressä, kääri peiton mun ympärille ja piti kiinni niin lujaa ku irtos. Se teki kaikkensa että mulla ois hyvä olla, mikä valitettavasti tarkotti myös valtavia jäätelöannoksia, pancake-pinoja hunajalla ja kermakaakaoita. Se pitää musta niin hyvää huolta ja mä paska ihminen vaan pilaan kaiken, miten helvetin pahalta voikaan tuntua ku puklaa sen vaivalla laittamia herkkuja alas viemäristä, tuntuu ku oksentaisin sen rakkauden suoraan vessanpönttöön. Ja kokoajan paino pyörii 50 ympärillä, se ei laske. Se ei pääse laskemaan, koska en voi paeta ruokaa niin kauan ku oon S:n luona. Pystyn ainoastaan estämään painoa nousemasta, ehkä. Mut laskusuuntaa on turha venailla. Miks helvetissä sen pitää osottaa tunteensa ruualla ja miks helvetissä sen pitää saada mut tuntee itteni hyväks just niinku oon? Mulle EI riitä 50kg, haluun vähemmän!!
Paluu arkeen palautti mut maanpinnalle, ylppäreitten alustavat tulokset tuli ja siinäpähän huomasin että turheen luulin voivani tykätä itestäni näin, olin alisuorittanu urakalla ja siinähän ruikutin sitte. Oma vika ku oon tällanen lihava lusmum, luulin että annoin kaikkeni mutta eipä riittäny. Vituttaa huomata että täydestä panostuksesta huolimatta menee perseilleen, sillon ei voi syyttää ees laiskuutta vaan pitää kohdata fakta, että on ihan todellakin täys paska. Nyt ainoo missä voin enää näyttää kynteni on laihdutus. Tulee sitte paskamaiseen saumaan lähtee pikaupuoliin S:n luo kuukaudeks mut oon niin ansainnu sen ettei tää käy helposti. Se on niin oikein mulle että joudun ihan todella kärsimään, vikisemään ja tekemään töitä sen suhteen, että saan painon laskemaan. Oon välistä jo oppinu oleen semiovela ruokailuje kanssa siellä mutta nyt pitää pelata kunnolla jos haluu voittaa. Se tulee olee ihan helvetin vaikeeta ja satuttamaan mua, se tulee aiheuttaa monta itkua ja unetonta yötä mutta paha saa palkkansa, miks piti syntyä luuseriks?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti