keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

takasin ruotuun

50.5

Myönnetään, toi luku oli mulle positiivinen yllätys! Voin nimittäin kertoa, että matkalla tuli syötyä. Kolme fucking bouffet-ateriaa päivässä, ainoo hyvä puoli oli siinä että pystyin ite lataamaan pääasiassa salaattia ja hedelmiä. Mutta koska noi kolme kirottua ateriaa päivässä myös oli perheen kanssa yhessä, oli mun pakko ladata lautaselle mukaan myös lämmintä ruokaa. Onneks bongailin sieltä sitte kaikki maholliset pinaatti- ja munakoisovaihtoehdot, joilla siis pyrin pitämään satsit mahollisimman low-fat, mutta ai sitä päivää ku huomasin että grillatut vihanneksetki uitetaan öljyssä ja paistetut kuorrutetaan juustolla ni eipä jääny muita vaihtoehtoja ku rasvaa nassuun. Ilosesti olin kylläkin yllättyny mun itsekurista, aamaisella kiersin pannukakut, marmelaadit ja hunajamurot kaukaa ja söin lähestulkoon pelkästään papuja tomaattikastikkeessa, kananmunanvalkuaisia ja hedelmiä. Noi hedelmätiskit oliki mun loman pelastus, tuoreet ananakset, sharonit ja melonit valmiiks pilkottuina vei mun huomiota riittävästi pois kaikista suussasulavista makeista laivonneisista ja toinen toistaan himottavamista grilliruuista ja kastikkeista! Oisko ollu kolme päivää millon sorruin maistelemaan kaloripommeja, vaikka ei niistä ruuista mitkään kyllä kevyitä ollu. Vastapainoks painelin joka ikinen päivä rannalle lenkille ja rääkkäsin itteäni salilla, eli ainaki pyrin maksimoimaan ton sairaan energiamäärän hyväkskäytön! Kaikista pahin fail tais kuitenkin kyllä olla koko matkan kestäny drinkkiputki, joka ilta jakso siis viini ja coctailit maistua. Kotiin palatessa olo oli niin järkyttävän turvonnu ja lihava, että jouduin tosissaan keräämään kaikki rohkeuden rippeet mennäkseni vaa'alle. Olin valehtelematta oottanu jotain välillä 53-54, joten tää paino ehdottomasti ilahdutti, vaikka 50-puolella taas ollaanki! Ja nopsasti toiki toivonmukaan lähtee, kuhan vaan pidän kurin päällä!





Hyvin on nyt kieltämättä lähteny käyntiin, eiliset kalorit oli 580 ja tänään otin töihin evääks vaan omenaa ja porkkanaa, joilla on pakko jaksaa 5 asti ku loppuu. Sen jälkeen tosin oon menossa kaverillenu yökyläilemään, joten en voi vielä varmaks sanoa päivän muita aterioita. Mutta nyt ainakin siis




  • Omena 44kcal


  • Porkkanaa 27kcal

Yht. 71kcal

Hmm, tää mun kaveri onneks itekki enemmän tai vähemmän taistelee syömisensä kanssa joten tuskimpa ylittää 600 tänään. Ja voin huomennaki aamulla vedota siihen että alan voida pahoin jos syön liian aikasin, kaikki mahollisuudet on siis onnistua! Nyt peukut ja perseet pystyyn että pääsisin takasin 4-alkuseen jo tän viikon puolella!

Oon nyt töissä kirjottamassa tätä joten tekstin laatu on aika kurasta kaivettua, ens kerralla sitte paremmin! Hyvää maaliskuuta muruset ja tsemppipotkut kaikille, me pystytään siihen! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti